Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Sain juuri luettua Edmund De Waalin kirjan Jänis jolla on meripihkanväriset silmät ja tarina oli erilainen ja mielenkiintoinen. En väitä, että se oli mahdottoman hyvä ja kaikkien pitäisi se lukea, mutta miettimään se laittoi.

Kirja on sukutarina, joka on todella tapahtunut. Pääroolissa oli japanilaiset netsuke miniatyyripatsaat, joita suvussa oli 264 kappaletta. Tuo kokoelma siirtyi sadanvuoden ajan sukupolvelta toiselle. Suku oli Ephrussin juutalassuku, joka oli lähtöisin Odessasta. Eprussin esi-isä teki 1800-luvulla samoin, kuin Rothschildit ja lähetti jokaisen poikansa eri maahan hoitamaan perheen liikeasioita. Eprussit rikastuivan Odessassa viljakaupoilla ja myöhemmin pankkitoiminnalla. Edmund De Waalin isoäidin isä päätyi Itävalta-Unkarin pääkaupunkiin Wieniin. Hänen veljensä lähti Lontooseen ja se sukuhaara alunperin osti tuon netsukekokoelman. Kaikki Japaniin liittyvä oli muodissa 1800-luvun lopulla ja taideaarteita päätyi Eurooppaa. Kirjoittajan isoäidin isä sai netsukekokoelman häälahjaksi Lontoon sukulaisilta. Kokoelman päätyi kirjoittajan isoäidin äidin pukeutumishuoneeseen, jossa perheen lapset niitä ihaili.

Suvun tarinaa ja tapahtumia kerrotaan rinnakkain netsukekokoelman vaiheiden mukaisesti. Se sukuhaara, kenellä kokoelma on saa eniten huomiota. Tosin kirjoittaja tietysti tuntee suurinta mielenkiintoa oman isoäitinsä Elisabetin vaiheisiin. Elisabetin perhe oli varmaan aika tyypillinen rikas juutalaisperhe Wienissä. Kirjassa kuvattiin tarkkaan miten monta vaatekertaa Elisabetin äiti Emmy vaihtoi päivän mittaan. Illat kului päivällisillä, tai oopperassa. Tytöt kasvatettiin sivistyneen kielitaitoisiksi, mutta ei tekemään työtä. Isoäiti Elisabet olikin siitä erikoinen tapaus, että hän opiskeli 1900-luvun alussa juristiksi yliopistossa. Ensimmäinen maailman sota hajoitti Itävalta-Unkarin ja tuli pelkkä Itävalta. Eprussit selviytyivät tästäkin muutoksesta elämäntapaansa muuttamatta. Elisabet meni naimisiin hollantilaisen De Waalin kanssa ja muutti Lontooseen. Hänen veljensä Iggie muutti Yhdysvaltoihin ja toinen sisko Meksikoon. Nuorin veli Rulodf pääsi Yhdysvaltoihin vasta natsien valtaan tulemisen jälkeen. Sisarussarja kuitenkin pääsi pakoon toisen maailman sodan suurta myllerrystä.

Isoäidin vanhemmat ja muut sukulaiset taas kokivat kaikki kauheudet mitä natsit juutalaisille järjestivät.  Tässä kirjassa oli tapahtumat kuvailtu niin mielenkiintoisesti, että jäin niitä pitkään pohtimaan, vaikka olen lukenut todella paljon aikakauteen liittyviä tarinoita. Yht'äkkiä natsit vaan olivat vallassa, kävelivät  Eprsussien palatsiin sisään ja tutkivat koko kodin. Palveluskunta hävisi koska arjalaiset eivät saaneet olla juutalaisten palveluksessa. Koko palatsi otettiin Gestapon haltuun ja suunnaton omaisuus hävisi erilaisiin veroihin, maksuihin ja pantteihin joita juutalaisilta vaadittiin, että he säilyivät elossa. Muualla asuvat lapset tekivät kaikkensa saadakseen Eprussien vanhemmat pois saksalaisten miehittämiltä alueilta. Isoisoäiti ei kuitenkaan enää jaksanut taistella, vaan hän teki itsemurhan. Isoisoisän Elisabet tytär sai viime hetkillä turvaan Lontooseen ennen kuin lopullinen ratkaisu kohdistui häneen.

Koko valtava omaisuus siis, vaan katosi eikä sitä pystytty edes sodan jälkeen selvittämään. Ainoastaan tuo netsukekokoelma säästyi. Perheen pitkäaikainen palvelija salakuljetti netsuket taskuissaan pois Gestapon käsistä ja säilytti ne sodan yli patjansa sisällä. Näin netsuket palasi sukuun takaisin ja ne ensin päätyi kirjailijan Iggie isoenon haltuun. Sekin oli hyvin mielenkiintoinen kohtalo, koska Iggie lähti heti rauhan tultua Tokioon Yhdysvaltain miehitysjoukkojen mukana. Hän mieltyi Japaniin ja löysi sieltä elämänkumppanin. Tämä elämänkumppani oli Iggietä kaksikymmentävuotta nuorempi mies, jonka kanssa hän eli yli neljäkymmentävuotta yhdessä. Näin netsuket palasivat synnyin maahansa Japaniin ja ne osoittautuivat erittäin arvokkaiksi.

Kirjoittaja Edmund De Waal on 1964 syntynyt maailmankuullu keraamikko ja taidehistorioitsija. Hän opiskeli 80-luvulla Tokiossa ja tutustui isoenoon Iggieen ja hänen kumppaniinsa Jiroon erittäin hyvin. Kirjassa oli selvästi taidehistorioitsijan kynänjälki, hän perusteellisesti kuvaili suvun taideteokset. Tämä kirja oli hyvin mielenkiintoinen ja sai minut kiinnostumaan miehitetystä Japanista, juutalaisten omaisuuden kohtalosta ja 1800-luvun  eurooppalaisesta ja japanilaisesta taiteesta. Jänis jolla on meripihkanväriset silmät on saanut todella paljon huomiota ja kirjailija useita palkintoja. En sitä ihmettele, koska kirja oli sanalla sanoen erikoinen