Siirry pääsisältöön

Voi pyhä pinnallisuus!

En lue paljoakaan naisten lehtiä, kun aina tulen niistä niin vihaiseksi. Kosmetiikkaan ja ihonhoitoon liittyvät jutut on yleensä pelkkää potaskaa. Haastattelut kohdistuu ihan ihmejulkkiksiin joita en tunnista ja heidän mielipiteensä on mielestäni vähintäänkin kummallisia.

Meille tuli hoitolaan Trendi lehden mallinumero ja erehdyin selailemaan sitä. Aloin lukemaan juttua missä muutama nuori nainen kertoi kauneuskäsityksistään. Yksi heistä oli 27v. tyttö ammatiltaan PR-konsultti. Hänen pohdintansa naisen ulkonäöstä ja itsetunnosta oli aivan vastenmielistä luettavaa. Tyttö kertoi hankkineensa hiustenpidennykset ja silikonirinnat miesystävänsä toiveesta. Hänestä, kun on luonnollista miellyttää rakkaan ihmisen silmiä. Silikonirinnat olivat kuulemma hänen elämänsä paras päätös ja puolella hänen ystävistään on myös tehdyt rinnat ja puolet ovat vasta menossa leikkaukseen. Neitokainen paljasti ettei hänellä ole yhtään rumaa ystävää, vaan kaikki hänen ystävänsä ovat ulkomuodoltaan näyttäviä. Hänen mielestään hyvästä itsetunnosta kertoo se, että pystyy muokkaamaan vartaloaan mielensä mukaan kauneuskirurgialla. Otsa ryppyjä häneltä oli häivytetty botoksilla ja se meni täysin yli ymmärrykseni, että 27v tyttö korjailee "ryppyjään". Kertomuksensa mukaan hän on koukussa tekokynsiin ja ripsien pidennyksiin. Sitten hän paljasti olevansa merkkihifistelijä, joka ostaa vain parhaita brändituotteita ja hänellä on kymmenkunta Louis Vuittonin laukkua. Suurena elämän viisautena hän lausahti haluavansa olla ulkoisesti täydellinen. Ihmisillä, kun on tapana arvostella toisten ulkonäköä, niin hän haluaa, että hänessä on mahdollisimman vähän arvosteltavaa.

Melkein aloin repiä hiuksiani. En voi uskoa, että tuollaisia pinnallisia hömppiä on todella olemassa. Ehkä toimittajat olivat keksineet nuo jutut. Tosin siinä oli kyllä ihan kuva tästä typykästä, joka näytti nelikymppiseltä kovalta gimmalta. Sisäinen säteily ja karisma, kun puuttuu täysin ihminen on aika mitättömän oloinen. Minusta kuulosti ihan hirveän huolestuttavalta, että nuori nainen muokkasi ulkonäköään miesystävänsä mielikuvien mukaan. Seurustelulla ei ole mitään tekemistä rakkauden, tai kumppanuuden kanssa, jos toinen ei ole rakas juuri sen näköisenä, kun on. Tyttöparka on nelikymppisenä ilkeä, katkera akka, kun on muokkaillut kroppaansa muiden mielen mukaan ja huomaakin olevansa täysin yksin ja hukassa omassa sielussaan.

Toivon todella ettei kukaan lukija lähde ottamaan mallia tuollaisesta elämän asenteesta. Jos ihmisen pääkoppa on täysin tyhjä ja persoona on hyvin itsekeskeinen, niin sellainen ei ole ainakaan mikään miellyttävä kumppani, tai työkaveri. En oikein ymmärrä millaisessa maailmassa nuori ihminen kasvaa noin pinnalliseksi ja itsekeskeiseksi. Jotain häneltä on jäänyt hyvin pahasti puuttumaan, vaikka ei tietystikään saisi vanhempia ja lapsuutta kaikesta syyttää. Mielestäni tämän kaltaiset ihmiset ovat lisääntymään päin ja toiset nuoret saattavat jopa ihailla heidän elämän asennetta. Mitä meille sitten tapahtuu, kun tällaisilla mielipiteillä varustetut ihmiset pääsevät vanhemmiten päättävään asemaan ja löytävät tiensä vaikka ministeriksi?

Kommentit

  1. Anonyymi09:01

    Hyvä Inkeri! Puhut taas asiaa. Olen itse 30-vuotias nainen, korkeasti koulutettu ja ihan kauniskin. Olen kuitenkin jo useamman vuoden seurannut aika huolestuneena itseäni nuoremman sukupolven ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä yleensäkin. Tuntuu, että nuorten suhteellisuuden taju on kadonnut ihan kokonaan ja pinnalla ovat vain kovat ja hyvin pinnalliset arvot. Hyvät käytöstavat tuntuvat unohtuneen myös. Mikään ei tunnu riittävän ja kaikki täytyy saada heti. Elämään haetaan vastauksia ja tyydytystä oman itsensä ulkopuolelta eikä pysähdytä miettimään, josko se onnellisuus ja hyvä olo löytyisi kuitenkin ihan sieltä omasta sisimmästä. Ei ihme, jos nykynuoret voivat hälyttävän huonosti ja media vielä ruokkii tätä kieroutunutta minäkuvaa ja epärealistisia kauneuskäsityksiä... On toki syvällisiä ja hyvin itsensä tuntevia ja fiksujakin nuoria, mutta yhä lisääntyvissä määrin pinnallisuus tuntuu valtaavan alaa, minkä koen hyvin surulliseksi. Meidän tulisi oppia arvostamaan itseämme sellaisena kuin olemme, eikä pyrkiä miellyttämään jatkuvasti muita ja elämään ulkoapäin asetettujen mallien ja toiveiden mukaisesti...

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla, että muitakin huolestuttaa tämä liiallinen itsekeskeisyys. Tuokin on ihan totta mitä sanot, että käy töstavat ovat huonontuneet. Kaikki on vain hamuamassa itselleen jotain eikä toisia huomioida ollenkaan.
    Olen varma, että ihminen joka satsaa pelkästään ulkoiseen olemukseensa ja kaikkeen ostettavaan hyvään alkaa jossain vaiheessa voida todella huonosti. Sitten kun on pakko pysähtyä miettimään syvällisempiä asioita ne ovatkin niin vieraita, että sairastutaan.

    Inkku

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...