Siirry pääsisältöön

Piristä ilmettäsi uusilla meikeillä

 Nyt, kun Youngblood on pudottanut meikkituotteidensa hintaa niin huippulaatu on kaikkien ulottuvilla. Minun mielestä Youngbloodin meikit ja Xtreme Lashes meikkikynät ovat parhaita mitä Suomen markkinoilla on.


Uusi huulipuna virkistää mieltäkin

Vanhan amerikkalaisen tutkimuksen mukaan huulipunien myynnistä voi päätellä miten huonosti maailman asiat ovat ja puhutaan huulipunaindeksistä. Tutkimuksessa väitetään, että huulipunien myynti kasvaa esimerkiksi sota-aikana tai muussa kriisitilanteessa. Tämä kyllä koskee pelkästään Amerikkaa, koska Euroopassa ei juurikaan ollut huulipunia saatavilla toisen maailmansodan aikaan. 

Winston Churchill vei aina Amerikan matkoiltaan määrättyä Elisabet Ardenin huulipunaa vaimolleen, koska Englannissa ei tehty huulipunia sodan aikana. Tämä huulipunaindeksi osoittaa miten tärkeä huulipuna on ja huonossa maailman tilanteessa naiset haluavat virkistää mieltään ostamalla uuden huulipunan. 

Nyt on epävakain maailman tilanne mitä minun elinaikana on ollut, joten nyt pitäisi huulipunakauppa käydä solkenaan. Kuitenkaan huulipunien myynti ei ole sillä tasolla mitä se oli ennen koronaa. Kaikkien meikkien myynti laski huomattavasti korona-aikana. 




Nyt on Tähtitarjouksena Youngbloodin kiva huulipunasetti jossa on Hydrating Liquid Lip Creme (28€) nestemäinen kestävä huulipuna ja Lip Gloss huulikiille. Ne on pakattu söpöön pinkkiin meikkipussiin mitä voi jopa pitää ranteessa käsilaukkunakin. Värivaihtoehtoja on kaksi joista toinen on maanläheinen murettu kanervan sävy ja toinen on raikas kesäinen pinkki ja yhdistelmän hinta on nyt 39€ (57€). Tämä Hydrating Liquid Lip Creme on kestopuna ja olen käytännössä kokeillut, että se kestää todella hyvin. Aikaisemmin tällaiset kestopunat oli epämiellyttävän kuivia ja kuivattavia, mutta tämä Hydrating Liquid Lip Creme ei tunnu yhtään kuivalta. Tässä laadussa on useita eri sävyjä esimerkiksi Iconic, joka on puhdas punainen, Chich, joka on hienostunut vaalea roosa ja Sakura, joka on murrettu vaaleanpunainen. 

Tämä Tähtitarjous on voimassa 31.3 asti- joten ole nopea!


Meikki suojaa ihoa

Dermalogican SkinPerfect Primer sk 30 Nyt 47€ (59€)



Meikkivoiteesssa on aina hoidollinenkin näkökulma kuten Tähtitarjouksenaa oleva Dermalogican SkinPerfect Primer sk 30 Nyt 47€ (59€) meikinpohjustusaine, joka suojaa ihoa auringolta, tuulelta, sateelta ja kuivattavalta sisäilmalta. SkinPerfect Primer sk 30 on hoitolani eniten myyty meikkituote ja ellet ole sitä vielä kokeillut se kannattaa tehdä nyt. 

Youngbloodin Natural Mineral Foundation (49€)



Seuraavaksi suosituin meikkituote on Youngbloodin Natural Mineral Foundation (49€), joka on jauhemainen kauniin pinnan antava meikkivoide. Olen itse käyttänyt sitä parikymmentävuotta enkä ole löytänyt mitään parempaa. 

Samoin YB:n ripsiväri ja ripsivärin pohjuste on lempituotteitani.
Xtreme Lashesin meikkikynät ovat monen suosikkisilmämeikit ja myös itse käytän niitä. Ne ovat helppo levittää ja ne pysyvät koko päivän valumatta mitenkään. Glide Liner (36€) on kapea silmänrajauskynä missä on runsaasti värivaihtoehtoja. Uutuutena siihen tuli Black Cherry, joka on kultaan vivahtava luumu ja Green Forest, joka on raikas vihreä. Tämä Green Forest loppui heti maahantuojalta, joten nyt odotellaan uutta erää, joka tulee maaliskuun lopussa. Tämä tuotteen loppuminen kertoo omaa kieltään tuotteen suosiosta ja en sitä ihmettele, koska harvoin löytyy hyviä vihreän sävyjä, mutta Xtreme Lashessillä on niitä kaksi eli Golden Olive, joka on kultaan taittuva sammaleen vihreä ja tämä uusi metsän vihreä Green Forest. 

Glide Shadow  luomivärikynät (36€ /kpl)



Paksumpia luomivärikyniä Glide Shadown (36€) on myös monia eri värejä ja suosituimmat ovat edelleen Rose, Bronze ja Mauve.  Tuo Mauve on kaikista suosituin ja se on hiukan lilahtava ruskea. Oma suosikkini on Plum mikä on syvä tumma liila ja sen rajaukseksi sopii hyvin tuo uutuus Black Cherry. Ellet ole meikkikyniä vielä kokeillut tee se nyt.

Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 25.3.-
31.3.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...