keskiviikko 11. joulukuuta 2024

Epävarma tulevaisuus

Hyvää joulukuun 11. päivää! Ajattelin ilahduttaa lukijani jokapäiväisellä aforismi-luukulla <3


Olen viime päivinä entistä enemmän miettinyt millainen maailman tulevaisuus o ja mikä on suomalaisten kohtalo. Tarve näihin pohdiskeluihin tuli, kun sukuumme syntyi poikavauva 17.11 ja hän on serkkuni ja kummipoikani ensimmäinen lapsi.


Muistot säilyvät parisataavuotta

Olen ennenkin kertonut, että sukuni on hyvin pieni. Silloin, kun ruokapöydässä on kahdeksan henkeä on koko suku mukana serkkuja ja puolisoja myöden. Nyt tämä pieni tulokas on yhdeksäs sukuni jäsen. Hänen isänsä on ainoa kummilapseni ja samalla myös serkkuni, ja hän on parikymmentävuotta minua nuorempi. Nyt minut on pyydetty lapsen sylikummiksi, ja otan tehtävän vastaan ilolla ja yritän tehdä parhaani lapsen hyväksi.

En ole koskaan ollut erityisen lapsirakas, enkä nytkään ole hurahtanut mihinkään vauvahössötykseen. Syy etäisyyteni löytyy siitä, ettei minä ja mieheni ole olleet juurikaan tekemisissä pikkulasten kanssa. Minä en edes osaisi vaippoja vaihtaa, joten lapsenvahtiapua meistä ei ole.

Haluan kuitenkin olla läheisesti mukana tuon tulokkaan elämässä. Koen sen myös velvollisuudekseni, koska muut sukuni jäsenet ovat jo iäkkäitä ja sairaita, joten he eivät pysty lapseen panostamaan. Haluan myös viedä eteenpäin sukuni rakkautta kulttuuriin, kuvataiteisiin, musiikkiin ja teatteriin. Olen jo ilmoittautunut lähtemään lasten näytelmiä katsomaan sitten, kun se aika koittaa.
 
Olen ajatellut, että siirtäisin lapselle muistojani meidän suvusta ja maailman tapahtumista minun elämänkaaressa, jos ne yhtään häntä kiinnostavat. Minulla on paljon muistoja isoisoäitini puheista ja hän oli syntynyt 1885 eli kohta 150-vuotta sitten. Jos tämä lapsi vie muistojaan eteenpäin omille lapsenlasilleen, he eläisivät vielä 2100-luvulla. Näin arvioiden ihmisen muistot kattavat noin parisataavuotta. Tietysti eri perheet ja suvut ovat erilaisia tavoiltaan ja ikärakenteeltaan, mutta omassa perheessäni on kerrottu paljon tarinoita sukuni vaiheista. 

Tietysti lähes kaikissa tarinoissa on mukana kissa. Nyt Viiru-kissa totuttelee vauvaan ja yllättävän rohkeasti se haistelee ja tutustuu uuteen tulijaan. Yöllä se kuulemma on hiukan mulkoillut miksi hänen untaan häiritään keskellä yötä, kun vauva ilmoittelee nälkäänsä. Hyvä leikkikaveri siitä tulee vauvalle, kunhan hiukan aluksi totuttelee.

Ongelmana Venäjä ja Neuvostoliitto

Miettiessäni sukuni muistoja niin kyllähän tuo Venäjän rooli niissä on vahvasti läsnä. Isoisomummuni kertoi verisunnuntaista 1905, kun tsaari avasi tulen rauhallista ihmisjoukkoa kohtaan, jotka vain halusivat kertoa tsaarille nälänhädästään. Toinen hänen muistelemansa kohta oli 1917 ja tsaarin vallan luhistuminen ja tsaariperheen murha. 

Pappani ja mummuni puheissa oli jatkuvasti läsnä Suomen sota Neuvostoliittoa vastaan. Nämä isovanhempani olivat syntyneet 1915 ja pappani oli täysmääräisesti talvisodassa ja jatkosodassa etulinjan joukkosidontapaikalla lääkintämiehenä. 

Omassa lapsuudessani sotamuistot ja Neuvostoliiton pelko oli vahvasti läsnä. Joskus ärsyynnyin, kun mummu ja pappa puhuivat sodasta niin usein. Vasta aikuisena olen ymmärtänyt, että synnyin vain 17 vuotta sodan loppumisen jälkeen eli vuonna 1961. Kyllähän minäkin nyt helposti juttelen asioista 2000-luvun alussa, kun siitähän on vain hetki. 

Näitä sukuni tarinoita muistellessani nousee esiin koko ajan Venäjän tai Neuvostoliiton ongelmat. Ei Ruotsi tai muut naapurimaat ole tuottaneet Suomelle mitään vaikeuksia. Kuitenkaan tälle tilanteelle ei mitään voi ja Suomen tulevaisuudessakin eletään Venäjän naapurina. 

Mietin myös sitä, etten omissa puheissani anna tuolle lapselle pelkkiä negatiivisia tunteita Venäjää kohtaan. Varmaan jossain vaiheessa, ehkä Putinin kuoltua Venäjän sotaisuus rauhoittuu ja naapurisuhteen normalisoituvat. Silloin pitää taas muistaa, että onhan venäläisissä paljon hyvääkin. Siellä on ollut todella taitavia säveltäjiä ja kirjailijoita. Erityisesti nuo venäläiset klassikot kannattaisi seuraavankin sukupolven lukea. 

Nyt vain aika näyttää mihin päin suhteemme Venäjään kääntyy.


Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 10.-16.12.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

2 kommenttia:

  1. Anonyymi09:49

    Mukaan arvontaan!
    Pirjo S
    pirjo.seppala52 at gmail.com

    VastaaPoista
  2. Anonyymi10:37

    Oi että, onnea pienelle pojalle, hänen perheelleen, suvulleen ja kummitädille!

    Kirjoituksesi oli niin koskettava ja ajatuksia herättävä, että vallan herkistyin.

    Minäkään en ole erityisen lapsirakas mutta kummipoikaani rakastan. Hän täyttää 12 vuotta ensi viikolla.

    Oma vaarini oli syntynyt 1890. Äitini oli hänen toisesta avioliitostaan, ja vaari oli 48-vuotias, kun äiti syntyi. MInua harmittaa aivan hirveästi, että meidän suvussa ei muisteltu juuri mitään eikä sotaakaan. Vaarihan ei ollut sodassa, koska oli liian vanha. Kun vaari kuoli 85-vuotiaana, olin lukion ensimmäisellä, mutta en ollut vielä tajunnut, että olisi voinut kysellä menneistä. Harmittaa.

    Kummipojallasi on mahdollisuus saada mielettömän hieno tuntuma sukunsa historiaan niin pitkältä ajalta. Kaikkea hyvää teille.

    Leena

    VastaaPoista