Siirry pääsisältöön

Työn iloa 24/7

 Kirjoitan taas kerran hoitolan aukioloajoista, koska ne nousevat säännöllisin välein esiin keskusteluissa uusien asiakkaiden kanssa. Samalla myös vakuuttelen, että olen tarpeeksi ahkera ja en koskaan laiminlyö työtäni:).


 Ilta-ajat täyttyvät heti

Aina kun hoitolan aukioloajat nousee keskusteluun asiakkaat ihmettelevät miksi en aloita päivääni aikaisemmin. Yleensä heidän käsityksensä on, että jos aloittaisin aikaisemmin niin pääsisin aikaisemmin illalla kotiin. Tämä logiikka ei käytännössä toimi, koska ilta-aikoja tarvitaan ihmisille jotka ovat itse työssä kello 7.00-16.00.

Jos aloittaisin aikaisemmin se tarkoittaisi työpäiväni pidennystä parilla tunnilla, koska ilta venyisi yhtä pitkään kuin muutenkin. Olen suunnitellut työaikani ja työtapani niin, että tunnen työniloa, kun olen hoitolassa. Haluan palvella asiakkaani niin, että olen oikeasti virkeä ja hyväntuulinen enkä vain teeskentelisi iloista. 

Arkipäivisin ma-pe en vaadi itseltäni mitään muuta kuin sen, että hoitolan työkuviot pelaa hyvin. Samalla pidän tarkasti huolen siitä, että saan riittävästi lepoa ja rentoutusta. Kotihommat jää yleensä viikonlopulle ja onneksi mieheni tekee enemmän kuin oman osuutensa. 

Pyrkimykseni on, että olen kotona ennen iltayhdeksää. Olen luvannut äidilleni, että käyn häntä tervehtimässä joka ilta ja aamu ja vaihdamme kuulumiset pikaisesti. Hiukan tuo ilta-aikataulu rassaa minua, koska äitini selvästi ikääntyessään odottaa minua iltaisin käymään ja ihmettelee miksi en tule aikaisemmin kotiin. Se on kuitenkin asia mihin minun vaan pitää sopeutua, koska äitini alkaa ikääntyessään aina vaan enemmän turvautumaan minuun ja mieheeni. Tietysti minä olen se joka ensisijaisesti hoidan hänen asioitaan. Onneksi hän on vielä reipas ja terve eikä erityisesti tarvitse apua.
Ilta- ja iltapäiväaikoja pitää olla, koska moni asiakas haluaa tulla hoitoon työpäivänsä jälkeen. Se on täysin mahdotonta, että lopettelisin työpäiväni kolmen, neljän aikoihin. 

Aamun torkku

Olen aina tarvinnut paljon unta ja yritän järjestää elämäni niin, että saan nukuttua 8-9 tuntia. Tiedän paljon yrittäjiä jotka nipistävät yöunistaan saadakseen kaikki työt tehtyä, mutta minä en siihen lähde. Haluan pysyä terveenä ja tasapainoisena enkä lähde polttamaan kynttilää kummastakin päästä. 
Herään aamuisin kahdeksan aikoihin ja olen niin aamun torkku, että mielelläni nukkuisin pitempäänkin. Onneksi olen nopea aamutoimissani ja saan peseydyttyä, syötyä ja meikattua kolmessa vartissa ja istun autoon yhdeksän aikoihin. Tietysti ruokin myös pojat aamuisin ja jokaista pitää pussailla ja tervehtiä yön jälkeen. 

Samalla, kun teen aamutoimia kuuntelen radiouutiset ja edellisen illan A-Studion YLE Areenasta. Näin pysyn ajan tasalla päivän tapahtumista. Yleensä menen kiireellä Citymarkettiin ja hoitamaan postiasiat ja pyrin olemaan hoitolassa noin varttia vaille kymmenen. 

Ensimmäinen asiakas tulee kymmeneltä enkä pysty tuota aikaistamaan, vaikka sitä haluaisinkin. Jos aloittaisin työt kahdeksalta niin kuin monen toive on työpäivä venyisi yli kaksitoistatuntiseksi ja sellaista ei kukaan pidemmän päälle jaksa. Tulen kyllä hoitolaan aikaisemmin ainakin kerran viikossa, koska yleensä luottamustehtävieni kokoukset ovat Teamsissa noin kello kahdeksan ja osallistujat ehtivät työhönsä kymmeneksi. Samoin webinaarikoulutukset ovat yleensä aamuisin ja niitäkin on nykyisin ainakin pari kertaa kuukaudessa. 

Toivon, että tämä selitykseni kertoo miksi hoitola aukeaa vasta kello kymmenen. En ole näihin aukioloaikoihin päätynyt sattumalta vaan ne ovat tarkasti harkitut. Suojelen myös omaa jaksamistani, koska yliväsymys tappaa työn ilon.



Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 11.3.-
17.3.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...