Köyhän koululaisen muisteluja

 Hyvää joulukuun 4. päivää! Ajattelin ilahduttaa lukijani jokapäiväisellä aforismi-luukulla <3

                                       

Nykyään puhutaan paljon koulukiusaamisesta, ja monet ikäiseni julkkikset kertovat mediassa, miten heitä koulukiusattiin. Minua ei ole koskaan koulukiusattu toisten oppilaiden taholta, mutta opettajien silmätikkuna olen kyllä ollut.

Pienen kyläyhteisön arvojärjestys

Olen viettänyt lapsuuteni hyvin pienessä maalaiskylässä Janakkalassa, missä asun vielä nykyäänkin, mutta eri kylässä kuin lapsuudessani. Asuimme äitini vanhempien yhteydessä pienviljelijäperheessä ja kylän koulu oli lähinaapurimme.

Koulussa oli kaksi opettajaa ja kaksi eri rakennusta eli yläkoulu ja alakoulu, ja oppilaita oli ehkä 25-30. Ensimmäisellä luokalla jossa aloitin meitä oli viisi oppilasta. Yläkoulun miesopettaja oli opettanut jo 40-luvun lopulla äitiäni ja hänen kahta nuorempaa sisarusta. Perheessämme oli siis hyvin tietoa millainen opettaja koululla oli. 

Opettajan perhe asui myös koululla ja he olivat lähimmät naapurimme. Tuo opettaja oli ilmeisen vähällä koulutuksella saanut syrjäkylältä opettajan pestin. Sodan jälkeen opettajista oli suuri pula ja etenkin miehiä oli opettajina hyvin vähän. Silloin opettajaksi pääsi, jos oli ylioppilas, eli siis ilman mitään pätevyyttä opettamiseen. 

Perheessämme suhtauduttiin hiukan halveksuvasti tuohon opettajaan, eikä häntä todellakaan arvostettu. Lapsihan aistii tällaiset asiat, vaikka niitä ei ääneen sanottaisikaan. Tuo opettaja tuli joskus meille pienessä maistissa ja julisti omia näkemyksiään elämästä. Varsinkin mummuni paheksui tätä syvästi ja piti täysin sopimattomana humalaisen puheita. 

Opin jo ennen kouluikää, ettei kaikkea pidä uskoa, mitä opettaja sanoo ja pitää ajatella omilla aivoillaan. Minulle iskostettiin jo lapsuudessa vankka käsitys oikeasta ja väärästä, ja niistä asioista piti pitää kiinni. Siksi koin tuon opettajan käytöksen erittäin epäoikeudenmukaisena, mutta mitään traumaa se ei ilmeisesti aiheuttanut, koska tiesin vakaasti olevani oikeassa. 

Nimenomaan tuo koulu ja yläkoulun opettaja oli se joka jaotteli kylän talollisiin ja köyhään väkeen. Me kuuluimme köyhiin opettajan mielestä, vaikka itse en ole koskaan kokenut mitään puutetta. Raha ilmeisesti merkitsi opettajalle paljon, koska muistan hänen usein tivanneen, mitä vaatteeni oli maksanut ja keneltä oli niihin raha tullut. Opettaja halusi aina tietää, oliko isovanhempani antaneet rahaa vaatetukseeni. 

Perheessäni oli siistit ja kauniit vaatteet suuressa arvossa ja ilmeisesti sain uusia vaatteita useammin kuin rikkaiden lapset mikä oli paheksuttavaa. Opettaja siis oli paheksuja, eikä toiset lapset. Myös luokkatoverini ymmärsivät, että opettaja oli tyhmä, kun kyseli vaatteistani useita kertoja. Kyllä lapsikin ymmärtää, mikä on sopivaa ja mikä ei. 

Ehkä tämä muiden oppilainen hyväksyntä esti mitään traumoja syntymästä ja minulla oli ystäviä ja ehkä olin aika suosittukin tyttökaveri. 

Ainoan lapsen luonneviat

Muistan opettajan jutuista monia asioita mitkä eivät olleet kunnollisen opettajan tekemisiä. Nykyään tuo opettaja olisi saanut potkut. Erityisen paha teko oli se, että hän piti ainoata lasta jo lähtökohtaisesti pahana ihmisenä. 

Minulla on lukuisia vakioasiakkaita, jotka ovat ikäisiäni ainoita lapsia, eikä heillä ole sellaisia kokemuksia kuin minulla, mutta he kävivätkin isompaa kaupunkikoulua. Eräässä tilanteessa opettaja otti esille, ettei ihminen saa olla itsekäs, vaan pitää huomioida myös muut ihmiset. Tässä kohtaa minut nostettiin esimerkiksi huonosta ja itsekkäästä ihmisestä, koska olin ainoa lapsi enkä ollut opettajan mielestä tottunut jakamaan mitään. Minut pistettiin luokan eteen seisomaan ja opettaja kertoi, että vaikka ulkoisesti näytän samalta kuin muut, minun sisällä on itsekäs ihminen. Se oli todella julmaa puhetta yhdeksän vuotiaalle lapselle. 

                                         

Muistan sisimmässäni halveksineeni opettajan tekoa ja tiesin varmasti ettei se pidä paikkaansa. Olin kotoani saanut immuniteetin tuollaisille höpötyksille. Meillä oli papan kanssa yhteinen juttu lähes joka ilta syksyisin, kun söimme omenoita. En ole koskaan erityisesti pitänyt omenasta, mutta en halunnut pahoittaa pappani mieltä ja söin osuuteni. Pappa kuori omenan ja tasasi sen tarkasti kahteen osaan ja jos paikalla oli muita, sitten omena tasattiin niin moneen osaan kuin oli syöjiäkin.Tämä oli syksyisin joka iltainen tapahtuma ja omenan tasa-arvoinen jakaminen tuli konkreettisesti esille. Olin siis jo lapsuuden kodissa oppinut tasaamaan asioita toisten kanssa enkä pitänyt itseäni itsekkäänä. 

Raha-asiat oli aika usein opettajani mielessä, koska muistan niitä kyselyitä ja tivaamisia olleen paljon. Vielä ollessani alakoulussa ja toisen opettajan oppilaana kerroin suurella ylpeydellä, että vanhempani matkustavat Ruotsiin. Siihen aikaa 1960-luvun lopulla se oli suuri juttu, jos joku meni Ruotsin laivalle ja oli päivän Tukholmassa. Se oli vanhempieni ensimmäinen ulkomaanmatka. 

Tästä tuo yläkoulun opettaja tuli uteliaaksi ja hän tuli luokkaani varta vasten tivaamaan tuota äitini matkasuunnitelmaa. Suurin kysymys oli mistä vanhempani olivat saaneet rahaa moiseen hummailuun. Töissähän he kävivät, mutta en lapsena sellaisia osannut kertoa ja opettaja sai huonosti vastauksia. 

Koululle tuli käymään terveydenhoitaja ja opettaja selvitti hänelle kuuluvasti minun ja muiden oppilaiden kuullen miten Inkerin vanhemmat tuhlaavat rahaa ja lähtevät Ruotsiin. Muistan, kun hän paheksui ettei köyhien ihmisten pitäisi käyttää rahaa niin leväperäisesti. 

Nämä kokemukset aiheutti sen, että koin itseni erilaiseksi kuin muut, mutta pidin sitä hyvänä asiana. Minussa oli jotain mitä opettaja paheksui, vaikka en lapsena ymmärtänyt mitä sellainen olisi. Tämä kovetti nahkaani, ja opin jo siitäkin kulkemaan omia teitäni. 

Minun kohdallani kokemukseni kasvoivat hyviksi asioiksi, mutta olisi voinut käydä toisinkin. Näin myös koululaisena sen, että yhtä kahdeksan lapsista perhettä pidettiin aina huonona. Tapahtui mitä tahansa, aina jotakin tuon perheen lapsia syytettiin. Näin myös sen, että opettaja löi ikäistäni poikaa moneen kertaan kovaa poskelle. Näin kävi vielä 1960-luvun maalaiskoulussa, jossa opettajan sana oli laki. Yksi tuon suurilapsisen perheen pojista oli varmaankin lukihäiriöinen, mutta eihän sellaista siihen aikaan ymmärretty. Näistä pojista ainakin pari suistui rikoksiin ja alkoholiin, ja he kuolivatkin hyvin nuorena. Nuo lapsuuden kokemukset olivat sellaisia, että heidän kohdallaan kouluelämä takuulla aiheutti traumoja.

Kiitos kun luit tästä tärkeästä minulle tärkeästä aiheesta!

Kosmetologisi, Inkeri

                                 

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 3.12-9.12.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä