Siirry pääsisältöön

Kasvoissa on monenlaista kuoppaa ja möykkyä

Kuulen todella usein, kun asiakas päivittelee minulle, miten kamalalta hänen ihonsa näyttää. Yleensä haastattelen asiakasta lisää ja kysyn onko hän katsonut ihoaan suurentavalla peilillä ja vastaus on aina kyllä. 



Suurennuslasilla näkyy kaikki

Myönnän, että nuorempana meinasin hiiltyä tähän suurennuslasijuttuun. Nykyisin tiedän jo asiakkaan kysymyksistä, että taustalla on ihon katselu suurentavalla peilillä. Pidän sitä ihan tarpeettomana tiirailuna, koska suurennoksessa ihossa näkyy kaikki sen ominaisuudet. Ihon kuuluu olla sellainen kuin on ja vain sillä on merkitystä, miltä iho näyttää pelkästään silmin katsottuna.
Suurennetaan ihan mitä hyvänsä, vaikkapa jauhelihaa, niin siinä näkyy kaikenlaista epämiellyttävää. Ihmisen ihossa on huokosia, hikirauhasia, karvatuppeja, epätasaista pigmenttiä, hiusverisuonia, rasvaluomia, tavallisia luomia, miliumeja, arpia, hilseilyä, punoitusta, tulehdusta ja ties mitä muuta. 
Nämä kaikki tulevat esiin moninkertaisessa suurennoksessa, mutta mitä hyötyä on sellaisen ihon katselussa? Minä katson kasvohoidon yhteydessä suurennuslaseilla löytääkseni esimerkiksi talitukkeumat tai miliumit ja nyppiäkseni kulmakarvat. Kuitenkaan en luota näkökykyyni täysin, vaan tuntoaistini on vielä tärkeämpi aisti käsitellessäni asiakkaan ihoa.
Kyllä minäkin näen nuo edellä luetellut ihon osat, mutta ne kuuluvat ihoon. Iho on kamalan näköinen suurennettuna, mutta näin sen pitääkin olla. En myöskään ymmärrä, miksi sen pitäisi olla toisen näköinen, kun eihän sitä kukaan muu suurennettuna näe, eikä itsekään, ellei sitä vasiten tehtäväksi ota. 
Yleensä tämä suurennuksella katselu johtaa siihen, että ihoa aletaan puristelemaan ja nyppimään ja siitähän ei mitään hyvää seuraa. Suurentavaa peiliä tarvitaan kulmakarvojen nyppimisessä, silmämeikin teossa ja ylimääräisen karvoituksen nyppimisessä. 


Iho on aina epätasainen

Ihossa on paljon sellaista epätasaisuutta, jolle ei vaan voi mitään. Mitä enemmän tulee ikää sitä enemmän kaikki möykyt ja kolot korostuvat. Hyvin usein yli kuusikymppinen asiakas valittaa jotain ylimääräistä möykkyä kasvoissaan ja vaatii minua ottamaan sen pois. Yleensä kyse on rasvaluomistan joita ihoon alkaa tulla siinä vaiheessa, kun estrogeeni alkaa vähetä. 
Nämä rasvaluomet ovat yleensä hyvälaatuisia ja seitsänkymppisenä niitä on jokaisella. Myös muiden luomien määrä lisääntyy ja ihoon tulee iän myötä myös ruskeita pigmenttiläiskiä. Mitään näistä ei kosmetologi voi poistaa. Eniten minua pelottaa nykyisin, kun on paljon kosmetologeja ilman kunnollista koulutusta, että he alkavat käsittelemään näitä rasvaluomia. Moni asiakas on hyvin päättäväinen, että kosmetologin pitää poistaa joku rasvaluomi ja ellei kosmetologilla ole ammattitaitoa ja auktoriteettia, päädytään nyppimään jotain, mihin ei pitäisi koskea. Näissä tapauksissa asiakas pitää ohjata plastiikkakirurgille tai ihotautilääkärille. Pitää myös tarkkaan harkita, mitä kannattaa poistattaa, jottei seuraavaksi harmita poistosta jäänyt arpi.






Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat ensimmäisenä tietoa tulevista tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje TÄSTÄ

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...