Siirry pääsisältöön

Kiitosta hierojan asiakkailta

 On tosi kiva huomata, että Jukka saa paljon kiitosta työstään ja muutenkin aloittaminen on mennyt paremmin, kun uskallettiin toivoakkaan. Kuitenkin Jukka tarvitsee lisää asiakkaita, joten kertokaa hänen työstään muillekin.

Jukan hoitohuone


Työmotivaatio korkealla

Jukalla on niin suuri motivaatio tehdä työtään, että se into tarttuu minuunkin. Hänellä on selvästi halu auttaa asiakkaitaan ja palvella heidät hyvin. Sen huomaa työn tasosta kuka tekee työtään sydämellä ja Jukka on saanut siitä kiitostakin. 

Tuossa Slotti-ajanvarausjärjestelmässä on mahdollisuus antaa palautetta tehdystä työstä ja olisi kiva, jos asiakkaat jaksaisivat sen tehdä. Nykyään on niin äärettömän tärkeää, mitä somessa arvioidaan työn tasosta.

Aluksi hiukan pelkäsimme tuleeko asiakkaita näin heinäkuussa, jos ihmiset ovat lomalla. Toisaalta kesälomalaisilla on aikaa panostaa omaan hyvinvointiin. 
Nyt on osoittautunut, että kyllä hierontaan tullaan näin kesälläkin. Jukan päämäärä on, että hän voisi ottaa työpäivinään maksimissaan kolme asiakasta. Näin työ ei käy liian raskaaksi tuon KoneCranesin työnohessa. Lähes joka päivä on ollut 1-2 asiakasta, ja se on jo todella hyvä alku. 

Huomioikaa, että Jukalle löytyy nyt vielä aikoja hyvin helposti ja varauksen voi tehdä, vaikka samalle päivälle. Moni pitkään tehnyt hieroja on niin varattu, ettei pysty ottamaan akuuttiasiakkaita, mutta toistaiseksi Jukalta löytyy hyvin hoitoaikoja. 

Useinhan selkä-tai niskavaiva iskee yllättäen, ja siihen pitäisi saada nopeasti apua. 


Työn iloa

Se olisikin ollut aika karmea tilanne, jos olisinkin huomannut, ettei Jukan työnlaatu ole kunnollista. Minulla on niin korkeat kriteerit sille työlle mitä hoitolastani saa, että en pystyisi katsomaan läpisormien heikkotasoista työtä. Onneksi Jukka on selvästi löytänyt oman alansa, jossa hän haluaa kehittyä ja palvella asiakkaita hyvin.

Olen aika montaa työntekijää yrittänyt opettaa hyvään asiakaspalveluun, mutta se on yllättävän vaikeaa. Sen olen todennut, että huonolla itsetunnolla varustettu ihminen ei kykene arvostamaan asiakasta ja palvelemaan heitä hyvin.
Ilmeisesti ihmisen jonka omanarvontunto on heikko pitää korostaa itseään ja omaa osaamistaan niin, ettei enää kykene asettumaan asiakkaan asemaan. Näin minä olen ainakin tulkinnut, koska vuosien varrella törmäsin usein siihen, että joidenkin oli lähes mahdotonta oppia olemaan kohtelias ja aulis palvelemaan asiakkaita. 

En olisi ikinä uskonut miten vaikeaa on opastaa toista tekemään hyvää asiakaspalvelua, ellen olisi itse sitä niin karvaasti kokenut. Joidenkin luonne ei vaan asiakaspalvelutyöhön taipunut. 


Kosmetologisi Inkeri


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 22.-28.7.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä






Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...