Siirry pääsisältöön

Multivitamiinikäsivoide sopii kynsinauhoillekin

Myönnän, että itse käytän tosi harvoin käsivoidetta. Saan päivän mittaan kasvohierontoja tehdessäni sellaisen rasva-annoksen, että pärjään sillä oikein hyvin. Viikonloppuisin käytän talvella käsivoidetta, mutta en juurikaan työpäivinä. Desinfiointiaineet ja jatkuva käsien pesu kuivattaa, mutta toistaiseksi kasvohoitojen aineet kompensoi sen. Pesen käsiäni noin 15-20 kertaa yhden hoidon aikana, että ilman rasvauksen vastapainoa olisin varmaan käsistäni aivan korppu.

Näin marjastusaikaan moni asiakas kauhistelee käsiään, kun mustikka on värjännyt kaikki kuivat kohdat. Yleensä mustikka vielä imeytyy kynsinauhoihin ja kynsien alle, niin kädet eivät ole edes puhtaan näköiset. Tarkistin tilastoista viime kuun eli heinäkuun myydyimpiä tuotteita ja hämmästyin, kun meidän Multivitamin Hand an Nail Treatment(75ml 40€) on heti toiseksi myydyin tuote Dynamic Skin Recoveryn jälkeen. Ilmeisesti tämä mustikkakausi on vaikuttanut myyntiikin, ainakin olen viimeisen parin viikon ajan kuunnellut, kun asiakkaat kauhistelevat käsiään. Talvikuukausina Multivitamin Hand ja Nail Treatment on aina kolmen myydyimmän tuotteen joukossa. Se on myös voide mitä kaikista eniten ostetaan lahjaksi jouluna ja äitienpäivänä.

Ilman muuta se on mielestäni paras markkinoilla oleva käsivoide. Se imeytyy tosi nopeasti, mutta sisältää paljon hoitoaineita ja pitää kädet hyvässä kunnossa. Kynsille ja kynsinauhoille se tekee myös oikein hyvää ja aina kun sitä laittaa käsiinsä, niin kannattaa hieroa se kynsinauhoihin kunnolla. Ennen marjametsään lähtöä kannattaa laittaa kunnon kerros käsivoidetta ja imeyttää sitä kynsien alle ja kynsinauhoihin. Voide suojaa mustikan väriaineen imeytymiseltä, joten se ei piinny ihoon niin kovasti. Daily Microfoliantilla(71€) tai Exfoliant Body Scrubilla( 150g 53€) voi myös kuoria kädet ja kynsinauhat niin saa värjäytymiä vähemmäksi. Kumpaakin kuorinta-ainetta voi käyttää käsiin, vaikka aamuin illoin pari päivää peräkkäin, että saa kädet taas juhlakuntoon.

Käsien rasvaamista ei todellakaan kannata laiminlyödä koska varsinkin talvella huonosti kosteutettu iho alkaa oirehtia ihottumilla helposti. Multivitamin Hand and Nail Treatment on myös miesten suosikki, koska siinä ei ole hajusteita ja se imeytyy niin nopeasti. Hinnasta vielä muistutan, että käsivoide on ihan yhtä riittoisa, kuin muutkin Derman tuotteet ja tuubi riittää pitkään. Aamuin illoin käytettynä yksi tuubi riittää melkein pari kuukautta, samankokoinen muiden sarjojen tuote loppuu alle kuukaudessa. Päiväannoksen hinnaksi tulee alle euro.

Kommentit

  1. Anonyymi19:19

    Multivitamiini käsivoide on meidän koko perheen käsi- ja välillä vartalovoidekin. Minä, mieheni ja kaksi teini-ikäistä tytärtä olemme atooppisia iholtamme ja talvella kädet ovat ihan kamalat. Löysimme multivitamiini käsivoiteen viitisen vuotta sitten ja se auttaa pitämään ihon suhteellisen ehjänä. Hyvä systeemi on hieroa iltaisin ensin kortisoonivoide käsiin ja sen imeytyä tunnin verran. Sitten paksulti multivitamiinivoidetta ja hyvin myös kynsinauhoihin ja sitten puuvillakäsineet yöksi käsiin. Minulle voide tehoaa myös taipeisiin ja miehenikin käyttää sitä hilseileviin kohtiin vartalolla.

    Airi K.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi12:00

    Minun konstini ihottumaisille käsilleni on käyttää päivittäin tuota multivitamiini käsivoidetta, mutta yöksi hieron multivitamiini naamion pari kertaa viikossa ja laitan käsineet käsiin. Tietysti atooppisia ihottumia on niin monelaisia, mutta minulle tämä multivitamiini käsivoide on ollut ainoita jolle en ole toistaiseksi herkistynyt ja olen käyttänyt sitäa ainakin viisi vuotta.

    VastaaPoista
  3. Anonyymi16:56

    Mustikkametsään lähtiessäni olen hieronut tuon multivitamiini käsivoiteen käsiini ja hyvin myös kynsien alle, siis oikein runsas kerros. Mustikka ei tartu ollenkaan niin pahasti, kuin muuten se värjäisi. Voide on niin hyvin imeytyvä ja miellyttävä ettei se jää tahmaiseksi, mutta estää värin imeytymistä kuitenkin.
    Lähtekää vaan mustikkametsään, marjoja on tosi paljon!

    Vilma

    VastaaPoista
  4. Anonyymi18:30

    Tässä minun vinkkini mustikan värjäämiin käsiin. Minä käytin kuorinta-aineena Multivitamin Thermofoliantia ja työnsin sitä kunnolla kynsien alle ja kynsinauhoihin. Annoin pari minuuttia sen vaikuttaa ja sitten pesin pois. Tuli ihan entisen väriset kynsien alustatkin. Se oli tähän astisista konsteista paras.
    Meikeistä vielä kerron, että Yb:n väri Tangelo, jonka ostin pari viikkoa sitten on aivan ihana. Tuntuu, että näytän suorastaan ruskettuneelta pelkän huulipunan takia.

    Hanna-65

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...