Teen tällä hetkellä juttua Janakkala Seuran lehteen, kun puheenjohtaja Miia Peltola sitä ehdotti. Epäröin pitkään suostunko siihen, kun en osaa kirjoittaa, kuin sotahistoriasta, ja nyt olisi tarkoitus kertoa paikallishistoriasta.
Oliko lapsuuteni köyhä?
Tarkoitus olisi, että kirjoittaisin lapsuudestani pienessä Viralan kylässä, koska kyllähän 1960-luku on jo historiaa. Samalla, kun mietin kirjoitusaiheita olen kertaillut omaa menneisyyttäni ja lapsuuttani. Nykyisin puhutaan niin paljon lapsiperheköyhyydestä ja nuorten huonoista oloista, että siitä näkökulmasta minun lapsuudenkoti oli tosi köyhä.
Asuimme papan ja mummun kanssa pienellä rintamamiestilalla, jossa oli pari hehtaaria peltoa ja viisi lehmää. Siihen aikaan maalla oli ihan tyypillistä, että asuttiin isovanhempien kanssa yhdessä ja pihapiirissä oli muita sukulaisia.
Meidän pihapiirissä asui papan äiti 1885 syntynyt isomummuni ja hänen vanhin tytär. Koskaan ei tarvinnut tulla koulusta tyhjään kotiin, vaan siellä oli aina joku. Eikä maalla tunnettu mitään päiväkoteja, vaan lapsia useinmiten hoiti isovanhemmat. Näin se oli kaikilla omalla luokallani olleilla lapsilla, eikä siinä ollut mitään outoa.
Meillä oli ulkovessa ja vedet kulki vaan ämpärillä kantaen, mutta ei siitä kukaan valittanut, kun ei tiedetty muusta. Nykymittapuulla kasvuolosuhteeni olivat karut, mutta minulle se takasi onnellisen lapsuuden. Kesäaikana pyrittiin elämään luontaistaloudessa eli järvestä tuli kalaa, meijeristä ostettiin juustoa ja kasvikset tuli omasta kasvimaasta. Kesällä syötiin paljon viiliä ja talkkunaa, ja nekin oli itsetehtyjä.
Syksyllä sienestettiin ja marjastetiin ja niitä hilloja ja mehuja nautittiin koko talvi. Limpparit oli todella harvinaisia, ja en niistä erityisesti välittänytkään, vaan mummun mansikkamehu oli parasta.
Tätä luontaistaloutta jatkettiin pitkälle syksyyn ja vasta aikuisena ymmärsin, että siinä säästettiin rahaa, joka oli muutenkin tiukassa.
Eläimet olivat leikkikavereitani
Ei 1960-luvulla kukaan ehtinyt erityisesti katsoa lapsien perään, vaan ne kasvoivat omassa tahdissaan. Olen itse ainoa lapsi ja parhaat leikkikaverit olivat eläimet. Navetassa oli kiva olla ja ruokkia lehmiä ja vasikoita. Muistan aina sen tunteen, kun juuri syntynyt vasikka oppi syömään maitoa ämpäristä.
Ensin laitettiin sormet suuhun ja vasikka alkoi niitä imemään. Sitten vietiin käsi maitoämpäriin ja vasikka imi sormien lisäksi maitoa. Sitä jatkettiin niin kauan, että vasikka hoksasi, miten maitoa juodaan ja sitten otettiin sormet pois suusta. Se tunne oli lapselle ihmeellinen, kun oli pystynyt opettamaan luontokappaletta niin tärkeässä asiassa.
Aamuisin etsin kanojen pesiä ja niistä kananmunia ja iltapäivällä lähdin papan mukana kalaan. Asuimme järven rannalla ja kalastaminen oli tärkeää. Kissat odottivat rannalla millaista saalista he saavat. Meillä ei lapsuudessanikaam ollut mitään navettakissoja, vaan ne yöpyivät ja nukkuivat asuinrakennuksessa. Ne olivat tärkeimmät leikkikaverini, vaikka takuulla ne inhosivat minua, kun yritin pukea niille vaatteita päälle.
Siihen aikaan kaupungin ja Turengin puliukot olivat sodassa haavoittuneita ja traumatisoituneita miehiä. Heille pappani antoi aina muutaman markan ja selitti minulle, että heitä pitää ymmärtää, koska ne ovat niin pahasti haavoittuneet.
Pienellä kylällä perheet jakautuivat evakkoihin ja hämäläisiin. Kuuluin itse hämäläisiin, enkä oikein ymmärtänyt, mitä edes sana evakko tarkoitti. Kuitenkin ymmärsin, että siinä oli negatiivinen kaiku. Jopa opettaja jakoi meidät lapset karjalaisiin ja hämäläisiin.
Nyt vasta ymmärrän, miten vaikeaa evakkojen oli sopeutua uusiin asuinpaikkoihin ja täysin erilaiseen kulttuuriin. Hämäläiset mörrikät eivät ymmärtäneen iloisempia ja vilkaampia karjalaisia. Syrjäkylillä tämä jakauma kesti hyvin pitkään, mikä on varmaan ollut raskasta evakoille.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
28.4-4.5.2026
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Todella hyvä kirjoitus! Oma lapsuuteni oli hyvinkin samanoloinen. Tosin minulla oli siskoja ja meillä ei ollut muita eläimiä kuin ajokoira. Eikä ollut peltoa eikä navettaa, mutta ulkohuussi oli ja vedet tuli ja meni kantamalla . Me leikimme usein itse olevamme hevosia laitumella😁.
VastaaPoista