Siirry pääsisältöön

Joulu yksin

 Mietin lähes joka joulu, miten ihmiset kenellä ei ole perhettä ja läheisiä viettävät joulunajan. Kuinka moni heistä on surullinen, ja kuinka moni on ihan tyytyväisiä rauhalliseen jouluunsa. Kaikki varmaankin muistelevat menneitä jouluja, ja jo poissa olevia ihmisiä.


Miten minä viettäisin joulun yksin

Käyn myös mielessäni läpi, miten minä järjestäisin joulun vieton, jos puolisoni kuolisi ja jäisin yksin. Tämä on entistä vahvemmin mielessäni, koska viime tapaninpäivänä en vielä tiennyt, että rakas ystäväni kuolisi seuraavana päivänä. Se taas muistutti siitä, miten hauras ihmisen elämä on, ja mitä tahansa voi sattua.

Jos olisin joulun yksin, lähtisin varmaan pariksi päiväksi johonkin hotelliin, jossa voi nauttia ruuasta ihmisten keskellä, käydä ehkä kirkossa tai muussa konsertissa. Ihan yksin en haluaisi kotiin jäädä, mutta tietysti minun pitäisi hankkia ihminen, joka käy hoitamassa kissat. 

Kolmisenkymmentävuotta sitten paras lapsuuden ystäväni jäi leskeksi aivan yhtä äkkiä ja hänen kanssaan vietimme juhlapyhiä erilailla, kuin hän oli miehensä kanssa viettänyt. Olimme tuon ensimmäisen joulun Tunisiassa ja katselimme Saharan autiomaassa Tapaninpäivän aamuna miten aurinko nousi. 

Se oli hyvä tapa viettää joulunaika ilman tyypillisiä joulutraditioita. Uskon, että vanhuksina me palaamme tämän ystäväni kanssa viettämään jouluja yhdessä, koska meillä kummallakaan ei ole lapsia. 



Yksinäin joulu voi olla myös mieleinen

Muistan, kun oma pappani kuoli, ja tuli ensimmäinen joulu, ja jokainen halusi hakea mummun luokseen. Hän sai pitää meille lapsille ja lapsenlapsille tiukan puhuttelun, että hän haluaa viettää joulun kaikessa rauhassa kotona kissojensa kanssa. 

Hän halusi rauhassa katsella aaton tv-ohjelmia ja tehdä mitä huvitti, koska oli siihen asti laittanut aina perheelle joulun. Nykyisin ymmärrän häntä hyvin, vaikka silloin oli pahaolo jättää mummua yksin. Ikä tietysti tuo viisautta ja ymmärrän, että ei joulu ole juurikaan kummallisempi päivä kuin muukaan.
 
Eikä ole yhtä oikeaa tapaa viettää joulua, vaan jokaisen joulu on omanlaisensa.

Kosmetologisi Inkeri


⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 24.-30.12.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Yksin vietetty joulu voi tuntua sekä ihanalta että raskaalta, ja se kokemus riippuu pitkälti siitä, onko jouluna yksin oleminen oma valinta vai ei. Jos joulun viettää yksin omasta tahdostaan, voi se olla tilaisuus rauhoittua ja nauttia omasta seurastaan. Tässä tilanteessa yksinoloon voi liittyä levollisuutta, itsensä kuuntelua ja kaivattua omaa tilaa. Kuitenkin, jos joulu vietetään yksin vasten tahtoaan, se voi herättää kaipausta läheisten luo, surumielisyyttä ja jopa ahdistusta siitä, ettei ole osa perinteisiä juhlahetkiä. Tällöin yksinäisyys voi tuntua erityisen painostavalta, kun ympärillä on iloa ja kiireitä, joista itse on ulkopuolinen.

    VastaaPoista
  2. Anonyymi15:18

    Vastentahtoinen yksinäinen joulu voi olla hyvin ahdistava kokemus.
    Joulu sentään kuitenkin menee ohi kolmessa päivässä toisin kuin kesän lomakausi, joka etenkin liian helteisenä alleviivaa turhan painokkaasti vastentahtoista yksinäisyyttä.
    Ihmiset ovat yksilöitä ja kokevat asioita eri tavoin. Pahinta on ratkaiusukeskeisten ja muka näppärien laastarineuvojen tyrkyttäminen ilman, että ymmärretään toisen kokemuksesta yhtään mitään.
    Hyvää "loppujoulua" kuitenkin kaikille.

    Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...