Siirry pääsisältöön

Miten käy Naton

 Niin kauan kuin minulla on muistikuvia maailmanpolitiikasta Nato on ollut aina hyvisten puolella ja turva ja tuki epävakaata Neuvostoliittoa ja Venäjää vastaan. Nyt tilanne on muuttunut, enkä oikein edes tiedä mitä asiasta pitää ajatella. 


Yhdysvallat maksumiehenä

Nato perustettiin 4.4.1949 ja tänä keväänä tulee 75-vuotta sen perustamisesta. Tärkein syy Naton perustamiseen oli, että Neuvostoliiton levittämä kommunistiaate levisi vahvasti Euroopassa. Yhdysvallat ja Neuvostoliittohan olivat liittolaiset toisessa maailmansodassa ja ilman Yhdysvaltojen apua liittoutuneet eivät olisi Saksaa voittaneet. Tämän on Putin unohtanut täysin paasatessaan historiasta. Nato syntyi siis Neuvostoliiton pelosta. Brittiläinen sotilasjohtaja Ismay Hastings sanoi 1949 Naton tarkoituksen olevan ” pitää venäläiset ulkona, amerikkalaiset lähellä ja saksalaiset kurissa”. Tuolloin oli vielä pelko siitä, että Saksa nousisi uudestaan ja sota vain jatkuisi. 

Naton perustamisessa sovittiin, että jokainen Nato maa käyttää 2% bruttokansantuotteestaan puolustusmenoihin. Tätä ei ollut kovinkaan usein nostettu esiin ellei Trump olisi siihen puuttunut ensimmäisellä presidenttikaudellaan. Olen lähes kaikesta eri mieltä Trumpin kanssa, mutta tässä asiassa hän oli oikeassa. Natossa on 32 jäsenmaata ja Yhdysvallat on ehdottomasti suurin maksaja. Yhdysvallat käytti vuonna 2024 lähes 4% bruttokansantuotosta Natoon ja ainoastaan Puola pääsi samalle tasolle. Myös Viro, Latvia ja Kreikka ylitti 3%. 

Ymmärrän hyvin, että Yhdysvallat tästä kiukustuu enkä ymmärrä miten tilanne on päässyt tähän. Natoon tukeutuu lähes kaikki Euroopan maat, mutta siitä ei ole maksettu niin kuin olisi pitänyt. Jo Naton perustamisvaiheessa Euroopan asetekniikka standardoitiin niin, että ne olivat yhteen sopivia. Myös Suomi on ollut näissä standardeissa ja siksi Natoon liittyminen olikin helpompaa.

Naton perustamisen jälkeen Neuvostoliitto synnytti Varsovan liiton, johon kuului kaikki Euroopan kommunistimaat. En tiedä kuinka moni edes muistaa tuon Naton ja Varsovan liiton vastakkain asettelun, mutta kylmä sota käytiin näiden kahden sotilasliiton välillä. Itse muistan tämän ajan hyvin, koska seurasin jo silloin maailman politiikkaa tiiviisti. Varsovan liittohan hajosi sen jälkeen, kun Neuvostoliittoa ei enää ollut. Nyt suurin osa entisistä Varsovan liiton maista on liittynyt Natoon. 


Mitä Yhdysvalloissa tapahtuu

Maailman tilanne on hyvin epävakaa ja en oikein tiedä mitä tästä kaikesta ajattelisi. Luin kansainvälisen oikeuden professorin Martti Koskenniemen haastattelun maailman tilanteesta ja hän sanoi suoraan, että elämme hullun ruhtinaan aikaa. 
Olen aina arvostanut Koskenniemeä suuresti ja uskon hänen sanomaan hätkähdyttävään analyysiin. Kyllähän tämä on varmaan käynyt lähes kaikkien suomalaisten mielessä, että onko presidentti Trump päästään terve. 

Viime aikoina minulle on tullut aina vaan enemmän Hitler mieleen Trumpin käytöksestä. Hitlerhän aluksi  lumosi saksalaiset poikkeuksellisella esiintymisellään. Hänen lupaukset oli saman tyyppisiä kuin Trumpilla, että Saksan talous nousee ja Saksasta tulee suurvalta. Tuon talouden nousun Hitler kyllä toteutti hienosti, mutta Yhdysvalloissa sellaista ei ole tapahtunut. 

Hitler alkoi myös uhkailemaan naapurivaltioita ja ensin demilitarisoitu Reininmaa liitettiin Saksaan eikä muu Eurooppa, edes suurvallat Ranska ja Englanti reagoinut siihen mitenkään. Sitten Hitler valtasi Itävallan ja Tsekkoslovakian sudeettialueet ja tämän kaiken muu Eurooppa antoi tapahtua. Sen jälkeen Hitler vallan himo vain kiihtyi ja syttyi toinen maailmansota.
Muutama vuosi valtaannousun jälkeen Hitler alkoi jahtaamaan juutalaisia, vaikka ne olivat Saksan kansalaisia. Enää Hitleriä ei pidätellyt mikään. Hän ympäröi itsensä miehillä jotka vaan kehuivat ja ihailivat häntä, eikä kukaan uskaltanut sanoa vastaan. 

Onkohan nykytilanteessa jotain samaa kuin 1930-luvun Hitlerin valtaannousun aikoihin. Näin jälkikäteen, kun katsoo Hitlerin puheita hän ei ole mitenkään lumoava, vaan selvästi hullu ruhtinas. 
Tämä nykyhetken hullu ruhtinas myös hamuaa muita valtioita itselleen täysin vastoin mitään oikeustajua. Euroopan johtajat ovat nyt vuoden verran käyneet kehumassa Trumpia ja ihailemassa häntä eikä kukaan uskalla vastustaa. Trumpilla on samanlainen viha ja halveksunta oppineita kohtaan kuin Hitlerilläkin. Yliopistoja suljettiin ja professoreja heitettiin pellolle. Naisen paikka oli kotona synnyttämässä lapsia ja tottelemassa miestään. Trump on vetänyt naisen aseman varmaan sata vuotta taaksepäin. 

Huolestuttavaa on se mitä Yhdysvaltojen sisällä tapahtuu. ICE:n agentit jahtaavat kaikkia eri värisiä, otteet ovat kovia ja nyt jo ammutaankin ihmisiä jotka kuitenkin ovat yhdysvaltalaisia. ICE:lle on annettu määräys, että 3000 siirtolaista pitää päivittäin vangita ja vähintään miljoona vuoden aikana. Hitler ehti tappamaan kuusi miljoonaa juutalaista, eikä siihenkään kukaan puuttunut mitenkään. 
Mitähän tästä kaikesta vielä seuraa?


Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua
3.2-.9.2.2026


Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

  1. Mukana arvonnassa.🧡

    VastaaPoista
  2. https://jobs.lifewest.edu/employer/linked-cover-photos/
    https://dados.ifrs.edu.br/user/harry
    http://www.stes.tyc.edu.tw/xoops/modules/profile/userinfo.php?uid=3812226

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...