Jo pitkään on iltapäivälehdissä ja muussa mediassa keskusteltu ranskalaisen Giselle Pelico`n tarinasta, joka on aivan järkyttävä. Gisellen mies huumasi häntä vuosikausia ja antoi hänet raiskattavaksi lukemattomille miehille yli viidentoistavuoden aikana.
Olenko naivi?
Gisele Pelico`n tyttären tarinasta on hiljattain tullut kirja Caroline Darian: Et ole enää isäni - Gisele Pelico`n tyttären tarina. Kirjassa tuli esiin ihan eri puolia, kuin tapauksesta kirjoitetuissa lehtijutuissa. Olen seurannut keväästä lähtien tätä oikeusjuttua, jonka Giselle Pelico halusi käydä julkisesti.
Arvostan kovasti tätä Giselle Pelico’n päätöstä tuoda oikeusjuttu julkiseksi ja antaa kasvot raiskauksen uhrille. Vielä nykyisinkin raiskauksen uhri voi kokea häpeää, vaikka ei olisi mitään syytä. Tämän julkisen oikeudenkäynnin tavoite oli, ettei uhrien pidä tuntea häpeää, vaan häpeää kuuluu aina tekijälle.
Tapaus on järkyttänyt minua kovasti ja pistänyt taas miettimään ihmisen pahuutta. Olen varmaan myös naivin tietämätön, kun mieleeni ei ole edes tullut, että joku haluaisi raiskata nukkuvan naisen. Giselle Pelico oli jo viisikymppinen, kun raiskaukset alkoivat eli ei mikään nuori ja hemaiseva tyttönen.
En osannut kuvitellakaan, että Ranskasta löytyisi tällainen verkosto miehiä, jotka organisoidusti raiskasivat huumattuja naisia. Giselleä käytti hyväksi lähes sata miestä ja jotkut moneen kertaan. Oikeuden käynnissä tuomion sai yli viisikymmentä miestä, mutta kaikkia rikollisia ei löydetty.
En pysty edes kuvittelemaan ihmisten pahuutta
Tämä Giselle Pelico’n tarina on niin karmistuttava, että on vaikea ymmärtää, miten sellaista voi edes tapahtua. Enkä pysty edes ymmärtämään mitä Giselle ja hänen lapsensa ovat kokeneet, kun tällainen julma totuus tuli esille.
Giselle ja Dominique Pelico olivat jo lähes setsemänkymppisiä ja he olivat olleet 50-vuotta naimisissa ja heillä oli kolme lasta ja monta lastenlasta. Valheiden vyyhti alkoi purkeutumaan, kun Dominique jäi kiinni siitä, että hän lähikaupassa yritti ottaa kuvia naisten hameiden alta.
Poliisit alkoivat tutkia asiaa ja löysivätkin varsinaisen rikosvyyhdin, joka kohahdutti koko Ranskaa. Dominiquen tietokoneelta löytyi yli 20.000 videota ja valokuvaa nukkuvasta naisesta ja hänen raiskauksestaan.
Dominique Pelico oli huumannut vaimonsa vuosien ajan ja kutsunut paikalle miehiä verkostosta, jotka halusivat raiskata nukkuvan naisen. Oikeudenkäynnissä selvisi, että nämä raiskaajat olivat ns.tavallisia miehiä, joista osa oli yhteiskunnan päättävissä asemissa.
Dominique Pelico sai teostaan 20-vuoden tuomion ja kiinni saadut miehet 1-5-vuotta. Järkyttävää oli sekin, että tuon tyttären kirjan mukaan miehet eivät edes katuneet tai hävenneet tekoaan. Pelico itse oli oikeudessa suorastaan ylpeillen kertonut, miten hyvän lääkecoctailin hän osasi sekottaa, että nainen pysyi sammuneena tunti tolkulla, mutta herättyään ei edes pää ollut kipeä.
Tämä tosielämän kauheus tulee vaivaamaan minua pitkään, koska en pysty ymmärtään tällaisen pahuuden määrää.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 14.-20.10.
2025.
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Kommentit
Lähetä kommentti