keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Kummallista kosmetiikkaa

En voi, kun ihmetellä miten erikoisia ihonhoitotuotteita tulee markkinoille. Sähköpostiimme tulee kymmenittäin mainoksia eri kosmetiikkafirmoilta ja tosi harvoin viitsin niitä edes avata. Poikkeuksellisesti silmiini kävi yksi aika erikoinen kehitelmä.

Yksi ammattikosmetiikkasarja mainosti voidetta, joka saa aikaan saman reaktion iholla, kuin ampiaisen pistos. Kasvikunnan kantasoluista oli saatu raaka-aine mikä sai iholla aikaan samankaltaisen reaktion, kuin mehiläisen myrkky. Iholle syntyy turvotus ja voimakas verenkierron lisääntyminen mikä näkyy punoituksena. Tämän reaktion pitäisi tehdä ihosta nuorekkaan ja raikkaan näköisen. Minusta ja Marista tuo juttu vaikutti vähintäänkin kyseenalaiselta. Miksi ihmeessä iholle pitää hankkia ärsytysreaktio? Kuinka monen iho kestää sitä, että se joka päivä saa mehiläismyrkkyannoksen? Olen ihan varma, että yli puolet käyttäjistä herkistyy voiteella parissa viikossa.

Ei voi kun ihmetellä mitä kaikkea keksitään kehittää ja mitä kaikkea ihminen on valmis ostamaan kauneuden ja nuoruuden nimissä. Mietimme Marin kanssa miten moni asiakas ostaisi voiteen, kun kertoisimme, että se aiheuttaa saman reaktion kuin ampiaisenpistos. Mietin myös omaa ammattikuntaani, että ottaakohan joku kosmetologi tosiaan tuon kaltaisen tuotteen myyntiin. Itselleni on itsestään selvyys etten ikinä tarjoa asiakkaalle tuotetta, tai hoitoa missä on pienikin vaara, että se kääntyy jossain vaiheessa asiakkaan hyvinvoinnille haitaksi. Siksi emme ole koskaan tehneet esimerkiksi kestokynsiä, tai ripsien pidennyksiä.

Markkinoille tulee entistä enemmän tuotteita, jotka perustuvat ihoärsytykseen. Pitkään on ollut jo myynnissä huulipunat, jotka turvottaa huulia. Nykyäänhän on kovin muodikasta olla törröhuuli. Tämä turvottava vaikutus tulee, jostain ihoa ärsyttävästä raaka-aineesta. Ärsyttävä raaka-aine saa aikaan turvotus ja punoitusreaktion ja se kai jonkun mielestä tuo kaunista täyteläisyyttä huulille. Kertokaapa lukijat omat näkemyksenne. Ostaisitteko kyseisen kaltaisia tuotteita?

5 kommenttia:

  1. Olen käyttänyt muutamia huulikiiltoja joissa on ollut mentholia tai kaneliöljyä "turvottamassa" huulia. Uskalsin kokeilla noita koska en pidä kyseisiä vaarallisina aineina kun en kummallekaan ole allerginen. Mitään ihmevaikutusta kiilloilla ei ollut, mutta en kyllä sitä odottanutkaan. Ostin tuotteet hyvien värisävyjen ja uteliaisuuden takia.

    Olen aina kauhistellut joitain naistenlehdissä välillä esiteltyjä "kotikonsteja" kauneudenhoidossa, tunnetuin näistä on varmaan se peräpukamavoide jonka pitäisi auttaa turvonneisiin silmänympäryksiin tai tuju selluliittiseerumi jolla kuulemma kaulaheltta kiristyy mukavasti. Koskaan ei tulisi mieleenkään käyttää lääkevoiteita muuhun kuin niiden tarkoituksenomaiseen vaivaan. Minua askarruttaa myös nämä etana- ja käärmeseerumit, eihän kuluttaja voi tietää vaikka olisi hengenvaarallisesti allerginen etanoille.

    Toisaalta ajattelen että se on jokaisen oma valinta mitä kasvoihin laittaa. Sitä on vaan turha jälkikäteen valittaa jos on vapaaehtoisesti tuhonnut omaa terveyttä uhkarohkeudella.

    Suomen kaltaisessa maassa voisi kyllä kuvitella Valviran ja Tukesin puuttuvan melko ripeästi haitallisiin hoitoihin ja aineisiin. Se on sitten asia erikseen mitä netistä saa hankittua.

    VastaaPoista
  2. Nuo kotikonstikeksinnöt on sitten ihan oma lukunsa. Tuo peräpukamavoide on jo vanha juttu ja aina silloin tällöin tapaa naisia, joiden silmänympärykset on nilellä Sheriproctista. Sitäkin olen kuullut, että suoraan kasvoille laitetaan Estrogel voidetta, jonka tarkoitus on imeytyä elimistöön ja nostaa vaihdevuosi-iässä estrogeenitasoa. Siinä sitten kroppa on ihmeissään, kun saa superannoksen estrogeeniä ja iho huutaa kuivuutta, kun alkoholipitoinen geeli vie viimeisenkin kosteuden. Äly hoi!

    Valitettavasti on niin, että meillä Suomessa on tosi huono valvonta kosmetiikan ja kosmetologien hoitojen suhteen. Mikään virasto ei tällä hetkellä puutu kosmetologin hoitoihin. Se olikin eilen aiheena Ylen aamutv:n ohjelmassa. Meidän järjestö SKY toivoo valvonnan lisääntymistä, mutta vastuu onkin kuluttajalla itsellään. Suurimpia mokia tehdään hoitoloissa, joissa tekijöillä ei ole kosmetologin koulutusta, tai se on hyvin puutteellinen.

    Inkeri

    VastaaPoista
  3. Anonyymi22:27

    Kiitos hienosta blogista. Olen oppinut todella paljon oman naamani hoidosta lukemalla tekstejäsi.
    Olen siirtymässä Dermalogican aineisiin ja rasvoihin sitä mukaan ku vanhat loppuu. Kuorinta-aineen valinta hiukan mietityttää. Olen 24v ja luultavasti sekaihoinen, joka oli pinnalta aika kuiva vielä kuukausi sitten. Sain viime tilaukseni yhteydessä näytteitä Daily Resurfacer hoitotassuista ja tykkäsin niistä kovasti. Olenko liian nuori käyttämään niitä ja riittääkö ne kuorinnaksi, vai pitääkö olla joku muukin aine? Entäs tuo Reffining Masque onko pelkoa, että se kuivattaisi lisää ihon pintaa?

    VastaaPoista
  4. Kiva, että blogijutuistani on ollut hyötyä se on ollut tarkoituksenikin. Daily Resurfacer on sinunkin ikäiselle ihan hyvä tuote, kun käytät niitä hoitotassuja harvakseltaan eli 2-3 kertaa viikossa. Yksistään ne ei riitä kuorinnaksi, vaan suosittele käyttöösi Multivitamin Thermofoliant kuorinnan pari kertaa viikossa. Skin Refinning Masque ei kuivata ihoa, vaikka siinä onkin ihotalia imevää savea. Sen vaikutus on puhdistava ja kirkastava, mutta se on tarkoitettu kaikille ihotyypeille, joten kuivuudesta ei ole pelkoa.

    Inkeri

    VastaaPoista