Siirry pääsisältöön

Ikääntyminen ja hikoilu

 Tänä kesänä on kyllä saanut hikoilla niin, että vähempikin olisi riittänyt. Olen myös alkanut huomaamaan itselläni niitä oireita, mitä kirjallisuudessa kerrotaan ikääntymisen vaikutuksista hikoiluun ja ihon tasapainoon.



Estrogeenin väheneminen vaikuttaa kaikkeen

Naisilla selvä pykälä on ihon muuttumiseen vaihdevuosien alkaessa. Hormonikorvaushoidot vähentää monia ikäviä asioita, mutta siitä huolimatta jotain pitää vain kestää. Elimistön lämmönsäätely menee lähes kaikilla epätasapainoon vaihdevuosi-ikäisenä. 

Muistan hyvin miten viisikymppisenä kärsin helteestä paljon enemmän kuin nykyään, kun elimistö on jo normalisoitunut. Vaihdevuosi-iän hikiaallot ja tukalat kuumotukset voivat olla hirveän ahdistavia ja niihin kannattaa hakea apua. 

Tässä kuudenkympin jälkeen tuleekin ihan muita ongelmia hikoiluun liittyen. Ikääntyessä ihon vastustuskyky vähenee ja tulehdusta aiheuttavien bakteerien määrä iholla lisääntyy. Estrogeenin puutos aiheuttaa vääjäämättä vartalonkin ihon ohentumista ja se taas altistaa tulehduksille. 

Vartalo myös veltostuu ja tulee hiertymiä ja hankauksia sellaisiin paikkoihin mitä ei aikaisemmin edes tienyt olevan olemassa. Varsinkin ylipainoisen kannattaa olla erityisen varovainen erilaisten ihopoimujen kanssa. 
Tällaiset ihopoimut voi näin kesällä hautua ja iho on kostea jatkuvasti. Tällaiseen hautumaan syntyy helposti sieni-infektio, joka pitää ehdottomasti hoitaa. Sieni-infektioon liittyy myös omanlaisensa imelä haju, joka ei ole kiva juttu.

Muistakaa vanhemmiten keskittyä pesun jälkeiseen ihon kuivaamiseen kunnolla, niin ettei kosteutta jää ihopoimuihin, rintojen alle, nivustaipeisiin tai varpaan väleihin. Helleaikaan suosittelen ihotalkin käyttöä, joka on desinfioiva ja estää sienien ja hiivojen syntyä. 

Hikoilu ärsyttää silmiäkin

Tänä kesänä olen itse konkreettisesti kokenut hikoilun vaikutukset ikääntyneen silmiin ja luomiin. Vanhetessa silmämunan alla oleva joustava rasvapatja vähenee ja silmät putoavat syvemmälle pään sisään. Hiki ei enää valukkaan silmien ohitse, vaan jää helposti tuohon silmäkuoppaan. Hiki on hyvin vahva aine ja se rikkoo helposti ohutta silmäluomen ihoa ja kirvelee silmiä. 

Koin tämän ensimmäisen kerran juhannusviikolla Aushwitzissa, kun lämpötila oli kolmessakympissä, eikä varjoa ollut missään. Kasvoni olivat ihan märät hikoilusta ja ensimmäisen kerran koin miten silmäni alkoivat kirvelemään ja suorastaan polttelemaan. Tunne oli tosi ikävä, eikä oikein mitään ollut tehtävissä, kun ei mitään vessaa tai vesipistettä ollut lähettyvillä. 

Yritin sitten taputella silmiä kuiviksi ja hetken päästä kirvely alkoi helpottamaan. Luulin, että silmämeikkini olisi alkanut valumaan hien myötä, mutta vessassa tarkistin, ettei siitä ollut kysymys. Xtreme Lashesin meikkikynät ovat aivan erinomaisia pysyvyytensäkin puolesta, eikä meikki ollut yhtään sotkeentunut. Luomivärikynä ilmeisesti myös suojasi silmäluomen poimua, eikä hikeä jäänyt tähän poimuun. Näen monella vanhemmalla asiakkaalla loppukesästä miten silmäluomi punoittaa ja on rikki. 

Tästä kokemuksesta opin, että minulla on aina käsilaukussa allergiaan tarkoitettuja silmätippoja, jotka rauhoittavat kirvelyn. Tietysti kaikki tuulettimet ja ilmavirta lisää silmien ärtyvyyttä ja kuivumista. 
Paras hoitotuote ärsyyntyneelle ja tulehtuneelle silmäluomelle on Dermalogican Stress Positive Eye lift (74€) silmänympärysnaamio, mikä olisi hyvä olla kotona kaikilla ikäihmisillä. Ikääntymisen myötä silmien alueella ongelmat vaan lisääntyy.

Itse olen kokenut, että paras silmänympärysvoide päiväksi hikisenä aikana on Dermalogican BioLumin C Eye Serum (74€). Se on ohut viilentävä ja rauhoittava geeli, joka edistää silmäluomien terveyttä ja vahvistaa ohutta ihoa hyvin. 

Mitähän kaikkea tämä ikä vielä tuo tullessaan. Kerron taas, kun huomaan itsessäni muutoksia mitä ei aikaisemmin ollut. Olen teoriassa tiennyt kaikkien näiden asioiden olemassa olosta ja olen antanut niihin ohjeita usein asiakkailleni. Nyt vasta, kun koin ongelman itse heräsin siihen, miten keljulta se tuntuu.

Kosmetologisi Inkeri


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 12.8.-18.8.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Anonyymi11:13

    Osallistun arvontaan, olipa ajankohtaisen tärkeä tämä postaus nyt. Kiitokset.

    aiholapp at lailanet.fi

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...