keskiviikko 31. lokakuuta 2012

SkinPerfect Primer on loppuun myyty koko Euroopassa!

Maahantuoja ilmoitti ikävän uutisen. SkinPerfect Primer on loppuun myyty koko Euroopasta ja Suomeen saamme seuraavan erän 3-4 viikon kuluttua. Meillä on jäljellä tasan 2kpl ja ne ei riitä, kuin tämän iltapäivän. Tämä tietysti kertoo sen, että tuote on ollut loistava ja sen menekki on yllättänyt koko Euroopan. Tämä on ensimmäinen kerta, kun uutuus tuote loppuu näin laajalta alueelta. Overnight Repair Serum loppui viime keväänä lanseerauksen jälkeen Suomen maahantuojalta, mutta se ei kestänyt viikkoakaan saada sitä lisää Lontoosta jossa on Euroopan varastot.

Olen todella pahoillani ja harmissani asiakkaiden puolesta, koska nyt joudumme myymään "eioota" melkein kuukauden. Toivottavasti saamme sitä marraskuun lopulle, kun Hämeenlinnassa on joulunavaus 23-24.11 ja meidänkin firma on lupautunut siihen mukaan. Tiedän, että SkinPerfect Primer on monen asiakkaani lahjalistalla.

Nyt olemme myös jo saaneet palautetta miltä SkinPerfect Primer tuntuu etelän auringossa. Syysloma viikolla oli moni asiakkaani lomailemassa ja esimerkiksi Kreikan saarilla oli ollut ihan poikkeuksellisen kuumaa vielä siihen aikaan. Jokaisen kertojan mielipide oli, että SkinPerfect Primer on paras aurinkosuojatuote mitä ovat kokeilleet. Voin sen hyvin uskoa, koska se on niin ihanan ohut. Se ei kuulemma hikoillessa tullut rasvaiseksi, tai tahmeaksi, vaan iho pysy ihan siistinä. Tietysti se on myös nopea ja helppo, kun se korvaa meikinkin. Itse olen koko ajan ajatellut, että sen parhaimmat puolet tulee aurinkoaikaan esille. Nythän on mahdoton kuvitella, että pitäisi jotenki auringolta suojautua, kun valoa ei ole näkyvissä viikkoihin. Kevät talven hangillakin se on aivan riittävä suoja, koska sen kerroin on 30.

Olen nyt varannut maahantuojalta ison erän, joka varmasti riittää joulun ja lahjakauden yli. Ja toivotaan, että saamme tuotetta mahdollisimman pian lisää.

1 kommentti:

  1. Anonyymi19:29

    Teetkö mitään listaa mihin voisi jättää nimensä, että saisin tuotteen heti kun sitä tulee. Sain kokeilla sitä siskollani ja haluaisin sen ehdottomasti. Ajateltiin myös, että ostaisimme toiselle sisarellemme sen joululahjaksi.
    Toisalta ihan ymmärrettävää, että se loppui koska en ole mitään vastaavaa kokeillut.

    Eletään odotuksen tunnelmissa

    VastaaPoista