Siirry pääsisältöön

Maailman tilanne rikkoo ihmissuhteita

Hyvää joulukuun 14. päivää! Ajattelin ilahduttaa lukijani jokapäiväisellä aforismi-luukulla <3


 Näin pari viikkoa sitten ukrainalaista ystävääni, joka on asunut Suomessa jo nelisenkymmentävuotta. Hän oli hyvin surullinen siitä, miten välit vanhoihin venäläistä syntyperää oleviin ystäviin on katkennut, kun näkemykset Ukrainan sodan syistä on niin erilaiset.

Tehokasta aivopesua

Olen viime vuosina yrittänyt lukea kaiken mahdollisen mitä asiantuntijat sanovat tästä Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan. Maanpaossa oleva kirjailija Mihail Siskin on varmaankin parhaiten osannut selittää sen, miten syvällä venäläisillä on usko omaan paremmuuteen ja omiin päättäjiin.

Nuo Mihail Siskinin kirjat ovat siksikin mielenkiintoisia, että hän on saman ikäinen kuin minä ja kokenut rajan toisella puolella ne tapahtumat mitä minä koin Suomessa. Siskin on älykäs ihminen ja hän on jälkikäteen ymmärtänyt, miten ihmisiä aivopestiin Neuvostoliitossa. 

Lähes kaikilla oli sukulaisia ja ystäviä, jotka olivat vain kadonneet niin kuin Siskinin isoisäkin, mutta heistä ei saanut puhua. Yhdessä hänen kirjassaan oli koskettava tarina hänen isoäidistään joka oli 1930-luvun lopulla jäänyt yksin pienten lasten kanssa, kun mies tuomittiin vankileirille asioista, joita hän ei ollut tehnyt. Isoisästä ei koskaan puhuttu, mutta kun isoäiti alkoi demetoitumaan 2000-luvulla hän alkoikin koko ajan odottamaan miestään ja luuli pojan poikaansa häneksi. Menetyksen tuska ja pelko pääsi läpi vasta, kun aivot olivat jo vaurioituneet. 

Venäläisillä on edelleen vahva usko siihen, että heidän päättäjät ja Putin ovat oikeassa ja Venäjä pelastaa maailman natseilta hyökätessään Ukrainaan. Koko ajan lietsotaan muistoa toiseen maailmansotaan eli suureen isänmaalliseen sotaan, jossa Neuvostoliitto yksin voitti Hitlerin fasismin. 
Ei heidän historian kirjoituksessaan kirjoiteta siitä, että ilman USA:n apua Neuvostoliitto olisi jäänyt alakynteen. Se oli aivan valtava määrä aseita ja sotakalustoa, mitä USA antoi neuvostoliittolaisille 1941-45. Tämä kaikki on unohdettu ja venäläiset ovat tehneet itsestään suuria sankareita. 



Historian vääristelyä

Ukrainalainen ystäväni oli muuttanut parikymppisenä Viipuriin 1980-luvulla. Hän ei ollut tiennyt, että Viipuri oli ollut osa Suomea. Vasta muutettuaan Suomeen hänelle oli alkanut selviämään, että miten ison alueen Neuvostoliitto oli aikoinaan liittänyt itseensä. 

Nyt, kun Ukrainaan hyökkääminen noudatti samaa tapaa kuin talvisota ystäväni läheiset Venäjällä eivät usko vieläkään, että Neuvostoliitto olisi hyökännyt aikoinaan Suomeen. Nyt nämä entiset ystävät syyttävät, että Suomessa aivopestään kansaa uskomaan asioita, jotka eivät ole totta.
Ystäväni kuvaili, että nykyvenäläisten usko Putiniin on kuin johonkin lahkoon hurahtamista. Mitään negatiivista ei saa Putinista sanoa, tai on heti paha ihminen.
 
Sitten vielä Ukrainassa asuvat ihmiset ovat pois tolaltaan ja katkeria niille ukrainalaisille ,jotka asuvat muualla. Kohta kolme vuotta jatkuvassa pelossa on järkyttänyt ihmisten mielenrauhaa ja heidän mielenterveys alkaa pettämään. 

Ystäväni kertoi, että jatkuva stressi aiheuttaa riitoja ja mielipahaa sukulaisten kesken ja ihmiset ovat hyvin herkillä. Nyt ystäväni oli menossa Viipuriin tervehtimään iäkkäitä sukulaisia ja matka kestää 13 tuntia, mikä ennen sujui parissa tunnissa. Nykyisin pitää olla myös hyvin tarkkana rajavartioiden tarkistuksessa ettei vaan mukana olisi mitään, mitä voisi pitää Venäjän vastaisuutena. 

Kuulemma puhelin tarkistetaan ja osa tekstiviesteistä luetaan ja viestien sisältö voidaan mielivaltaisesti tulkita Venäjän kritiikiksi. Mitään lehtiä ei saa olla mukana, missä kerrotaan suomalaisesta totuudesta. Maailma on siis muuttunut takaisin siihen, mitä se oli Neuvostoliiton aikana. Silloin rajat olivat kiinni ja kaikki tieto ulkomaailmasta evättiin neuvostoliittolaisilta. 

Neuvostoliitto pysyi pystyssä 70-vuotta, kun ihmiset pidettiin täydessä tietämättömyydessä ja ilmeisesti Venäjällä on sellainen aika alkanut uudestaan.


Kosmetologisi, Inkeri



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 10.-16.12.2024.

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.


Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...