Siirry pääsisältöön

Ihon punakkuuden voi hoitaa pois

 Tänä talvena minulla on ollut useampi kokemus, kun uusi asiakas on saanut punakkuuden kuriin muutamalla muutoksella ihonhoitoon. En lakkaa ihmettelemästi miksi ihmiset eivät pyydä apua SKY-kosmetologilta, vaan hoitavat ihoa ihan väärin.

Kuiva ja herkistynyt iho punoittaa

On ollut hienoa huomata miten paljon ihon tilannetta pystytään muuttamaan vain muutaman kotihoitotuotteen vaihdolla. Nopeiten tuloksia saadaan, kun ensin tehdään kasvohoito ja sitten aloitetaan kotihoito oikeilla tuotteilla. 

Ultra Calming Serum Concentrate (72€) 



Kuitenkin ilman kasvohoitoakin saa tuloksia pelkällä kotihoidolla. Yleensä tuo poskien ja nenän kuumotus ja punaisuus johtuu ihon ohentumisesta ja kuivuudesta. Eräälle verkkokaupan asiakkaalle suosittelin kuvan perusteella Ultra Calming Serum Concentrate (72€) seerumin ja sen päälle Calm Water Gel (59€) kosteusvoiteen. Noin 2-3 viikon käytön jälkeen iho oli aivan toisenlainen ja punoitus oli vähentynyt huomattavasti. 

Olisi hyvin tärkeää, että ihon punoittelu hoidetaisiin kuntoon ennen kuin se on muttunut couperosaksi tai ruusufinniksi. Jo pelkästään ihon kuivuuden hoitaminen auttaa ihon punoitteluun. Kuivuus saa ihon ohenemaan ja pintaverisuonten verenkierto näkyy helpommin ihon punakkuutena. 

Rauhoittava kasvohoito

Olen alkanut epäilemään saako kauneushoitoloista kasvohoitoa joka rauhoittaa ihon punakkuutta ja herkkyyttä. Niin paljon puhutaan ihon puhdistamisesta, että epäilen ettei juuri muuta osatakkaan tehdä. Nykyisin myös tehdään todella paljon voimakkaita happohoitoja ja nehän on myrkkyä herkistyneelle iholle. 
Itse suosittelen Nanolift-kasvohoitoa (137€), joka räätälöidään aina ihotyypin ja hoitotarpeen mukaan. Nanolift-kasvohoito on myös superkosteuttava mikä taas auttaa ohentunutta ihoa vahvistumaan. Kasvohoidon jälkeen kotihoitoon tarvitaan muutama tuote jotka jatkavat hoidon kosteuttavaa vaikutusta. Kaikille ihotyypeille vähentämään kuivuutta ja ihon ohentumista sopii Circular Hydration Serum (30 ml 69€ ja 59 ml 108€) kosteuttava seerumi. 

Stabilising Repair Cream (74€)



Hoitovoiteeksi yöllä ja päivällä sopii Stabilising Repair Cream (74€) joka on suojaava ja ihoärsytyksiä vähentävä hoitovoide. Jo näillä kahdella tuotteella eli seerumilla ja voiteella pystyy hyvin ylläpitämään Nanolift-kasvohoidon vaikutuksia. 
Tietysti olisi myös suotavaa hankkia ihotyypille sopiva puhdistustuote ja kuorinta-aine. Minulle tulee tosi tyytyväinen olo, kun pystyn auttamaan asiakasta ja hän saa näkyviä hoitotuloksia.

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
5.5-11.5.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Kommentit

  1. Anonyymi15:07

    Minusta on todella tärkeää, että hoidot räätälöidään aina ihotyypin ja hoitotarpeen mukaan. pulliainenanne@yahoo.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...