Välillä muistelen työurani alkuvuosia 1980-luvulla ja mietin niitä unelmia ja toiveita, joita toivoin työlläni saavuttavani. Kosmetiikan ja hoitomenetelmien vaikuttavuus on moninkertaistunut näinä vuosina ja hoitotulokset ovat aivan eri luokkaa kuin 1980-luvulla.
Edelleen ihonhoidon merkitystä vähätellään
Aloittaessani työuraani kuvittelin, että kosmetologien neuvonta ja asiakkaiden opettaminen moninkertaistaisi kasvohoidoissa kävijöiden määrän. Olin vakuuttunut, että sitkeällä neuvonnalla ja tiedon jakamisella kuluttajat ymmärtäisivät, miten tärkeä elimistön osa iho on, eikä sitä saa kohdella miten sattuu.
Myönnän, että on ollut suuri pettymys, ettei kuluttajien tietämys ihonhoidosta ole juurikaan muuttunut. Hyvin pieni osa ihmisistä käyttää kosmetologien palveluja ja ihon terveys laiminlyödään lähes totaalisesti. Minua surettaa kovasti, kun nykyisin olisi hoitomenetelmiä ja hoitotuotteita, joilla on tehokas vaikutus, mutta niitä ei osata käyttää ja niiden merkitystä ei ymmärretä.
Kuvittelin 1980-luvulla, että kasvohoidoista tulisi osa terveydenhoitoa, kuten esimerkiksi suuhygienistillä käynti. Näiden yli neljänkymmenen vuoden aikana on opittu huolehtimaan suun terveydestä. Vielä puolivuosistaa sitten hammaslääkärissä käytiin, jos hammasta särki ja hampaat harjattiin, kun satuttiin muistamaan.
Tieto ja asiakkaiden neuvonta on opettanut pesemään hampaat aamulla ja illalla ja suuhygienistillä käydään 1-2 kertaa vuodessa. Tällä ennalta ehkäisevällä työllä on parannettu paljon suun terveyttä.
Miksi tämä ei ole onnistunut ihonhoidon osalta? Säännöllisellä käynnillä kosmetologilla ehkäistäisiin monia ihosairauksia, kuten aurinkokeratoosia ja ihosyöpää. Iho pysyisi terveenä ja kauniina ja ihon vanhenemista voitaisiin ennalta ehkäistä.
Kukaan ei halua vanhentua, mutta sen eteen ei haluta tehdä työtä!
Laiskoja kosmetologeja vai kovapäisiä kuluttajia?
Olen miettinyt usein miksi kosmetologin palvelujen käyttö ei ole juurikaan muuttunut viimeisen viidenkymmenenvuoden aikana. Sen tiedän, että suuri syy on meissä kosmetologeissa. Kosmetologien koulutus on todella kirjavaa ja yksityisistä kouluista saatetaan valmistua ihan ilman kunnollista ammattiosaamista.Miten kosmetologi osaisi neuvoa asiakasta, jos omakin oppi on vajavaista.
Yksi syy on myös se, että edelleen suomalaisilla on pelko, ettei häntä vaan pidetä kevytkenkäisenä tai pinnallisena ihmisenä, jos hän hoitaa ulkonäköään.
Nykyisin pidän myös huonona asiana tätä valtavaa mainosmäärää mitä somessa on. Sieltä löytyy niin ristiriitaista tietoa, että järkevän keski-ikäisen ihmisen on vaikea löytää itselle tarpeellinen tieto. Kuitenkin näitä somejuttuja uskotaan, eikä haeta kunnollista tietoa alan ammattilaisilta.
Tunnen suurta surua, mielipahaa ja kiukkuakin, etten ole pystynyt tämän enempää muuttamaan ihmisten suhdetta ihonsa terveyteen. Onneksi minulla on suuri vakioasiakaspiiri, joiden ihonhoito on kunnossa ja he ovat valmiita tekemään työtä ihonsa terveyden hyväksi.
Toivon, että näkisin vielä elämäni aikana sen, että edes 20-30% suomalaisista käyttäisivät kosmetologin palveluja ja hoitaisivat ihonsa terveyttä päivittäin.
Kosmetologisi Inkeri
Hoitoihin voit varata ajan:
Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi
⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
24.2-2.2.2026
Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.
Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit
Lähetä kommentti