Siirry pääsisältöön

Musiikin voimaa

 Olen aina harnmitellut sitä, miten epämusikaalinen olen ja ehkä siksi kiinnostukseni musiikkiin on niin vähäistä. Sekin on asia, johon voisin enemmän paneutua, kun vietän joskus tulevaisuudessa rauhallisia eläkepäiviäni.



Sorelle

Olimme lauantaina 9.5 kuuntelemassa Verkatehtaalla Sorelle-kuoroa. Sorelle on useamman kymmenen naisen kuoro, jota johtaa Saara Pitkänen. Tuo konsertti oli suorastaan vavahduttava, ja Saara Pitkäsen ammattimaista otetta oli ilo katsoa.
Emme Jukan kanssa ole juurikaan käyneet kuorokonserteissa, ja emme oikein tienneet, mitä olisi voinut odottaa. Koin monenlaisia tunteita, kun kuuntelin lauluja ja päällimmäisenä oli ihailu näitä rohkeita naisia kohtaan. 

Koin tuon konsertin energisoivana, ajatuksia herättävänä ja viihdyttävänä. Minulle myös merkitsi paljon laulajien panostus omaan ulkonäköön ja jokainen oli pukeutunut kauniisti ja harmonisiin värisävyihin. Silmilleni on aina ilo nähdä naisia, jotka ovat panostaneet itseensä. 

Saara Pitkänen oli aivan omaa luokkaansa kuoron kapellimestarina. Hänestä näki miten hän paneutui koko ruumiillaan ja sielullaan musiikin vietäväksi. Sekin on ihanaa nähdä, kun ihminen tekee sitä työtä mitä hän rakastaa. Tuo musiikin ilo jäi konsertista mieleen ja hyvä mieli siitä, että oli nähnyt ja kuullut niin upean musiikkiesityksen. 

Musiikin voimaa

Äitini puoleisessa suvussa on musiikki ollut hyvin tärkeässä roolissa ja lähes jokainen on harrastanut siitä jotenkin. Paitsi minä joka tulen isääni, ja en ole oppinut soittamaan mitään saati sitten laulamaan. Olen kuitenkin saanut pappani kautta kosketuksen siihen, miten suuri ja tärkeä asia musiikki voi olla. 
Jo ihan pikkulapsena pappa opetti, että pitää laulaa itsekseen, jos pelotti, oli kylmä tai muuten epämukava olotila. Hän kertoi laulamisen olleen hänelle hyvä konsti, kun sodassa piti seistä vartiossa ja kestää kovaa pakkasta ja pelkoakin. 

Pappani myös totesi monta kertaa, ettei hän olisi selvinnyt sodasta järjissään, ellei olisi ollut musiikkia. Hänellä itsellään oli lähes aina huuliharppu taskussa ja myös muilla sotilailla oli haitareita ja kitaroita. Rankkoinakin päivinä takalinjojen Jsp:ssä, eli joukkosidontapaikalla, joku viritteli jonkun laulun, joka antoi viestin siitä, että maailmassa on vielä paljon hyvääkin olemassa. 

Joistakin kappaleista mitä pappa radiossa kuuli hän kuvaili veret seisauttavan kauniiksi. Siitä ymmärsin, miten voimakkaita tunteita musiikki herättää joissakin ihmisissä. Itselläni tuo intohimo luovuuteen näkyy kirjoittamisena, lukemisena ja taiteesta nauttimisena. 


Kommentit

  1. Anonyymi12:08

    Osallistuin taas fanittamaan sinua Inkeri:Kuuluuko elämääsi palveluita ja tuotteita, joita ilman et voi tai halua elää? Kun on vain saatava se juuri oikeanlainen kahvikupillinen, naprapatiahoito tai kodin pintaremontti. Suomi on täynnä valovoimaisia ja sinnikkäitä yrittäjiä.

    Paikallisten yrittäjien tukeminen on vastuullinen valinta, joka pitää koko Suomen elinvoimaisena. Kun tuet yrittäjiä, pidät yllä sekä omaa että alueesi hyvinvointia. Tällä kampanjalla Suomen Yrittäjät ja Sanoma haluavat kannustaa kaikkia käyttämään paikallisten yritysten tuotteita ja palveluita. Ketä sinä fanitat? pulliainenanne@yahoo.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...