torstai 27. huhtikuuta 2023

Jäädytyshoito poistaa häiritsevät varsiluomet

Olen nyt kevään aikana tehnyt koeluontoisesti useita jäädytyshoitoja erilaisille ihoille ja palaute on ollut pelkästään positiivista. Hoito on niin helppo ja nopea, että harmittelen, kun en lähtenyt sitä aikaisemmin tekemään. 


Luomien jäädytyshoito on nopea ja kivuton toimenpide.


Luomia on paljon erilaisia

Asiakkaat eivät välttämättä tule ajatelleeksi, että luomia ja fibroomia on monia erilaisia riippuen siitä, missä ihosolukerroksessa ne ovat. Näiden luomien erottaminen toisistaan kuuluu kosmetologien peruskoulutukseen, niin kuin muukin ihotautioppi. Jo yli neljäkymmentä vuotta sitten opin, miten eri luomet ja muut ihomuutokset erotetaan toisistaan. Tuota oppia olen käyttänyt kymmeniä vuosia päivittäin ja hankkinut myös lisää koulutusta. Luomet eivät sinänsä ole juuri muuttuneet vuosikymmenien kuluessa, mutta niiden hoitomenetelmiä olen päivittänyt tiedoissani useampaan kertaan. Luomia on vaikea erottaa toisistaan pelkän teoriakoulutuksen perusteella, vaan siinä tarvitaan pitkää käytännön kokemusta ja sehän minulla on. 
Kosmetologit tekevät jäädytyshoitoja erilaisiin fibroomiin eli varsiluomiin ja rasvaluomiin. Niissä on harvoin mitään solumuutoksia, mutta ne ovat kiusallisia ja siksi järkevä poistaa. Varsiluomia on yleensä kaulan, dekolteen sekä kainaloiden alueella ja ne ovat ikävän näköisiä ja tarttuvat helposti koruihin, rintaliiveihin ja puseron kauluksiin.


Jäädytyshoito etenee näin

Jäädytyshoito on hyvin nopea tehdä, koska yhteen varsiluomeen käytetään kolme typpioksidisuihkautusta, jotka kestävät 2-3 sekuntia. Toimenpide ei tunnu juuri miltään, joten kipua ei tarvitse pelätä. Jäädytetty kohta voi vuorokauden verran lievästi punoittaa ja kuumotella, mutta se laantuu ajan kuluessa. 
Jäädytyksen jälkeen ihon oma paranemismekanismi alkaa toimimaan ja jäädytetty luomi tipahtaa pois 2-3 viikon kuluessa. Isommissa rasvaluomissa jäädytyshoito voidaan joutua uusimaan kolmeenkin kertaan kuukauden välein. Pienet varsiluomet lähtevät pääsääntöisesti yhdellä jäädytyskerralla.
Mitään erityishoitoa kotona ei tarvitse tehdä, vaan jäädytyskohdan pitää antaa rauhassa parantua itsekseen. Normaali pesu, saunominen ja suihkuttaminen on sallittua, mutta jäädytyskohtaa ei pidä raapia eikä hangata. Kohtaa ei myöskään ole hyvä peittää laastarilla, koska se vain hidastaa paranemista. 
Harmillista, etten heti keksinyt ottaa kuvia hoitamistani tapauksista, mutta tästä lähtien teen sen, niin asiakkaat voivat verkkosivuilla nähdä, miten parantuminen etenee.
Poistan myös vartalolta rasvaluomia, mitkä saattavat olla hyvinkin isoja ja rosopintaisia. Ne lähtevät harvoin yhdellä jäädytyskerralla, vaan tarvitaan useampi hoitokerta. 
Jäädytyshoidon hinta riippuu paljon luomien määrästä ja laajuudesta. Kasvohoidon yhteydessä voin ottaa muutaman varsiluomen ylävartalolta ja hinta on noin 15-20€ per luomi. Noin puolen tunnin jäädytyshoito parillekymmenelle varsiluomelle on noin 150-200€. Hinta perustuu käytetyn nestetypen määrään, joka on hyvin kallista.



⭐️ Muista osallistua Tähtiarvontaan kommentoimalla hoitolan julkaisuja blogissa, Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on tällä kertaa iS Clinicalin Extreme Protect SK30 päivävoide & LIProtect SK35 huulivoide ja aikaa osallistua 1.5.-23 asti.




Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

1 kommentti:

  1. Anonyymi09:25

    Vitsit mulla on polvitaipeessa tollainen isohko, noin 1,5 cm halkaisijaltaan oleva varsiluomi, jonka ympärille just eilen kiedoin ompelulankaa tiukasti siinä toivossa että luomi tipahtaa itsestään pois kun en tiennyt että mikä taho se olisi, mihin hakeutua poistattamaan se, (terveyskeskus, tms?). Kuinkahan huono idea tää oli? :D

    VastaaPoista