Nyt varmaan tulkitsitte otsikon niin, että minulla on joku työharjoittelussa. Siihen tilanteeseen en ikinä enää rupea. Kyse onkin siitä, että minä olen joutunut tai päässyt harjoittelemaan tämän blogin kuvitusta ja verkkokaupan toimintaa.
Kyllä vanha kissakin oppii
Väitetään ettei vanhaa koiraa voi opettaa, mutta minun kohdallani onkin kyse kissasta ja olen yhtä sitkeä kuin kissa:). Kaiken tietokonetyön on monta vuotta tehnyt hattulalainen Miia Salminen Sisältöstudio Miia Salmiselta. Olen ollut hänen työhönsä erittäin tyytyväinen ja yhteistyömme jatkuu edelleen, mutta hiukan eri painotuksilla.
Mieheni Jukka on hyvin osaavainen kaikenlaisessa nettityössä, mutta en ole halunut aina vaivata häntä. Nyt, kun hän tekee hierontaa hoitolan työtiloissa hän on seurannut mitä kaikkea yritykseni nettityö vaatii. Tietysti on hyvä, tehdä mahdollisimman paljon itse niin voin käyttää senkin rahan Miia muihin palveluihin.
Minun vastuullani on ollut aina kaikki kirjoittaminen täällä blogissa, nettisivuilla ja asiakaskirjeissä. Se ei minua mitenkään kuormita vaan koen sen kivaksi tekemiseksi johon menee noin tunnin verran päivässä. Sotahistoriasta kirjoittaminen on ihan erittäin kivaa enkä sitä edes koe työksi. Viime aikoina olen hämmästellyt sitä miten usein on kysytty kopioinko sotahistoriajutut jostain muilta nettisivuilta tai kirjoista.
Sehän olisi rikollista plagiaatiota eikä rehellinen yrittäjä tee sellaista. Itse olen tehnyt näistä kysymyksistä sen johtopäätöksen, että edelleen kuvitellaan ettei kosmetologi pysty harrastamaan sotahistoriaa. Jätän nuo kysymykset omaan arvoonsa ja kirjoitan juuri siitä mistä tykkään ja mitä lukijat lukee.
Tämän blogin kohdalla on tarkoitus tehdä niin, että minä myös haen kuvat blogijuttuihin ja nostan eri kirjaintyylillä nimet yms. Esille. Tähän astihan olen tehnyt vaan tekstin. Pyydän heti anteeksi, jos seuraavina päivinä kuvat on vähän viturallaan ja tekstikin on omituisen mallista. En ole kovinkaan innokas oppimaan näitä tietsikkajuttuja, mutta ymmärrän, että minun pitää pakottautua siihen etten putoa ihan kärryiltä.
Parannuksia verkkokauppasivuille
Jukka on ottanut tehtäväkseen Miian avulla uudistaa verkkokauppaani. Itse olen valitettavan vähän puuttunut sen ulkonäköön ja käytettävyyteen. Minun panokseni on tehdä pakkaaminen ja postitus. Tiedän kyllä, että verkkokauppaa pitäisi koko ajan uudistaa ja selkeyttää sitä, mutta siihen ei ole aikani riittänyt.
Toivon, että lukijat ja verkkokaupan käyttäjät kerrotte mitä asioita pitäisi muuttaa. Itse sokeutuu niin helposti omaan tekemiseensä. Tämä verkkokauppa jäi nyt työnjaossa kokonaan Jukalle, kun se on aikaa vievin työ. Kuitenkin hän on ilmeisen innoissaan asiasta ja myös tämän blogin kuvituksesta. En oikein ymmärrä kuka voi intoilla jostain verkkokauppauudistuksesta:).
Vaikka olen vähän vältellyt näitä nettihommia niin tiedostan kyllä sen, että minun on pakko oppia uutta ja pysyä ajantasalla etten ole ihan dinosaurus. Olemme Jukan kanssa varanneet eri yrittäjäjärjestöiltä webinaareja somemarkkinoinnista ja verkkokaupoista, että pysyisimme ajan hengessä mukana.
Jukka on minua kahdeksan vuotta nuorempi ja mielestäni jo tuo vähäinen ikäero on tehnyt sen, että hän on jo lapsuudessaan pelaillut tietokoneilla. Moni asia on hänelle itsestään selvä mitä minä en ymmärrä ollenkaan. Onneksi hän on rauhallinen opettaessaan minua, kun minä taas hermostun ihan pienestä. Hommaa vähän hidastaa sekin, että Allu ja Vote haluaa nukkua tietokoneen näppäimistöllä tai röhnöttää meidän sylissä reporankana.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
25.8-31.8.2026

Kommentit
Lähetä kommentti