Siirry pääsisältöön

Kosmetiikkanäytteet eivät ole ilmaisia

 Valitettavasti maailmassa ei ole mitään ilmaisia tavaroita, vaan aina joku ne jossain kohtaa maksaa. Näin on myös kosmetiikkanäytteiden kohdalla, jotka ovat kauneushoitoloille maksullista materiaalia asiakkaan kotihoito-ohjauksen tueksi.


Kosmetiikkanäytteet ovat tutustumista varten

Kosmetiikka näytteet ovat eri maahantuojilla hiukan eri tavalla hinnoiteltuja, mutta kaikilla ne ovat selkeästi maksullisia. Dermalogican pusseissa olevat näytteet ovat kaikista edullisempia, ja ne maksavat noin 4€/kpl. Pikkutuubien hinnat ovat 12-25€/kpl ja iS Clinicalilla pumppupakkauksissa olevat aurinkosuojanäytteet maksavat 30-40€/kpl.

Näytteitä ei myöskään saa mielin määrin, vaan yleensä ne suhteutetaan ostojen määrään. Oma hoitolani on aika suuri ostaja jokaiselle tuotesarjalle, joten minulla on mahdollisuus ostaa näytteitä aika paljon. Kosmetiikkasarjoille näytteiden tekeminen on kallista. Pienikokoinen pumppupullo on lähes yhtä kallis kuin isompi kokokin. Samoin tuubit ovat kalliita on ne sitten isoja tai pieniä.

Kaikista tuotteista ei myöskään ole näytteitä, koska niiden tekeminen on niin kallista. Kosmetiikkasarjalle ei ole kannattavaa tehdä jokaisesta tuotteesta näytettä, koska se nostaa niin paljon kuluja. Minusta on reilumpaa, että näytteet ovat selkeästi hinnoiteltuja, eikä niiden kuluja ole ympätty tuotteiden hintaan. 


Pihi kosmetologi

Ilmeisesti kuluttajilla on sellainen käsitys, että näytteet ovat jotain ilmaistuotteita. Järjellä ajateltuna sellainen ei ole mahdollista, vaan kaikkien tuotteiden tekeminen maksaa on ne sitten isoja tai pieniä. Suhteessa tuollaisen pikkutuubin tekeminen on huomattavasti kalliimpaa kuin isomman voidepakkauksen. 

Tiedän, että joskus asiakkaat saattavat pitää minua pihinä, kun en anna jotain heidän pyytämäänsä näytettä. Tämä ei ole pihiyttä, vaan yksinkertaisesti kyseisestä tuotteesta ei ole olemassakaan näytteitä. Yritän aina selittää tämän asiakkaalle, mutta en aina siinä onnistu. 

Näytteiden tarkoitus on, että asiakas voi itse kotona tutustua tuotteeseen. Minun ei tarvitse antaa näytettä sen takia, että asiakkaan pitäisi kokeilla sopiiko tuote hänelle. Minä olen täysin varma jo suositellessani, että kyseinen tuote on asiakkaalle sopiva, mutta näytteestä hän voi kokeilla pitääkö hän siitä.

Annan aina mielelläni näytteitä, jos asiakas on kiinnostunut jostain tuotteesta. Minulla ei ole mitään syytä pihistellä niiden kanssa, mutta harmillista on, jos ne menevät hukkaan. Näytteet ja pikkukoot ovat myös käteviä ottaa matkalle mukaan ja annan mielelläni vakioasiakkaille muutamia pusseja esimerkiksi viikonloppureissua varten.

Maahantuojat kuitenkin seuraavat tarkasti näytteiden menekkiä ja jos olen käyttänyt näytteitä liikaa suhteutettuna ostoihini siitä pyydetään selitystä. Tämänkään takia niitä ei voi jakaa mielin määrin.

 Minulla on yleensä Pimeän kaupan illoissa tai muissa tapahtumissa joku kaupanpäällispaketti ja se on minulle suuri kuluerä. Käytän todella paljon aikaa neuvotteluihin, että saan sellaisen pakkauksen mikä minulla on varaa ostaa. Yleensä nuo pakkaukset kustantaa minulle 30-45€ ja kun niitä menee sata tai pari ymmärrätte varmaan miten suuri satsaus se on minulle. 

Toivonkin aina, että näytteitä ei hukkuisi tai menisi roskiin, vaan ne tulisi käytettyä, niin kuin ne on tarkoitettukin.

Kosmetologisi Inkeri


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 8.-14.7.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


Kommentit

  1. Anonyymi12:25

    Näytteet ovat upeita, koska niiden avulla voi tutustua tuotteisiin - juuri siihen, millaisen tuntuman niistä itse saa.

    Hyvä, että tuot esiin ajatuksiasi niistä Eivätpä tosiaan ole ilmaisia yrittäjälle, joten toivottavasti niitä osataan arvostaa entistä enemmän.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Anonyymi17:12

    Itse olen tykännyt valtavasti näytteistä joita olen saanut sinun kauttasi.Nyt kun tiedän mitä ne maksavat yrittäjälle arvostan niitä vieläkin enemmän. Kiitos, kun annat niitä meille verkkokaupan asiakkaille myös. Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi21:01

    Useiden näytteiden ansiosta olen löytänyt ja jopa en löytänyt tuotteita itselleni. Olen ollut kiitollinen siitäkin, etten tuhlaa resursseja turhaan ostoon tuotteessa, jonka totean epäsopivaksi.(elina.piippo@hotmail.com)

    VastaaPoista
  4. Anonyymi21:43

    Aivan pari päivää sitten Hesarissa oli kolumni luksuksesta.
    Mielenkiintoista tekstiä lukiessani mieleen tulivat Inkerin osaaminen ja palvelu, ja näytteistä puheen ollen verkkokaupan paketit. Paketin purkaminen on kuin ihanaa yllätysjoululahjaa avaisi. Kauniisti pakattuja tuotteita pussukoissa ja käsin tehtyjä kortteja. Joulun ja pääsiäisen aikaan monesti muutama makeinen.
    Aivan ekstraa, spesiaalia ja henkilökohtaista, ei niin yleistä anonyymia suurten verkkokauppojen palvelua. Luksusta

    Leena

    VastaaPoista
  5. Anonyymi09:13

    Kiitos, että avaat tätäkon puolta. Kuluttajana on niin tottunut siihen, että näytteitä saa lehtien ja mainosten välistä, sen kuin repii irti vain. Olenkin välillä ihmetellyt, miksei kosmetologilta saa samalla tavalla pusseittain näytteitä. Tosin, kun nyt asiaa kirjoituksesi valossa mietin, kosmetologiltani SAA näytteitä, mutta vain tuotteista, joiden hän uskoo sopivan minulle ja erityisesti silloin, kun hänen edustamiinsa sarjoihin tulee uusia tuotteita. Tuotetta saa myös pyydettäessä pieneen purnukkaan, mutta edelleenkin vain tuotteista, joiden hän tietää sopivan minulle. Erilaisten tapahtumien yhteydessä kosmetologini myös kokoaa goodie bageja, joissa on enemmän näytteitä, mutta enpä ole aikaisemmin ajatellut, miten paljon sellaisten tarjoaminen hänelle maksaa.
    Monilla verkkokaupoilla on tapana pitää pari kertaa vuodessa kampanjoita, joissa X määrällä tilattuaan saa isohkon goodie bagin, ja tällaisista kampanjoista olen tykännyt myös. He sitten ilmeisesti myyvät näiden tempausten aikana sen verran enemmän kuin ”normikosmetologit” että ison näytearsenaalin tarjoaminen ”kaupanpäällisenä” kannattaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneushoitola17:56

      Ymmärrän, että aika harvoin kuluttajat tulevat ajatelleeksi näytteiden hintaa. Eikä tietysti tarvitsekaan. Toisaalta se lisää tuotteen arvostusta, kun tietää, että joku on siitä maksanut.
      Annan aina mielelläni näytteitä sekä hoitolassa, että verkkokaupassa. Siitä en kuitenkaan pidä, että joku puolisukulainen tai tuttava tulee listan kanssa, että haluan nämä näytteet. Yleensä ne ovat henkilöitä jotka eivät ole millään tavalla hoitolani asiakkaita.
      Koen sen suorastaan röyhkeydeksi, mutta ehkä siinäkin on takana tämä ajatus ettei tiedettä niiden olevan maksullisia. Esimerkiksi iS Clinicalin Eclipse sk 50 näyte maksaa minulle lähes 40€ enkä pysty tämän hintaisia näytteitä ostamaankaan kuin 30-40/per kesä.
      Verkkokauppan asiakkaille näytteet ovat vielä tärkeämpiä, koska he eivät pääse muuten kokeilemaan tuotteita. Ymmärrän hyvin, että näytteet ovat kuluttajille tärkeä asia. Niistä voi ensin kokeilla pitääkö kyseisestä tuotteesta ennen kuin ostaa isomman pakkauksen.

      Inkeri

      Poista
  6. Anonyymi16:13

    Pihiksi sinua ei voi Inkeri kyllä näytteiden osalta mitenkään Inkeri voi sanoa, verkkokaupan paketit on aina yltäkylläisesti varusteltu näytteillä ja matkakokoisilla, ne ovat valtavan hienoja ja tarpeellisia reissuilla. Timo

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Mustelmat kasvojen alueella

Tänä talvena on ollut harvinaisen paljon asiakkaita joilla on ollut tuoreita mustelmia, tai jo parantuneita mustelmia kasvojen alueella. Kaatumiset ovat yleisin syy mustelmiin ja valitettavan usein niissä tapauksissa on myös raapamia ja verijälkiä jotka paranevat todella hitaasti. Toinen yleinen mustelmien aiheuttaja on suun ja hampaiden kirurgia. Kasvoille syntyy mustelmia helposti Hyvinkin pienikin paine saattaa aiheuttaa kasvoille mustelmia, koska iho on ohuempi ja läpikuultavampi kuin vartalolla. Mustelmat leviää aina alaspäin ja esimerkiksi otsan kolautus voi seuraavana päivänä näkyä mustana silmänä. Mustelmien parantuminen kestää muutamasta päivästä yli pariin viikkoon riippuen siitä miten kova kolaus on ollut ja miten paljon verta on purkautunut verisuonten ympärille. Ihon verenkierto poistaa hiljalleen purkautunutta verta normaalin kuona-aineiden poiston yhteydessä. Jokainenhan tietää, että mustelmien väri muuttuu päivä päivältä sen vanhetessa. Usein asiakkaat kysyvät voi...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...