Siirry pääsisältöön

Maksupäätekone aiheuttaa vanhenemista ja harmaantumista

Kyllä, luit aivan oikein. Meillä on Marin kanssa aivan konkreettinen kokemus, että koneella voi olla vanhentava vaikutus.

Meillä on useamman kuukauden ollut ongelmia maksupäätelaitteiden kanssa. Nykyäänhän lähes kaikki asiakkaat maksavat kortilla, mikä onkin yleensä ihan kätevä, ja yrittäjälle halvin ratkaisu. Maksupäätelaitteet ja menetelmät muuttuu kuitenkin niin tiuhaan tahtiin, että yksi kone on käyttökelpoinen vaan muutaman vuoden. Niin kävi nytkin. Jouduimme hankkimaan uuden koneen, koska puhelinlinjoja pitkin toimivat koneet jäi käytöstä pois vuoden vaihteessa.

Halusin langattoman koneen, jota voin käyttää missä hyvänsä. Se kuulosti niin kätevältä, että koneen voi ottaa mukaan, vaikka luentotilaisuuksini. Käteväähän se ei todellakaan ollut. Ensinnäkin laitteiden toimitus venyi monta kuukautta, koska kuulemma kaikki haluavat uuden koneen. Syyskuussa tilattu kone tuli meille juuri ennen joulua, pahimpaan ruuhka aikaan. Sitten osoittautui, että kone toimii vaan kun sitä huvittaa. Yli puolet korteista se hylkäsi, koska ei saanut yhteyttä palvelukeskukseen. Hylkääminen oli täysin mielivaltaista, onneksi soiton pystyy ohittamaan tekemällä manuaalisen tapahtuman. Soitin joka päivä palvelun myyjän neuvontapalveluun, ja puhelu maksoi 1,25€/min, ja maksu meni myös jonotusajalta. Sitten keskustelin näiden neuvonnan poikien kanssa vartin verran, ja kävin läpi toimintoja aina uskossa, että nyt se toimii. Mutta kun ei vaan toiminut!

Parin viikon sotkujen jälkeen soitin paikalliseen yritykseen, Hämeenlinnan kassa-ja toimistopalveluun. Sieltä sain avun heti, ja asiantuntijan paikan päälle. Ongelma oli aivan selvä, hoitolani on katvealueella, ja maksupääte ei saanut yhteyttä Soneran linkkiin kuin silloin tällöin. Sinänsä aivan uskomaton juttu, että keskellä Hämeenlinnan pääkatua on niin paha katvealue ettei langaton maksupääte toimi. Näin se vaan on. Nyt tilasin uuden koneen tästä Hämeenlinnalaisesta yrityksestä, ja he lupasivat, että saan aivan varmasti toimivan maksupäätteen , heidän velvollisuutensa on löytää linkki joka toimii.

Kuitenkin tämä maksupäätekoneen kanssa puljaaminen on vanhentanut minua ja Maria varmaan 10vuotta, ja kohta täytyy ottaa lisää väriä hiuksiin, ettei harmaantuminen näy. Kokemus oli niin rasittava ja stressaava, että saan ihottumaan, jos joku puhuukin maksupäätteistä.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...