Siirry pääsisältöön

Arpiakin voi hoitaa

 iS Clinicalilla löytyy varsin hyvät tuotteet nopeuttamaan haavojen parantumista ja estämään pahojen arpien muodostumista. Minulla on kokemusta monenlaisten kasvoille tulleiden traumojen käsittelyssä ja tulokset ovat olleet hyviä.

iS Clinicalin Super Serum Advance+ (15 ml 115€ ja 30 ml 180€)

Arvet kasvoissa on ikäviä

Vuosien varrella olen oppinut hyviä tapoja erilaisten kasvoille tulleiden traumojen hoidossa. Olen nähnyt miten pahoinpitelyn jälkeen kasvoilla voi olla lukuisia haavoja ja luunmurtumia ja tikkejä. Liikenneonnettomuudet usein satuttavat kasvoja hyvinkin pahasti ja esimerkiksi polkupyörällä kaatuminen  voi aiheuttaa pahoja nirhamia ja niin sanottua asfaltti-ihottumaa. 

Eniten ole seurannut äitini (84v.) leikkausarpien parantumista. Äidilläni on hoidettu aurinkokeratoosia ja tyvisolusyöpää jo viisikymppisestä asti ja nykyisin eri hoitoja tehdään vuosittain. Pahin tilanne oli viitisen vuotta sitten, kun tyvisolusyöpä ei parantunutkaan enää jäädyttämisellä tai fotodynaamisella hoidolla, ja syöpäkudos piti poistaa leikkaamalla.

Hänelle tehtiin leikkaushaava silmäkulmasta suupieleen asti eli koko kasvot avattiin. Harmillista oli, ettei kaikkea saatukaan kerralla pois vaan haavan kohta avattiin toisen kerran muutaman kuukauden kuluttua. Aloitin heti ihonhoitamisen ja käytin siihen iS Clinicalin Super Serum Advance+ (15 ml 115€ ja 30 ml 180€) seerumia ja Sheald Recovery Balm (15 g 37€ ja 60g 94€) hoitovoidetta. 

Tein äidilleni joka ilta kevyen kasvohieronnan, mikä nopeutti verenkiertoa ja aineenvaihduntaa. Laitoin ensin seerumin alle ja sen päälle hierontavoiteeksi Sheald balsamin. Tämän voi jokainen tehdä kotona, koska viiden minuutin kevyesti pumppaava hieronta ei ole vaikea tehdä. 

Aamuisin äitini käytti tuon saman seerumin ja voiteen. Tulos on ollut ihan ällistyttävän hyvä. Nykyisin arpi on enää haalea viiva mitä tuskin kukaan huomaa. 

Sheald Recovery Balm (15 g 37€ ja 60g 94€)


Aurinkosuoja on tärkeä!

Kaikkien kasvojen ihon rikkoutumien kanssa aurinkovoiteen käyttö on supertärkeää. Yleensä kasvojen vammat rikkovat myös pigmenttisolukerrosta ja varsinkin kesällä voi helposti syntyä pigmenttiläiskiä. Tämän takia kasvot pitää suojata erityisen huolellisesti aurinkovoiteella ja suosittelen iS Clinicalin Eclipse sk 50 (61€). 

Varsinkin ”asfaltti-ihottuman” kaltainen ihon naarmuuntuma rikkoo vahvasti pigmenttisolukerrosta ja tuloksena on tumma läiskä. Ihon muu rikkoutuma voi parantua nopeastikin, mutta näkyviin jää tummia läiskiä jotka paranevat vasta seuraavan talven aikana. Siksi aurinkosuojavoiteen käyttö on äärimmäisen tärkeää.

Tätä pigmenttiläiskää voi myös hoitaa iS Clinicalin Brightening Serum (15 ml 101€ ja 30 ml 180€) seerumilla ja Brightening Complex (183€) hoitovoiteella, jotka hajoittavat pigmenttisoluja. Paras vaihtoehto kuitenkin on pigmenttiläiskien ennalta ehkäisy aurinkovoiteella. 


Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 16.-22.9.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...