Nyt kun viimeiset vuodet kaikki sotaan liittyvät asiat ovat olleet pinnalla niin moni asiakkaani ja tuttavani kertovat kiinnostuneensa oman isänsä tai isoisänsä sotapolusta. Valitettavasti moni muistaa nämä läheisensä vaan negatiivisessa valossa.
%20(92).png)
Historia on henkilökohtaista
Minulta kysytään usein, että millainenhan se isäni tai isoisäni sotapolku on oikein ollut. Usein he kertovat muistavansa miehen joka on väkivaltainen, viinaan menevä räyhääjä tai täysin mykkä mököttäjä. Ensimmäisenä kysyn minä vuonna tuo ihminen on syntynyt ja se hämmästyttää minua aina ettei kukaan tiedä sitä.
Sellainen perusasia kuin perheenjäsenen syntymävuosi ei ole näiden ihmisten mielessä, mutta kuitenkin he tuomitsevat tuon ihmisen tekemiset. Myönnän, että se harmittaa minua ja joskus tekisi mieli ravistaa kysyjää.
Pystyn aika hyvin kertomaan ihmisen sotapolun, jos tiedän syntymävuoden, paikkakunnan ja haavoittumiset. Tosi harva tietää onko heidän isä tai isoisä haavoittunut. Jotkut kertovat, että puuttui siltä jalka, niin kai se on haavoittunut. Millainen ihminen sinusta olisi tullut, jos olisit menettänyt jalkasi parikymppisenä?
Minusta on hämmästyttävää, miten vähän ihmiset tietävät suvustaan, vaikka vaan viimeisen sadan vuoden ajalta. Suvun tapahtumat pitää myös suhteuttaa ympärillä olevan maailman tapahtumiin. Ei vuosisadan alkupuolella syntyneet eläneet samassa maailmassa kuin me nyt.
Siksi tarvitaan historian tuntemista, että pystyisi ymmärtämään, miksi joku sodan käynyt mies käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Nykyään puhutaan hienosti posttraumaattisesta stressireaktiosta ja siihen saadaan apua. Koko Suomen kansa oli stressireaktion kourissa sodan jälkeen, eikä siihen saanut mistään apua. Jokainen joutui kipuilemaan yksin tuskansa kanssa, joten ei ole ihme, että alkoholi alkoi maistumaan monelle liikaa.
Perheet olivat ehkä hyvinkin riitaisia ja kotona saattoi olla väkivaltaa, kun kumpikin vanhempi oli traumatisoitunut omalla tavallaan. Vaati suunnatonta sopeutumista ottaa vastaan viisi vuotta rintamalla ollut puoliso, joka oli täysin eri ihminen, kun naimisiin mennessä.
Voisin kirjoittaa tästä aiheesta pitkäänkin, koska minua kiinnostaa juuri nuo kriittiset vuodet 1945-48, jolloin muokattiin sodan jälkeistä maailmaa. Jos olette kiinnostuneet omien isoisien kokemuksista tarkistakaa edes heidän syntymävuosi ja käykää läpi se Suomen historia, mitä tuo ihminen oli kokenut.
%20(93).png)
Pullamössösukupolvi
Olen aina käyttänyt omasta sukupolvestani ja minua nuoremmista nimitystä pullamössösukupolvi. Meidän elämässä on aina kaikki ollut hyvin. Ei ole tarvinnut pelätä pommituksia, ruokaa on riittänyt ja elämä on ollut turvallista.
Kuitenkin jokaisen suomalaisen taustalla on traumatisoituneet vanhemmat tai isovanhemmat riippuen siitä milloin he ovat syntyneet. Vielä suuremmassa mittakaavassa tämä koskee koko maailmaa, koska lähes kaikki maat osallistui toiseen maailmansotaan.
Ilmeisesti nyt, kun sodan kokeneet ihmiset ovat jo poistuneet tämä pullamössäsukupolvi alkaa järjestelemään uutta sotatilaa. Tämä olisi jotenkin huvittavaa, ellei se olisi niin järkyttävää. Trumpin isovanhemmat tulivat Amerikkaan Saksasta paremman elämän toivossa ja nyt tämä kolmannen polven siirtolainen lähettää nykyiset maahanmuuttajat rajan taakse takaisin.
Putinin isä soti koko neljä vuotta saksalaisia vastaan ja hänen vanhempi veli kuoli nälkään Leningradin piirityksessä ja nyt hän itse syöksee ihmisiä tuohon sodan kurimukseen. Ilmeisesti ihminen ei opi mitään.
Toivon kuitenkin, että pienemmässä mittakaavassa ihmiset vähän kertaisivat Suomen historiaa ja perehtyisivät oman sukunsa vaiheisiin ennen kuin moittivat niiden tekemisiä
Pystyn aika hyvin kertomaan mitä ihminen on kokenut, jos tiedän syntymävuoden. Paikkakunta auttaa siihen, että voi hakea tietoa missä päin ihminen oli rintamalla. Hämäläisten miesten sotapolun voi kertoa aika piankin, koska se on sama kuin omalla papallani.
Hämeenlinnalaiset ja ympäristökuntien miehet olivat talvisodan Summassa, joka oli rintaman pahimpia paikkoja. Itse en pysty ymmärtämään, miten nuo nuoret miehet sellaisen teurastuksen jälkeen edes pystyivät perustamaan perheen ja jatkamaan elämää. Kaksinkertainen tuska on niillä ihmisillä joiden perhe joutui lähtemään evakkoon. On varmaan ollut täysin sietämätöntä jättää kaikki tuttu ja turvallinen ja päätyä vihamieliseen ympäristöön tänne sisämaahan.
Toivoisinkin, että kun mietitte oman perheenne menneisyyttä suhtautuisitte siihen myötätunnolla.
Kosmetologisi Inkeri
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 15.4.-
21.4.2025.
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Voi kunpa saisin vaarini (s. 1890) takaisin, niin kyselisin häneltä menneistä, esimerkiksi lapsuudesta tsaarinaikaan ja sisällissodan ajasta. Talvi- ja jatkosotaan hän oli liian vanha. Kirjoja vaari ei juuurikaan lukenut, mutta lainasin hänelle Vaahteramäen Eemeleitä, joita hän luki ikään kuin puhuen. Hän tunnisti varmasti menneitä aikoja noista kirjoista.
VastaaPoistaJoskus 1960-luvun lopussa kuulin jonkin keskustelunpätkän vaarin siskonpojasta, joka oli kadonnut Neuvostoliitossa. Asiasta ei puhuttu muutoin kuin että hän oli kommunisti. Nyt kun Kansallisarkistossa ovat auki sivut, joilta voi etsiä näitä suomalaisia, onnistuin tämän nuoren miehen löytämään ensimmäisellä haulla. Hän oli syntynyt 1914, ja hänet teloitettiin 15.9.1938. Hän oli siis äitivainaani serkku. Äiti syntyi vasta sinä vuonna, kun tämä serkku teloitettiin.
Ei voi muuta sanoa kuin että historia ihmiskohtaloineen tulee lähelle ja kiinnostaa todella suuresti minua.
Hyvää pääsiäistä näistä aiheista huolimatta!
Leena