Siirry pääsisältöön

Remontti etenee vauhdilla

 Olen nyt itse lomalla ja hoitola on suljettu 5.5 asti. Lopetin työt torstaina 24.4 klo 12.00 ja samalla oven avauksella remppapojat tulivat sisään. Nyt ei voi kuin toivoa, että kaikki sujuu aikataulussa, eikä tule mitään yllätyksiä. 



Remontti tehdään asiakkaitani varten

Päädyin tähän remonttiin, koska halusin tarjota asiakkailleni mahdollisimman kauniin ja viihtyisän hoitotilan. Edellinen remontti tehtiin parikymmentävuotta sitten ja se oli isompi homma, koska silloin siirrettiin seiniä ja tehtiin vesipisteet jokaiseen hoitohuoneeseen. Nyt ei sellaista tarvitse tehdä, joten nyt vaan maalataan ja ehostetaan tilat uuteen kuosiin. 

Sisustuksen on suunnitellut Tarja Kapanen Pieni Sisustamo firmasta ja olen ikionnellinen, että hoksasin pyytää häneltä apua. Tarja on tehnyt työtä ihan uskomattoman paljon, että remontti rullaa sujuvasti eteenpäin. 

Hän myös suunnitteli kaikki niin kivasti, etten olisi itse ikinä sellaista keksinyt. Päävärinä on valkoinen ja tehosteväreinä vaalean punainen tai oikeastaan pinkki ja kulta. Minähän rakastan kaikkea kimallusta ja glitteriä, ja koska Tarja on myös asiakkaani hän tiesi minun makuni. Kuitenkin hoitolasta tulee harmoninen kokonaisuus, missä asiakkaan on hyvä rentoutua ja pysähtyä.

Hoitolassa oli myös ihan tolkuton määrä kaikkea somistustavaraa ja niistä heitettiin nyt roskiin iso osa. Olin säästänyt kaikkia kummallisia pölyisiä kuivakukkia tai hinnastoja ja esitteitä vuodelta 2000. Nyt päätin, että enää en hamstraa kaikenlaista somistetavaraa, vaan yritän tulla toimeen mahdollisen vähällä tavaramäärällä, ettei taas ala kaapit täyttymään. 

Ammattilaiseen kannattaa luottaa

Kyllä kannatti palkata sisustussuunnittelija, koska en olisi mitenkään itse osannut hankkia materiaaleja yms. Oli järkevä teko, että minä käytän aikani omaan työhöni ja luotan ammattilaisiin, jotka tekevät remontin ja suunnitelmat sitä varten.

En olisi ikinä ehtinyt oman työni ohella valkkailemaan materiaaleja ja kilpailuttamaan niitä. En olisi edes tiennyt mistä kaikki hankitaan, enkä ymmärrä nykyisistä materiaaleistakaan yhtikäs mitään. Nyt kaikki hyllyt ja kaapistot tulevat mittatilaustyönä hämeenlinnalaiselta Juliska firmalta, joka pääsääntöisesti tekee keittiöitä, mutta ne sopivat myös minun tarkoituksiin erittäin hyvin. 

Tarja mitoitti kaikki myyntituotehyllyt niin, että tuotteet tulevat mahdollisimman hyvin esille. Odotustilaan missä on nuo myyntituotteetkin tulee iso peili ja meikit laitetaan omalle pöydälleen esille. Näin asiakkaat pääsevät helposti katsomaan ja kokeilemaan tuotteita. 

Kassatiskin paikka muuttuu ja se tulee heti ulko-oven viereen vastapäätä takkinaulakkoa. Näin odotustila saadaan avaraksi, kun kassapöytä ei vie siitä tilaa. 

Odotan suurella innolla päästä työhön uudistuneisiin tiloihin ja haluan myös innokkaasti esitellä tilat teille ja kuulla teidän mielipiteet uudistumisesta.


Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 22.4.-
28.4.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä



Kommentit

  1. Anonyymi08:34

    Hienoa kuulla remontista. Katsoin näiden mainitsemiesi yritysten sovut - Pieni Sisustamo ja mittatilauskalusteita tekevä Juliska - ja uskon, että lopputulos on hyvä. Ja näin talouden rattaat pyörivät.

    Hyvää kevätlomaa! Lomapaikka taisi olla Dublin. Ihana Dublin ja Irlanti!

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Mitä tarkoittaa ammattinimike Sky-kosmetologi?

Olen hyvin tottunut siihen, että ihmiset sekoittavat sanan Sky ja sky toisiinsa. Moni ääntää Sky-kosmetologin skaikosmetologiksi englannin kielisen taivas sanan mukaan. Minkään taivaan kanssa nimike ei ole tekemisissä, vaan tulee sanasta Suomen kosmetologien yhdistys. Sky-kosmetologi tarkoittaa sitä, että me kuulumme Suomen kosmetologien yhdistykseen. Siihen ei voi kuulua ellei ole suorittanut kosmetologitutkintoa, tai saanut pitkää opetushallituksen hyväksymää koulutusta. Me vanhemman polven kosmetologit, niin kuin minäkin saimme liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen, kun meillä oli päästötodistus ammattikoulusta. Nykyään suoritetaan tutkinto koulutuksen lopuksi ja kun sen läpäisee voi liittyä Suomen kosmetologien yhdistykseen. Tämä Sky-kosmetologi nimitys on ainoa ammattitaidon tae mitä kosmetologeilla on. Sitä valvoo Suomen kosmetologien yhdistys ja periaatteessa sitä ei voi käyttää ellei ole tutkintoa suorittanut. Kosmetologien ammattikunta on kuitenkin " villilänsi...