Siirry pääsisältöön

Ongelmia ripsipidennyksistä

 Kerron vielä lisää näistä kauneudenhoitomenetelmistä, jotka voivat kääntyä itseään vastaan. Nyt some on kuohunut kuolemaan johtavista kauneusleikkauksista, mitkä ovat tehty Turkissa. Suosittelen, että harkitkaa hyvin tarkkaan, ennen kuin lähdette ulkomaille leikattavaksi. 




Ripsipidennykset aiheuttaa iho-ongelmia

Jostain syystä suomalaiset ovat jumittuneet näihin ripsipidennyksiin, vaikka ne ovat muualla maailmassa jo pois muodista. Nykyisin muodissa on hyvin luonnolliset ja  lähes meikkaamattoman näköiset kasvot. Silmiin ei tässä muodissa niinkään panosteta, vaan huulia korostetaan täyteaineilla ja nekin näyttävät omaan silmääni aika karseilta. 

Tosin olen päättänyt, etten enää arvostele mitään kauneustrendejä, koska oma makuni ja kauneuskäsitykset ovat peräisin viime vuosituhannelta. Näissä ripsipidennyksissä suurin vaaratekijä on, että niitä tekee kuka tahansa, ja vieläpä ilman mitään koulutusta.

Suomalaiset arvostetut maahantuojat eivät myy aineitaan kuin kosmetologeille, mutta kiinalaisista verkkokaupoista saa mitä tahansa. Valitettavasti sieltä voi myös saada liimoja, jotka ovatkin tarkoitettu teollisuuteen, eikä ihmisen ripsiin. Ilman ammattitaitoa olevat ripsien tekijät, eivät osaa arvioida onko käytetyt aineet hyviä vai huonoja. 

Yksi selvä haitta ripsipidennyksissä on, että ne hankaavat silmäympärysihoa silmän alapuolelta. Tätä näen kasvohoidossa välillä, että ns.silmäpussialue on ihan ärsyyntynyt ja ohentunut. Ihminen räpyttää silmiään vähintään miljoona kertaa päivässä ja joka kerta raskaat ja ylipitkät ripset osuu ihoon. Ripsipidennykset ovat keinokuitua, ja ihan eri asia kuin omat ripset, ja siksi ne kuluttavat herkkää silmänympärysihoa.

Ripsipidennyksistä silmävaivoja

Olen myös ajatellut sitä miten paljon raskaat ripset venyttävät silmäluomea, mikä muutenkin alkaa iän myötä valua silmänpäälle. Oma järkeni sanoo, että tällainen ylimääräinen taakka, mikä on ripsissä vuosikausia voi silmäluomea venyttää.

Kosmetologien ammattisivustoilla silmälääkärit nostavat yhden asian esiin hyvin usein. Huonosti tehdyt ripsipidennykset liimataan niin lähelle ripsirajaa, että ne saattavat hangata silmän pintaa. Välttämättä tätä ei heti tunne, mutta jonkun ajan kuluttua silmän pintaa naarmuuntuu ja tulehtuu. 

Tämä on kuulemma yleisin ongelma, mitä silmälääkärit näkevät. Toinen asia on herkistymiset liima-aineille. Eniten tämä kohdistuu ripsien tekijään, joka haistelee koko päivän höyrystyvää liimaa. Moni kosmetologi on joutunut vaihtamaan ammattiaan, kun liimat on aiheuttanut astman ja muita terveysongelmia. 

Liimanhan pitää olla tehokasta, että se pitää kuidut ripsissä kiinni useita viikkoja. Tämä vaatii myös tekijältä erittäin hyvää kädentaitoa, että pystyy tekemään näin tarkkaa työtä. Ellei ole alalle mitään koulutusta ei ilmeisesti osaa edes ajatella mitä ongelmia voi eteen tulla. 
Tässäkin työssä tieto lisää tuskaa!


Kosmetologisi Inkeri


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 15.-21.7.
2025.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...