Keisarinna Elisabetin kauneudenhoito

Eilen kirjoitin Itävalta-Unkarin keisarinnan Elisabetin elämästä. Tuossa kirjassa mitä hänestä luin kerrottiin myös hyvin paljon hänen ulkonäöstään ja kauneudenhoidostaan. Hän oli äärimmäisen tarkka ulkonäkönsä suhteen ja oli valmis tekemään sen eteen mitä vain. Hänen suhteensa omaan ulkonäköönsä toi mieleen nykypäivän ylikorostuneen ulkonäkökeskeisyyden. Myönnän, että nuo kuvaukset hänen itsepalvonnastaan lisäsi minun huonoa käsitystä hänestä.

Keisarinna Elisabetin aikoina naisen tärkeimpiä ominaisuuksia oli ulkonäkö ja hyväsukuisuus. Hoviin pääsi, jos oli takana kuusitoistasukupolvea tunnettuja hovikelpoisia esi-isiä. Elisabetilla oli kumpikin asia kunnossa, suku oli täynnä kuninkaita ja sisaruksetkin oli kuningattaria ja kauneudestaan hän oli kuuluisa. Muotokuvista päätellen hän on todellakin ollut poikkeuksellisen kaunis nainen. Hänellä oli myös hyvä vartalo ja kaunis kävelytyyli, koska hän harrasti jatkuvasti voimistelua ja muuta liikuntaa. Painonsa suhteen hän oli täysin neuroottinen ja kärsi anorexiasta. Hän oli 167cm pitkä ja painoi koko ikänsä 50kg ja vyötärö oli 47cm. Neljän lapsen äidiltä tämä oli aika saavutus. Tosin hän pitikin itseään jatkuvalla nälkäkuurilla ja punnitsi itsensä kolme kertaa päivässä. Hovineitiensä mukaan hän oli useaan kertaan kuolemassa nälkään ja häntä kävi houkuttelemassa syömään sisaret, äiti ja Fans Joosef.

Liikunta oli hänelle pakkomielle, varsinkin vanhenmiten. Hänen hoviväkensä kärsi kymmenien kilometrien kävelylenkeistä ja ratsastusretkistä. Usein hän vietti koko valoisan ajan päivästä kävelyretkillä. Elisabet oli myös loistava ratsastaja ja viisikymppisenä hän vietti useita syksyjä Englannissa ketunmetsästyksessä. Hän oli niin tarkka vartalostaan, että ratsastuspuvut ommeltiin hänen päälleen, jotta ne tarpeeksi tiukasti istuvat hänen vyötäröllään. Hän tuhosi terveytensä jatkuvilla nälkäkuureilla ja ylenpalttisella rasituksella. Hänen tyypillinen ruokansa oli kanaliemi, johon lisättiin härän verta. Tyypillisen anorektikon tapaan hän ei istunut koskaan eikä hänen huoneissaan juuri tuoleja ollutkaan, vaan erilaisia voimistelutelineitä mitä hän käytti yökaudetkin.

Hiukset oli hänelle myös neuroosi ja hän oli niistä todella ylpeä. Kuvista päätellen ne olivatkin paksut ja kauniin ja ylsivät polviin asti. Hiuksia harjattiin muutama tunti joka päivä. Elisabet istuimen alla oli valkoinen lakana mistä näki lähtikö hiuksia. Hovineiti, joka sai lakanalle parikin hiusta etotettiin heti. Hovinaisille Elisabetin vaatimukset hiustensa hoidosta oli suuri rasitus, Elisabet pelkäsi koko ajan, että niitä kammataan liian kovakouraisesti. Kuitenkin kampauksia piti vahtaa monta kertaa päivässä. Kerran viikossa hiukset pestiin kananmunien ja konjakin sekoituksella, se oli aika yleinen hiustenhoitokonsti historiassa.

Ilmeisesti yksi syy Elisabetin henkiseen romahtamiseen oli vanhenemisen pelko ja hysteerinen huoli rypistymisestä. Se ei ole ollenkaan vieras asia nykypäivänäkään, vaan ihminen saattaa tänäpäivänäkin liikaa pelätä vanhenemista. Elisabet ei juurikaan näyttäytynyt julkisuudessa täytettyään viisikymmentä. Hänelle oli hyvä tekosyy käyttää suruhuntua poikansa kuoleman jälkeen, näin kukaan ei nähnyt hänen kasvojaan. Elisabet ei ollut mitenkään läheinen lastenlastensa kanssa, koska ne olivat vaan muistutus hänen iästään. Surullista mitä ulkonäköpaineet ovat ihmiselle tehneet läpi historian. Ellei oma persoona ja henkinen kestävyys ole tarpeeksi vahva voi ulkonäöstä tulla elämää hallitseva negatiivinen asia.