Aika moni asiakkaani harrastaa lukemista, niin kuin minäkin ja siksi juttelen työssäni usein kirjoista. Helposti käy niin ettei aina oikein löydy mieleistä luettavaa ja siksi on tarpeellista kuulla vinkkejä muilta. Itse olen ollut koko ikäni kirjojen suurkuluttaja ja oppinut aika nopeaksi lukijaksi. Tietysti paljon riippuu kirjasta miten nopeasti sen lukee, jotkut herättelevät aivoja pohdiskelemaan ja silloin lukeminen sujuu hitaasti, kun pysähtyy ajattelemaan asioita. Tosin sellaiset kirjat onkin kaikista parhaimpia.
Mieluiten luen muistelmia ja elämäkertoja, mutta niitä ei välttämättä aina löydy. Tietysti sotahistoria ja historia on ihan pääaiheeni, mutta vinkit niistä kirjoista ei varmaankaan kiinnosta muita. Dekkarit on sitten kevyempää luettavaa, mitä luen matkoilla ja viikonloppuisin. Lomallani löysinkin parikin uutta dekkarikirjailijaa, jotka olivat tehneet ihan mielenkiintoisia kirjoja. Keväällä jo kerroin ruotsalaisesta toimittajasta Katarina Wennstamista, joka on kirjoittanut mielenkiintoisen trilogian naisten hyväksikäytöstä ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Luin nyt sarjan viimeisen osan Alfauros ja se oli ihan yhtä mielenkiitoinen, kuin kaksi ensimmäistä eli Tahra ja Turmanlintu.
Ihan uusi tuttavuus oli kiinalaisen kirjoittama dekkari, USA:aan muuttanut kirjallisuuden professori Qiu Xiaolong on tehnyt mielenkiintoisen dekkarisarjan. Kirjoja on ilmestynyt jo viitisen kappaletta ja ne ovat hyvin erilaisia, kuin dekkarit yleensä. Qiu Xiaolong kertoo samalla kiinalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta, kirjoista oppii hyvin paljon Kiinan lähimenneisyydesä. Kirjailija muutti Yhdysvaltoihin 90-luvulla ja hän ehti omakohtaisesti kokemaan kulttuurivallankumouksen ja kommunistisen politiikan karmeuden. Nyt hän tuo kirjanhenkilöissä esiin niitä kokemuksia mitä jokainen keski-ikäinen kiinalainen on menneisyydessään kokenut.
Tess Gerritsen on amerikkalainen kirjailija ja häneltä olen lukenut muutaman dekkarin jo pari vuotta sitten. Nyt oli ilmestynyt pari uutta, Voitonmerkki ja Kirurgi ja ne oli hyytävän jännittäviä. Ei kannata lukea, jos olette yksin mökillä. Minä säikyin pari päivää kissojen varjojakin, kun mielikuvitukseni alkoi oikein lentämään. Hyviä ne kuitenkin oli, ne on pakko lukea kerralla loppuun. Ostin DaVinci- koodin kirjoittajan Dan Brownin uuden kirjan Inferno ja se on ollut kesken jo monta viikkoa. Se oli aivan lapsellisen ovela, päähenkilö oli melkein Teräsmies. Ainoastaan se sai innostumaan Firenzen nähtävyyksistä, se oli oikein hyvä turistiopas Firenzeen.
Luin ties monettako kertaa Axel Munthen Huvila meren rannalla ja se on aina yhtä viehättävä ja ihana. Tämä kirja on ollut äitini lempikirja koko lapsuuteni ja itsekin luen sen vähintään viiden vuoden välein. Se on monivivahteinen kuvaus ruotsalaisen lääkärin elämästä 1900-luvun alun Italiasta. Nykyäänhän on käynnyt julki, että Axel Munthe oli silloisen Ruotsin kuningattaren rakastaja ja he asuivat pitkiä aikoja yhdessä Caprin saarella. Siitä hän ei kirjassaan kerro, vaan se on hieno kuvaus luonnosta, eläinrakkaudesta ja ihmisenä olosta. Olen kerran käynyt Munthen huvilalla Caprilla ja se oli lumoavin paikka missä olen käynyt. Nyt äitini haluaisi, että ensi kevään yhteinen matkamme tehtäisiin Caprille.
Kirjapinossani olisi vielä odottamassa Stephen Hawkingsin elämäkerta, Göstä Serlachiuksen elämäkerta Paperisydän sekä Keijo Korhosen muistelmat. Pitkään on ollut pöydälläni myös Sixten Korkmanin Talous ja Utopia, mutta se saattaa jäädä pitkiin talvipäiviin, koska se on aika vaativaa luettavaa. Ostin myös muutaman Arne Dahlin dekkarin, mutta niitä en ole vielä aloittanut. Ne on muuten hyviä, mutta en pidä kirjojen päähenkilöstä.
Tässä siis muutama vinkki mitä kannattaa lukea. Kertokaa muutkin mitä suosittelette lomalukemiseksi.
Mieluiten luen muistelmia ja elämäkertoja, mutta niitä ei välttämättä aina löydy. Tietysti sotahistoria ja historia on ihan pääaiheeni, mutta vinkit niistä kirjoista ei varmaankaan kiinnosta muita. Dekkarit on sitten kevyempää luettavaa, mitä luen matkoilla ja viikonloppuisin. Lomallani löysinkin parikin uutta dekkarikirjailijaa, jotka olivat tehneet ihan mielenkiintoisia kirjoja. Keväällä jo kerroin ruotsalaisesta toimittajasta Katarina Wennstamista, joka on kirjoittanut mielenkiintoisen trilogian naisten hyväksikäytöstä ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta. Luin nyt sarjan viimeisen osan Alfauros ja se oli ihan yhtä mielenkiitoinen, kuin kaksi ensimmäistä eli Tahra ja Turmanlintu.
Ihan uusi tuttavuus oli kiinalaisen kirjoittama dekkari, USA:aan muuttanut kirjallisuuden professori Qiu Xiaolong on tehnyt mielenkiintoisen dekkarisarjan. Kirjoja on ilmestynyt jo viitisen kappaletta ja ne ovat hyvin erilaisia, kuin dekkarit yleensä. Qiu Xiaolong kertoo samalla kiinalaisesta kulttuurista ja yhteiskunnasta, kirjoista oppii hyvin paljon Kiinan lähimenneisyydesä. Kirjailija muutti Yhdysvaltoihin 90-luvulla ja hän ehti omakohtaisesti kokemaan kulttuurivallankumouksen ja kommunistisen politiikan karmeuden. Nyt hän tuo kirjanhenkilöissä esiin niitä kokemuksia mitä jokainen keski-ikäinen kiinalainen on menneisyydessään kokenut.
Tess Gerritsen on amerikkalainen kirjailija ja häneltä olen lukenut muutaman dekkarin jo pari vuotta sitten. Nyt oli ilmestynyt pari uutta, Voitonmerkki ja Kirurgi ja ne oli hyytävän jännittäviä. Ei kannata lukea, jos olette yksin mökillä. Minä säikyin pari päivää kissojen varjojakin, kun mielikuvitukseni alkoi oikein lentämään. Hyviä ne kuitenkin oli, ne on pakko lukea kerralla loppuun. Ostin DaVinci- koodin kirjoittajan Dan Brownin uuden kirjan Inferno ja se on ollut kesken jo monta viikkoa. Se oli aivan lapsellisen ovela, päähenkilö oli melkein Teräsmies. Ainoastaan se sai innostumaan Firenzen nähtävyyksistä, se oli oikein hyvä turistiopas Firenzeen.
Luin ties monettako kertaa Axel Munthen Huvila meren rannalla ja se on aina yhtä viehättävä ja ihana. Tämä kirja on ollut äitini lempikirja koko lapsuuteni ja itsekin luen sen vähintään viiden vuoden välein. Se on monivivahteinen kuvaus ruotsalaisen lääkärin elämästä 1900-luvun alun Italiasta. Nykyäänhän on käynnyt julki, että Axel Munthe oli silloisen Ruotsin kuningattaren rakastaja ja he asuivat pitkiä aikoja yhdessä Caprin saarella. Siitä hän ei kirjassaan kerro, vaan se on hieno kuvaus luonnosta, eläinrakkaudesta ja ihmisenä olosta. Olen kerran käynyt Munthen huvilalla Caprilla ja se oli lumoavin paikka missä olen käynyt. Nyt äitini haluaisi, että ensi kevään yhteinen matkamme tehtäisiin Caprille.
Kirjapinossani olisi vielä odottamassa Stephen Hawkingsin elämäkerta, Göstä Serlachiuksen elämäkerta Paperisydän sekä Keijo Korhosen muistelmat. Pitkään on ollut pöydälläni myös Sixten Korkmanin Talous ja Utopia, mutta se saattaa jäädä pitkiin talvipäiviin, koska se on aika vaativaa luettavaa. Ostin myös muutaman Arne Dahlin dekkarin, mutta niitä en ole vielä aloittanut. Ne on muuten hyviä, mutta en pidä kirjojen päähenkilöstä.
Tässä siis muutama vinkki mitä kannattaa lukea. Kertokaa muutkin mitä suosittelette lomalukemiseksi.
Kevyttä suomalaista: Miika Nousiaisen ja Tuomas Kyrön teokset. Naurattaa niin että meinaan katketa!
VastaaPoistaMuuta hyvää suomesta: Riikka Pulkkinen, hän on uskomattoman hyvä luomaan erilaisia tunnelmia ja osaa mielettömän hyvin kirjoittaa erilaisten henkilöiden näkökulmista.
Ulkomaisia hyviä: Siri Hustvedt on yksi lempikirjailijoistani. Kirjat ovat usein melko surumielisiä, mutta se ei minua haittaa. Jeffrey Eugenides ei ole toistaiseksi pettänyt, vaikka viimeisimmän teokset nimi olikin suomennettu todella tökerösti. Jonas Gardell on ollut minulle tärkeä jo lukiosta asti. Hän kirjoittaa niin riipivän hienosti surullisista ihmiskohtaloista ja aina kun saan kirjan luettua loppuun tulee tyhjä olo.
Sitten olen itse tosi kiinnostunut Pohjois-Koreasta ja ihmisoikeuksista. Että melkeinpä mikä tahansa kirja joka kuvaa realistisesti ja mielenkiintoisesti eriarvoisia yhteiskuntia on minusta lukemisen arvoinen.
Kiitos näistä vinkeistä, nuo olikin lähes vieraita nimiä minulle paitsi tietysti Tuomas Kyrö. Pohjois-Koreasta olen lukenut Pjongjangin akvaariot nimisen kirjan ja se oli järkyttävä tositarina diktatuurissa elämisestä.
VastaaPoistaEilen yritin aloittaa lukemaan kirjaa Kamputseasta nimeltään Kuoleman kentät, mutta se oli jo alkuun niin julmaa, etten ollut sopivassa fiiliksessä kestämään sitä. Pitää lukea se toisessa ajankohdassa, joskus nuo tositarinat maailman julmuudesta järkyttää liikaa.
Inkeri