Ethän ole unohtanut Tähtitarjouksia? Viimeinen päivä hankkia Tähtitarjoustuotteet on maanantai 27.10 ja sitten tiistaina tuleekin jo uudet. Silmänympärysten tummuus tai punoitus on monen ongelma ja Youngbloodin peitevoiteet auttavat siihen ongelmaan.
![]() |
| Dermatuden silmänympärysvoide Firming Eye Boost Nyt 59€ (80€) |
Ongelmalliset silmänympärykset
Tällä kertaa olen panostanut silmänympäryksiin, kun valitsin nämä tämän hetken Tähtitarjoukset. Silmänympärykset joutuvat koville koko lämmityskauden eli reilusti yli puolet vuodesta. Aina, kun menet ulkoa sisälle tai päinvastoin silmien limakalvot reagoi aivan kuin nenäkin jo vuotaa aina ulos tullessa tai sisään palatessa.
Joillakin tämä silmien vuotaminen on ihan näkyvää kyynelehtimistä ja se koskee melkeinpä kaikkia yli viisikymppisiä. Estregeenin väheneminen herkistää myös silmiä ja siis vaihdevuodet vaikuttavat tähän silmienkin vuotamiseen.
Tämä valuva kyynelneste kuivattaa todella paljon silmänympärystää ja rohduttaa silmäluomia. Tähän helpotuksen tuo Dermatuden silmänympärysvoide Firming Eye Boost Nyt 59€ (80€), joka vahvistaa ohutta silmänympärysihoa, ettei se ohentuisi tai ärtyisi talven tuomista ongelmista.
Firming Eye Boost on ohut ja kevyen tuntuinen silmänympärysvoide, joka kuitenkin sisältää tehokkaita vaikutusaineita. Ohuen ihon rypistyminen hidastuu, juonteet mataloituu ja rohtumat ja kuivuus jää syntymättä. Erityisesti talvella kannattaa panostaa kunnolliseen silmänympärysvoiteeseen ja se on parasta hankkia ammatti-ihmiseltä eli SKY-kosmetologilta.
Youngbloodin peitevoiteet
Silmänympärysten peittäminen on hyvin haasteellinen asia ja siihen tarvitaan ehdottoman hyvät tuoteet. Peiteaineen pitää olla hoitava, ettei se rasita muutenkin ohutta silmänympärysihoa. Sen täytyy pysyä siistinä ja huomaamattomana koko päivä, eikä se saa päivän mittaan karista tai valua silmänympärysryppyjen pohjalle.
Valitettavan usein ihmiset käyttävät finnien peittämiseen tarkoitettua desinfioivaa peiteainetta, mikä on ihan eri asia kuin silmänympäryksen peittämiseen tarkoitettu voide. Kaikki muut peiteaineet kuivattavat ihoa, ellei ne ole tarkoitettu silmienympärille.
![]() |
| YB:n Ultimate Concealer Nyt 25€ (35€) |
YB:n Ultimate Concealer Nyt 25€ (35€) on erittäin hoitava ja pehmeä rakenteinen peitevoide, joka pysyy päivän siistinä. Tiedän ainakin muutaman maskeerajan joka tv:ssä vanoo tämän peitevoiteen nimeen. Esimerkiksi Sauli Niinistö on usein meikattu YB:n meikeillä ja silmänympärysten tummuus peitetty Ultimate Concealerilla.
Tässä peitevoiteessa on kaksi väriä fair ja medium. Entinen myyty on tuo Medium, koska Fair on todella vaalea.
![]() |
| Ultimate Corrector Nyt 25€ (37€) |
Toinen peitevoide on Ultimate Corrector Nyt 25€ (37€), jossa on kaksi sävyä. Tämä peitevoide on takuuvarma todella tummille silmänympäryksille. Silmänpainetautiin tarkoitetut silmätipat aiheuttavaa tummuutta ja punaruskeaa väriä silmänympärille, ja ellei mikään muu peitä niin Ultimate Corrector peittää kyllä.
Tässä voidepaletissa on kaksi väriä, joista vaaleampaa käytetään ensimmäisenä peittämiseen ja sen päälle laitetaan kevyesti tummenpaa sävyä jolla saadaan ihon muun ihon väriseksi. Joskus nimittäin näkee miten peiteaineella on vedetty valkoiset pandapallot silmien ympärille, kun peitevoide on liian vaalea.
Ultimate Correctorilla voi peittää acnearpia ja muita arpia, tummia luomia, pigmenttiläiskiä, couperosaa ja kaikkia muita ihon virheitä joita pitää peittää.


.jpg)
Kommentit
Lähetä kommentti