lauantai 18. toukokuuta 2013

Vain muutama vapaa aika ennen heinäkuuta

Kerron vähän meidän kesäajan järjestelyistä. Meillä on Avoimet ovet 24.-25.5 ja samana viikonloppuna on kesän avaus koko Hämeenlinnan keskustassa. Avoimien ovien päivä onnistui niin yli odotusten ennen joulua, että ymmärsimme tarpeen sellaiseen. Olemme perjantain ja lauantain palvelemassa asiakkaita ja vastaamassa heidän kysymyksiin. Silloin, kun näin ilmoitamme, että ovet on auki kaikille myös uudetkin asiakkaat uskaltautuu sisälle ja tekemään kysymyksiä. Päivien aihe on aurinko ja samalla esittelemme neljä uutta aurinkotuotetta. Uudet Dermalogican aurinkosuojatuotteet Solar Defence Booster sk 30 ja päivävoiteet Super Sensitive Shield sk 30, Ultra Sensitive Tint sk 30 ja Oil Free Matte sk30. Avoimien ovien päivinä on myös runsaasti hyviä tarjouksia.

Kesälomat pidämme taas Marin kanssa vuoron perään. Itse olen päätynyt pitämään peräti kahden viikon loman, koska en ole useampaan vuoteen ollut kahta viikkoa peräkkäin lomalla. Oma lomani alkaa 17.6 ja tulen takaisin 1.7 eli pois olen kesäkuun kaksi viimeistä viikkoa. Lomaani on nyt noin neljä viikkoa aikaa ja ajanvaraustilanteeni on sinä aikana jo aika täynnä. Laskin, että neljä kasvohoitoaikaa on vielä vapaana minulle, joten tee ajanvarauksesi todella pian. Mari on sitten lomalla koko heinäkuun, koska hänelle työntekijänä kuuluu kunnon kesäloma. Nyt vielä Marille löytyy kesäkuulle vapaita aikoja, mutta nekin täyttyy toukokuun aikana.

Syksyllä sitten olemme kumpikin viikon poissa ja liike on kiinni 9.9-13.9-13. Silloin olemme Dermalogican Futuresymposiumissa Los Angelesissa ja palaamme töihin entistä tietorikkaampina 16.9. Tuosta kongressista tulen vielä kertomaan moneen kertaan ja me Marin kanssa odotamme sitä suurella innolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti