lauantai 25. tammikuuta 2025

Laiska töitään luettelee taas kerran

 Päätin kirjoittaa blogijutun hoitolan aukioloajoista ja työpäiväni kulusta, vaikka olen siitä kirjoittanut useampaan kertaan. Muutamalta asiakkaalta on tullut ihmettelyä siitä miksi en aloita työpäivääni jo kello kahdeksan aamulla ja tässä vastauksia siihen.



Yrittäjän työpäivä on enemmän kuin kahdeksan tuntia

Tiedän, että minulla olisi muutama vakioasiakas, jotka voisivat tulla jo aamukahdeksalta, jos aloittaisin työt niin aikaisin. Yritän palvella asiakkaitani mahdollisimman hyvin, mutta en mitenkään pysty joustamaan tuosta hoitolan avaamisajasta. 

Minulla on ihan selkeät syyt siihen, että avaan hoitolan kello kymmenen ja otan ensimmäisen asiakkaan siihen aikaan. Yksi iso asia on oma jaksamiseni, koska liian pitkät työpäivät ei ole hyväksi kenellekään. Työn ilo häviää pikaisesti, jos tekee uupumiseen asti töitä. 

Tälläkin hetkellä työpäiväni on helposti kymmenen tuntia, enkä sen pitempää päivää halua tehdäkään tai en edes kykenisi tekemään. Olen aina tehnyt pitkiä päiviä, enkä edes haaveile kahdeksan tunnin työpäivistä, koska harva yrittäjä pärjää normitunneilla. 

Toivon, että ne asiakkaani jotka haluaisivat aikaisempaa aloitusta huomioivat sen, että olen työssä yleensä noin kello 19-20 asti. Jos aloittaisin pari tuntia aikaisemmin työpäivä olisi kaksitoistatuntinen. Suurin osa asiakkaista pääsee työstä noin klo 15-16 ja nuo iltapäiväajat on hyvin varattuja jo pitkälle eteenpäin. Näitä iltapäivän aikoja voi joutua odottamaan muutaman viikon, eikä sekään ole hyvä asia. 
Jos lopettaisin työpäiväni jo klo 17 menettäisin monta vakioasiakasta, koska heillä ei ole mahdollisuutta tulla aikaisemmin. 

Olen tosi tyytyväinen siihen, että saan tehdä työtä jota rakastan, eikä työpäiväni tunnu koskaan liian pitkiltä. Tämän työaikani lisäksi käyn joka aamu ja ilta tervehtimässä äitiäni (83v.) paritalomme toisessa päässä. Tavallaan piipahdan tarkistamaan, onko hänellä kaikki niin kuin pitääkin, vaikka hän on erittäin hyvässä kunnossa. Olen luvannut hänelle, että tulen illalla käymään ennen kello yhdeksää, ja ellen siihen ehdi ilmoitan siitä. 

Onhan se myös kuormittavaa, että on tällainen ”kotiintuloaika”, mutta mielestäni on tärkeää, että huolehdin äidistäni mahdollisimman hyvin. 




Verkkokauppakin työllistää

Toinen hämmästelyn aihe on se, että jos edellinen asiakas ei ole lähtemässä eteisessä, tuleva asiakas ihmettelee, miksi hänelle ei ole ilmoitettu, että voisi tulla jo aiemmin. Ellei edellistä asiakasta näy se ei tarkoita, että olisin istuskellut kynsiäni viilaamassa ja odottaisin työttömänä seuraavaa asiakasta. Yleensä tuo tauko asiakkaiden välillä on ihan suunniteltu, että pystyn hoitamaan yrityksen muita asioita. 

Näissä yritykseen liittyvissä asioissa menee muutama tunti viikossa. Tuotetilauksia teen joka päivä ja puran tulleita tuotepaketteja. Se on välttämätöntä toimintaa, että hoitolan rutiinit rullaa jouhevasti. Ellei ole sopivia hoitotuotteita, ei kasvohoidoista tule mitään. 

Verkkokauppa on yksi lisätyöllistäjä, koska jokainen tilaus pitää kirjata ja tuotteet pakata mahdollisimman nopeasti. Nämä pakettien tekemiset jää yleensä työpäivän viimeiseksi työksi ja sekin on ihan kivaa. Yleensä kuuntelen pakkaamisen lomassa äänikirjaa tai jotain muuta podcastia. 
Vien yleensä paketit itse postiin aamulla, kun käyn kaupassa, eli sekin työ pitää tehdä ennen kymmentä. Jos paketteja on suuri määrä käytän kuljetuspalvelua. Kyllä minulla menee helposti tunnin verran verkkokaupan asioissa, mutta sekin on kivaa hommaa ja erilaista kuin kasvohoitojen tekeminen. 

Tässä tuli nyt pitkä rivi selityksiä, miksi en avaa hoitolaa aikaisemmin. 


Kosmetologisi Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 21.1.-
27.1.2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

1 kommentti:

  1. Anonyymi20:36

    Mukana arvonnassa!
    Pirjo S
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista