Hyvää joulukuun 12. päivää! Ajattelin ilahduttaa lukijani jokapäiväisellä aforismi-luukulla <3 |
Uusi hoito tulossa!
Olin alkuviikosta Dermalogican koulutuksessa ja he ovat kehittäneet täysin uudenlaisen kasvohoitomenetelmän. Kuulin tästä Dermaplaning-menetelmästä (152€) jo kesällä ja tiedän, että se on varsinainen hitti USA:ssa ja muissa pohjoismaissa.
Mekaaninen veitsikuorinta
Yritän aina löytää näille vieraskielisille termeille jonkun suomalaisen vastineen ja Dermaplaningia ehkä parhaiten kuvaa sanat mekaaninen veitsikuorinta. Se voi kuulostaa pahalta, mutta sitä se ei todellakaan ole, kun tekijä on osaava kosmetologi.
Dermaplaning-kasvohoidossa iho kuoritaan käyttämällä pyöreäpäistä kirurginveistä, joka asetetaan 45-asteen kulmaan ja tavallaan raaputetaan kuollut solukko ja ihokarvat pois. Yksinkertaistettuna menetelmä on sama, kun parranajo partaveitsellä.
Dermaplaning ei ole karvanpoistomenetelmä, vaan ihonhoidollinen toimenpide jossa samalla lähtee ihon pinnan ohuet velluskarvat. Tämä veitsikuorintavaihe kestää noin parikymmentäminuuttia, eikä se juuri tunnu rapsutusta kummallisemmalta. Tämän jälkeen tehdään entsyymikuorinta, mikä sulattaa loputkin epäpuhtaudet ja hilseilyn.
Sen jälkeen tehdään kasvohieronta ja vaikuttavat aineet imeytyvät ihoon erittäin hyvin, kun kaikki kuolleet solukot on poistettu. Lopuksi käytetään erikoisnaamio, joka imeyttää loput tehoaineet. Dermaplaning-hoitokokonaisuudessa menee aikaa noin 1,15-1,30 tuntia. Vielä en pysty sanomaan miten nopeasti pystyn hoidon tekemään sitten, kun se on rutiinia.
Tietysti on aina asiakkaan etu, kun hoitoaika on lyhyempi, niin hinta on pienempi.
Dermaplaning vaatii vakaata kättä
Heti, kun ensimmäisen kerran kuulin tästä menetelmästä tiesin, että se on minun hoitoni. Tiedän omaavani erittäin vakaan käden, ja tuhansissa jalkahoidoissa olen harjoituttanut veitsen käyttötaitojani. Missään tapauksessa Dermaplaning ei saa tehdä haavoja tai verijälkiä, vaan pintakerrosta raaputetaan määrätyllä tekniikalla pois.
Dermaplaning sopii lähes kaikille ja erityisen hyvä se on herkkäihoisille, jotka eivät kestä happokuorintoja. Hoidon jälkeen iho on kuulas ja tasainen, eikä mitään punoitusta näy. Itse koin ihoni kevyeksi ja jotenkin raikkaan ilmavaksi. Kuorivavaikutus oli selvästi tehokkaampi kuin kuorintatuotteilla.
Hoidon jälkeen kotihoitotuotteet imeytyvät erittäin hyvin ja niihin kannattaa satsata. Dermaplaning-hoitoa suositellaan tehtäväksi noin kerran kuukaudessa. Erityisen hyvä yhdistelmä on Dermaplaning-kasvohoito ja siitä noin viikon kuluttua Dermatude (187€) tai Nanolift (137€).
Dermaplaning-hoidon jälkeen kotikäytössä olisi hyvä olla tehokas seerumi ja hoitovoide, että iholle saataisiin imeytettyä ravintoa mahdollisimman paljon. Dermalogican Smart Response Serum (150€) seerumi ja Super Rich Repair ( 50 ml 100€ 100 ml 151€) hoitovoide on näin talvella hyvä kotihoito-ohjelma Dermaplaningin jälkeen.
Tiedän, että tästä kasvohoidosta tulee suursuosikki, ja siksi yritän saada sen hinnastoon mahdollisimman pian.
Kosmetologisi, Inkeri
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 10.-16.12.2024.
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti