Rintamamiehet

 Tuo viikonlopun käynti Mikkelin sotahistoriamuseoissa toi taas mieleeni oman lapsuuteni ja kokemukseni sotaveteraanin tyttärentyttärenä. Olen lapsuuteni asunut isovanhempieni kanssa tavallaan heidän neljäntenä tyttärenään ja siksi heidän elämänsä on niin tuttua ja tärkeää minulle.

Sodan jälkeinen Suomi

Tiedän, että omalle perheelleni kävi hyvin, kun pappa haavoittui vain lievästi, eikä siitä juurikaan jäänyt vaivoja jälkikäteen. Pappa oli sodassa kaikki viisi vuotta ja etulinjan joukkosidontapaikalla, joten kyllä hänkin oli traumatisoitunut, mutta minä en sitä mitenkään huomannut. 

Pappa ja mummu olivat 24-vuotiaita talvisodan alkaessa 1939 ja he olivat menneet naimisiin 1938. Nykyisten tutkimusten mukaan nämä naimisissa olleet hiukan vanhemmat miehet, jotka olivat jo käyneet armeijan, selvisivät henkisesti sodasta paremmin kuin muut. 

Synnyin vuonna 1961 ja ilmeisesti siihen mennessä pappa oli jo purkanut pahimmat traumansa ja vaikutti hyvin tasapainoiselta, nauravaiselta mieheltä. Naiset varmaan joutuivat tosi koville näiden tuskaisten miesten kanssa. Tiedän, että ihan heti sodan jälkeen pappakin oli herännyt öisin ja luullut olevansa rintamalla. 

Oikeastaan voisi sanoa, että rauhan tultua 1945 alkoi toinen sota, kun Suomen piti maksaa viidessä vuodessa järjettömän suuret sotakorvaukset. Samalla piti asuttaa 400 000 Karjalan evakkoa ja löytää työpaikka sadoille tuhansille rintamamiehille. 

Osa miehistä oli pysyvästi vammautuneet ja myös heistä piti huolehtia. Noin 100 000 rintamamiestä sai asutustilan tai tontin mihin tehtiin hartiapankin voimin rintamamiestalo. Kerroinkin jo alkuviikosta miten suunnaton työmäärä isovanhemmillani oli, kun he asuttivat 3,5 ha tilan, mikä piti käsin kuokkia pelloksi soisesta metsästä. 

Suomi ei ollut enää kovin yhtenäinen sodan jälkeen ja politiikassa oli aika tuulista. Nämä rintamamiestilat herättivät kateutta ja samoin karjalaisia evakkoja vierastettiin. Helposti kuviteltiin, että evakoille annettiin enemmän maata, kuin heille kuuluisi. 

Muistan vielä hyvin 1960-luvulla miten meidänkin pikkukylällä oli selvä jako evakkojen ja muiden välillä. Tiesin hyvin jo pikkulapsena, mitkä talot oli karjalaisten asuttamia, vaikka en ymmärtänyt mitä sana evakko tarkoitti. 

Voin vaan kuvitella miten vaikeaa on nykyään integroitua suomalaiseen yhteiskuntaan, jos tänne tulee maahanmuuttajana. Jo suomalaisten välillä oli syvä juopa, niin mitä se on, kun ei ole edes yhteistä kieltä. 

Sodan jälkeistä politiikkaa

Olen omassa perheessäni kokenut hyvin vahvasti, miten sodan jälkeen näkökannat sotaan oli täysin vastakkaisia. Heti sodan jälkeen 1950-60-luvulla osa kansaa, etenkin nuoriso kääntyi kommunismiin ja neuvostoliittomieliseksi. Tämä nopeutti niin sanottua suomettumisilmiötä, jossa ihailtiin Neuvostoliittoa ja heidän politiikkaansa. Nämä vasemmistomieliset väheksyivät veteraaneja ja sanoivat: "Mitäs menitte sotaan". Koko sodan jälkeisenä aikana 1980-luvun lopulle asti veteraaneille ei annettu sitä kunniaa mikä heille kuului, vaan heidän osuutensa vaiettiin kuoliaaksi. 

Nykyisten tutkimusten mukaan 1945-1985 eli neljässäkymmenessävuodessa käytettiin rahaa veteraaneihin sen verran kuin Kelan korvaukset ovat nykyisin puolessa vuodessa, eli ei juuri mitään. Rintamamieslisä mitä alettiin maksamaan 1970-luvulla olisi nykyrahassa 30€/kk. 

Isäni ja hänen sukunsa olivat tulipunaisia kommunisteja ja ymmärsin jo aikoja sitten, että isäni oli aivopesun uhri, mitä hän itse ei ymmärtänyt. Isäni ihaili kaikkea mitä Neuvostoliitossa tapahtui ja väheksyi sotaveteraaneja. Hänen näkökulmastaan suomalaiset ärsyttivät Neuvostoliittoa ja saivat aikaan sodan väärällä politiikalla. Hänen mielestään suomalaiset itse olivat hyökänneet Neuvostoliittoon. 

Isäni oma isä ei ollut sodassa, koska hän oli niin vanha ja sairas ja hän kuoli jo ennen syntymääni. Isäni eduksi on sanottava, ettei hän koskaan yrittänyt aivopestä minua, vaan päinvastoin opetti ajattelemaan omilla aivoillaan. Kävimme paljon tiukkojakin väittelyitä politiikasta ja hän oli tyytyväinen, kun opin peittoamaan hänen väitteensä. Varmaan nämäkin keskustelut ovat olleet pohjana kiinnostumiseeni poliittisesta historiasta.

Tämä on ollut rankka juopa pappani ja isäni välillä ja he eivät koskaan puhuneet politiikkaa keskenään. Tämä oli hyvin tyypillinen tilanne monessa perheessä, että poliittiset näkemykset olivat täysin vastakkaisia. Silloin 1960-70-luvulla sotaveteraanien lapset olivat kovimpia paheksumaan ja mollaamaan isiensä tekoja. Tapahtui esimerkiksi Vanhan valtaus, joka oli lähtöisin parikymppisten vasemmistolaisuudesta.

Isäni oli yrittäjä ja näkemyksiltään hyvin oikeistolainen, mutta aina hän oli mielestään vasuri. Tämän ristiriidan takia olen hyvin kiinnostunut propagandasta ja siitä miten ihmisiä voidaan aivopestä jonkun ajatuksen taakse.

Voi olla, että minua jo lapsena osoitettiin sormella pienessä maalaiskylässä kommunistin kakarana, mutta en ole koskaan antanut sen häiritä. Oman poliittisen ajatteluni loin aika paljon isovanhempieni ajatusten pohjalta. Siitä olen tyytyväinen, ettei isovanhempieni tarvitse nähdä nykytilannetta ja taas hyökkäävää Venäjää. Papalleni oli itsestään selvää, ettei Neuvostoliitosta tai Venäjältä ole mitään hyvää tulossa, ja Suomen on pidettävä itse puolensa.

Kosmetologisi Inkeri

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 8.-14.7.

2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä