Siirry pääsisältöön

Varokaa vihaisia amppareita!

Viime viikolla minulla oli ihan omakohtainen kokemus tämän kesän kiukkuisista ampiaisista. Kivun ja säryn kärsi äitini, mutta minä seurasin tiiviisti tapahtumia sivulta. Olen äitini kanssa hyvin erilainen mitä elimistön herkkyyksiin tulee. Minä en ole koskaan reagoinut allergisesti, äitini sitä vastoin saa kaiken maailman reaktioita.

Viime maanataina häntä oli illalla pistänyt ampianen silmään. Ei ole oikein selvyyttä pistikö se tosiaan silmän valkuaisosaan, vai silmäluomen reunaan. Joka tapauksessa silmänympärys oli tunnin päästä aika turvonnut ja eihän heillä, niin kuin ei meilläkään löytynyt kyypakkausta lääkekaapista. Hän otti Zyrteciä eikä halunnut lähteä ensiapuun. Tiistaina silmä oli tosi turvoksissa, mutta kaikki oli muuten hyvin. Sitten keskiviikko aamuna hän tuli herättelemään meitä, että kasvot olivat alkaneet turvota aamuyöllä vielä lisää. Toinenkin silmä alkoi olla ummessa jo kai pelkästä myötätunnosta. Varasin Mehiläisestä heti ensimmäisen aamuajan, kun tilanne ei nyt kuitenkaan henkeä uhannut. Parin aamutunnin aikana äitini naama vain pyöristyi ja Mehiläisestä saimme passituksen ensiapuun. Äitini oli keskiviikkona useamman tunnin kortisonitipassa ja on sen jälkeen syönnyt antihistamiinia. Yhdestä ainoasta ampparin pistosta tuli aikamoinen riesa. Lääkäreiden mukaan se on kuitenkin ihan tyypillistä tänä kesänä.

Syy miksi tästä aloin kirjoittamaan on ihonhoito tämmöisessä tilanteessa. Äitini 71v, iho on jo todella ohut ja kuiva. Turvotus ja tulehdus, kun venytti ihoa monta päivää se kuulemma kutisi ja kiristi tosi inhottavasti. Pari päivää hän laittoin mietoa kortisonivoidetta iholleen, mutta sekin kuivattaa ja ohentaa vielä lisää. Sitten, kun lääkärin neuvot oli kuultu ja ensiapureissu tehty neuvoin häntä käyttämään Redness Relieffiä ohuesti koko kasvoille ja siihen päälle Barrier Repairia. Iho, kun on ollut pitkään noin turvoksissa se alkaa melko varmasti viikon päästä hilseilemään ja kuoriutumaan todella vahvasti. Tilanne oli niin paha, että luulen kasvojen olevan kunnossa vasta 3-4 viikon kuluttua täysin ja silloin vasta ajattelin tehdä kasvohoitoa. Silloin, kun ei ole kysymys näin vakavasta tapauksesta mehiläisen ja hyttysten pistojen punoitusta rauhoittaa Redness Relief ( 40ml 68€). Kasvoilla kosteutukseen Barrier Repair ( 30ml 62€) on sopiva mieto ja vahvistava aine. Se ei poista kutinaa, tai punoitusta se vaan ennalta ehkäisee hilseilyä.

Mehiläistenpistojen kanssa ei todellakaan ole leikkimistä, kehottaisin pitämään marjametsällä mukana kyypakkausta ja antihistamiinia. Monella asiakkaalla on ollut myös sellainen kokemus, että ampparinpisto alkaakin enemmän vaivata vasta parin päivän päästä. Yleensähän tuollaiset pistot ovat pahimpia ensimmäisen vuorokauden, mutta parissa päivässä ne jo unohtuu. Tämän kesän mehiläismyrkyt näköjään joten muhii elimistössä ja kiusaa vielä monen päivän päästä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...