Siirry pääsisältöön

Asiakaspalvelu on muutoksessa

 Minulla on aivan ihana asiakaskunta, joista 99% on käynyt hoidossani jo vuosikausia. Tunnen heidät hyvin ja aina on kiva jutella heidän kanssaan. Myös verkkokaupassani suurin osa asiakkaistani ovat tulleet tutuiksi jo vuosien takaa.

Nämä alla olevat, eivät siis liity kuin yksittäisiin mutta sitäkin ikävämpiin tapauksiin, ja tämä trendi on näkynyt alalla jo pitkään. Mutta näistä yksittäisistäkin tapauksista mielen saa huonoksi.



Ihmiset purkaa mielipahaansa

Verkkokauppa on asiakkaalle hyvä kohta purkaa omaa vihaa ja katkeruutta ja vuosi vuodelta se näkyy selvemmin. Enää ei kyse ole asiakaspalvelusta, vaan halutaan haastaa riitaa ja haukkua toinen ihminen. Yleensä, jos jostain asiasta valitetaan asiakas on itse jättänyt lukematta toimitusehdot. 
Kaksi tyypillisintä valituksen aihetta on se ettei tilaus ole heillä heti samana päivänä ja se, että tuotteet tulevat minulle maahantuojan kautta. Olen yleensä aika paksunahkainen, mutta nämä turhat haukkumiset jättäisin mielelläni väliin. 

Olen miettinyt, että onko nämä ihmiset missään työssä, kun heillä on aikaa kirjoittaa kymmenenkin pitkää sähköpostia ja haukkua minut perusteellisesti. Luulisi, että jokaisessa työpaikassa on niin kiire, ettei sellaiseen ole aikaa.

Viime vuosina valituksiin on tullut mukaan uhkailut. Minua uhkaillaan rikosilmoituksella, ilmoituksella kuluttajasuoja-asiamiehelle tai mustamaalauskampanjalla somessa. Tämä on hyvin yleistä, että uhataan kertoa kauheasta yrityksestäni Instagramissa ja Facebookissa. 

Yrittäjäkin pahoittaa mielensä

Myönnän, että pahoitan mieleni näistä ilkeyksistä, vaikka tiedän ettei niissä ole mitään perää. Sitä ihmettelen, että miten asiakas voi ajatella, että se on rikosilmoituksen paikka, ellei hänen verkkokauppapakettinsa ole samana päivänä perillä, kun se on tilattu. 

Sehän on viranomaisten työajan tuhlaamista, jos joku tosiaan tekee rikosilmoituksia tuollaisesta asiasta. Ihmisen maailman kuva on aika vääristynyt, kun kuvitellaan, että kaiken pitää kulkea hänen tahtonsa mukaan. 
Ei näitä rikosilmoituksilla uhkaamisia tule kuin muutamia kertoja vuodessa, mutta jos käyn aamupäivän sellaista keskustelua voi olla, että olen iltapäivän aika totinen. Se on taas väärin omia asiakkaitani kohtaan, että en pysty normaaliin hyväntuuliseen kohtaamiseen hoitolassa. 

Varmaan näihinkin tapauksiin kovetun, enkä enää jää niitä miettimään lopuksi päivää. Tällä hetkellä tämä rikosilmoituksilla uhkailu on sen verran uutta, että se jää vaivaamaan pidemmäksi aikaa.
Se on varmaa ettei nämä asiattomat valitukset ainakaan lopu vaan ne tulee vain lisääntymään. Kyllähän se kertoo ihmisten huonovointisuudesta, mutta minä en kyllä keksi mitä sille pitäisi tehdä. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 20-.26.1.2026


Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


Kommentit

  1. Anonyymi10:13

    Ikäviä kokemuksia sinulla - ja monilla muilla asiakaspalvelijoilla. Kuten kirjoitat, suurin osa ihmisistä käyttäytyy tosi kivasti mutta sitten nämä vähemmän kivat jäävät valitettavasti painamaan mieltä turhan pitkäksi aikaa. Digitalisaatio on helpottanut kommunikaatiota, ja somella on kiva uhata.

    Itse olen viime vuosina monesti tyrmistynyt oudon ja hyökkäävän käytöksen takia. Havainto koskee aivan kaikkia elämänalueita, ei siis vain asiakaspalvelua. Esimerkiksi kun koiran kytkettynä ulkoiluttamisesta metsäpuistossa ensin huudetaan ikkunoista ja sitten soitetaan hätäkeskukseen, kaikki ei ole kunnossa.

    Leena

    VastaaPoista
  2. Anonyymi17:39

    Tämä minuakin ihmetyttää, että heti turvaudutaan johonkin viranomaiseen. Miten ihmisellä voi olla sellainen käsitys, että jos kaikki ei suju oman mielen mukaan siitä soitetaan hätäkeskukseen tai poliisille.
    Onhan lehdissä kirjoiteltu, että hätäkeskukseen tulee turhia soittoja, mutta kuvittelin kuitenkin asioiden olevan hiukan suurempia. Se on suunnaton kuormitus viranomaisille, jos turhilla ilmoituksilla vaivataan jatkuvasti.

    Inkeri

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...