Siirry pääsisältöön

Hoitosuihketta tarvitaan!

Dermalogicallahan ei ole erillisiä kasvovesiä, vaan on kolme erilaista hoitosuihketta. Syy tähän on se, että Dermalogican kaikki raaka-aineet ovat vesiliukoisia joten ei tarvita voimakkaita kasvovesiä täydentämään puhdistusta. Muilla ihonhoitosarjoilla on puhdistusmaitojen raaka-aineina usein mineraalirasvoja ja ne eivät ole vesiliukoisia. Mineraalirasvat tukkivat ihoa ja ne pitää saada iholta pois ja siihen käytetään alkoholipitoisia, tai muuten voimakkaita kasvovesiä. Mineraalirasvat merkitään raaka-aine luetteloon sanoilla Mineral oil, tai Liquid parafin.

Dermalogican hoitosuihkeilla on suuri merkitys ihonhoidossa. Ne ovat myös helppoja käyttää ja edullisia joten niiden teho kannattaa hyödyntää. Hoitosuihke on pakattu spraypulloon ja tuote sumutetaan iholle pesun jälkeen ennen kosteusvoidetta, tai tehotippaa. Hoitosuihke on tärkeä palauttamaan ihon normaali PH vesipesun jälkeen. Ihon normaali PH on 5,5 eli lievästi hapan. PH suojaa ihoa bakteeritoiminnalta ja tukee "hyvien" bakteereiden olemassa oloa. Joka kerta, kun iholle laitetaan vettä sen PH rikkoutuu ja siitä tulee emäksinen noin puoleksi tunniksi. Yleensä noin puolen tunnin aikana terve iho palauttaa normaalin PH:n. Emäksinen PH altistaa ihon tulehdusta aiheuttaville bakteereille ja kuivattaa ihoa. Hoitosuihke palauttaa heti ihon happamuuden ja parantaa ihon omaa rasva/kosteusvaippaa. Hoitosuihke myös edes auttaa kosteusvoiteiden ja muiden tehoaineiden vaikutusta.

Näiden edellä mainittujen hyötyjen lisäksi jokaisella hoitosuihkeella on omat vaikutuksensa.
ANTIOXIDANT HYDRAMIST ( 150ML 62€)  on Age Smart-linjan eli vanhenevan ihon hoitosuihke. Sitä voi käyttää kaikki yli 30-vuotiaat jatkuvasti. Tuote sisältää ihon vanhenemista hidastavia antioxidantteja, niin kuin muutkin Age Smartin tuotteet. Antioxidantit korjaa eritoten UV-säteilyn aiheuttamaa ihon vanhenemisprosessia. Antioxidant Hydramist on meidän suosituin hoitosuihke ja sen kosteusarvo on merkittävä. Tämä hoitosuihke myös virkistää ja siloittaa juonteita ja ryppyjä. Tämän hoitosuihkeen voi myös suihkuttaa pitkin päivää meikin päällekin. Varsinkin talviaikaan ja tietokoneella työskentelevillä iho voi alkaa kiristää päivän mittaan Antioxidant Hydramist poistaa kireyden tunteen ja virkistää ihoa.

ULTRA CALMING MIST ( 177ml 54€) Tämä hoitosuihke on tarkoitettu herkälle, kuivalle ja couperosa iholle. Ultra Calming Mist on tehokas poistamaan punoitusta saunan ja ulkoilun jälkeen. Se vahvistaa myös ihon pintaverisuonten seinämiä ja hidastaa couperosan syntyä ja poistaa jo syntynyttä verisuoniverkkoa.

MULTI-ACTIVE TONER ( 250 ml 46€) Tämä hoitosuihke on tarkoitettu kaikille ihotyypeille. Rasvoittuvalla iholla se vahvistaa ihon omaa bakteerikantaa ja kosteuttaa. Kuivalla iholla on sen kosteuttava vaikutus on tehokas. Poistaa kuivuuden aiheuttamaa kireyttä ja kutinaa. Myös tätä hoitosuihketta voi sumuttaa päivän mittaan meikin päälle.

Hoitosuihkeet tulevat käytössä hyvin edullisiksi koska tehokkaaseen vaikutukseen tarvitaan pieni määrä. Spraypullosta tuote leviää iholle hyvin ja sitä ei mene hukkaan. Se on myös nopea ja helppo käyttää. Hoitosuihke kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan ihon perushoitoon, koska sen avulla saat muistakin hoitotuotteista paremman vaikutuksen.

Kommentit

  1. Anonyymi20:46

    Voiko tuota Ultracalming Mistiä käyttää, jos on rasvoittuva iho? Olen 48v.ja ihoni on edelleen rasvoittuva, mutta helposti punoittava. Varsinkin talvella ulkoilun jälkeen posket ovat hehkuvan punaiset ja iho suorastaan tykyttää ja kirvelee. Eihän se lisää talin eritystä?

    Liisukka

    VastaaPoista
  2. Onkohan ihosi kuitenkin pintakuiva ja ehkä ohentunutkin poskipäiltä, tuo kuvauksesi poskipäistä kuulostaa hiukan siltä. Mikään hoitosuihke ei rasvoita ihoa ja ehdottomasti suosittelen tilanteeseesi Ultra Calming Mistiä. Kokeile myös Skin Hydrating Boosteria(93€) se ei ainakaan rasvoita, mutta vahvistaa ja kosteuttaa ihoasi.

    Inkku

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16:51

    Kiitos kiinnostavasta blogista. itse olen ihan hurahtanut tuohon Antioxidant Hydramistiin, se on laiskurin pelastus. En millään viitsisi käyttää monia tuotteitta ja ihoni on kuitenkin talvisin hyvin kuiva. Aloin viime talvena suihkuttamaan iholle 3-4 työpäivän aikana Hydramistiä ja viime talven ihoni voi oikein hyvin. Epäilen, että tietokonetyö kuivattaa ympärilläni olevaa ilmaa niin, että kosteus haihtuu jo naamastakin.
    Sitten tuo Hydramist on myös tosi riittoisa. Niin runsaalla käytölläkin, niin pullo kestää 3-4 kk.

    VastaaPoista
  4. Anonyymi15:00

    Voiko teini-ikäiset tyttäreni (14v ja 18v)käyttää Ultra Calming Mistiä? Itselläni sekä heillä on ohut atooppinen iho ja minulle tuo Mist ja Ultra Calming Cleanser ovat olleet todella hyviä.

    Atooppiset naiset

    VastaaPoista
  5. Ultra Calming Mist ja Multi-active toner sopii kaiken ikäisille. Varsinkin atoopikoille Ultra Calming Mist on tosi hyvä apu. Pojat jotka vähemmän viitsivät ihoaan hoitaa hyötyvät näistä suihkeista, kun ne on helppoja ja nopeita.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...