Siirry pääsisältöön

Arvostan Volodymyr Zeleskyitä

 Nyt on alkanut jo viides vuosi, kun Euroopassa on menossa verinen sotatila. Mitään toivoa sodan loppumisesta ei näy, vaan kaksi hampaisiin asti aseistettua armeijaa jauhaa toisiaan ja maaperää veriseksi muusiksi. 


Mitä ominaisuuksia valtiomies tarkitsee?

Olen hyvin usein miettinyt harrastukseni parissa, miten jostain politiikosta tulee ikimuistettava sankari ja joku toinen ihan hyvä tyyppi unohtuu maailman historiassa tyystin. Hyvin paljon on kiinni sattumasta, eikä niinkään jonkun ihmisen ylivoimaisesta pätevyydestä.

Pysähdyn usein miettimään, kun näen Volodymyr Zelenskyin uutissa, että miten ihmeessä hän kestää sitä painetta ja työmäärää, minkä alaiseksi hän on lähes sattumalta joutunut. Tuskin kukaan Ukrainan ulkopuolella luotti siihen, että Zelenskyin hallinto kestää sen paineen mitä sotatila tuo. 

Itse pidän yhtenä vuosisadan kovimpina päätöksenä, että hän ei lähtenyt maasta pois johtamaan pakolaishallitusta, vaan jäi kansansa rinnalle tekemään työtä maansa hyväksi. Tämä oli ensimmäinen virhe Putinilta, että hän kuvitteli toimivansa perinteiseen tapaan, eli entinen hallitus pihalle ja heidän oma nukkekabinetti tilalle. 

Varmaan Putinilla oli jo nimilista valmiina kenet hän kutsuu Ukrainan uuteen hallitukseen vanhan tilalle ja itsensä ohjailtavaksi. Tässä historia toisti itseään, kun Putinille kävi samoin kuin Stalinille Suomen kanssa. Stalinhan perusti Otto Ville Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen 1939, mutta se hallitus jäi vaan paperinukeksi.

Zelenskyin tehtävä on epäinhimillisen raskas

Valtiomiehet ja politiikot joutuvat kantamaan epäinhimillisen kovaa työtaakkaa sotaa käyvässä maassa. Onneksi Zelenskyillä on vielä ikä puolellaan, kun hän on vasta 48-vuotias. Suomen talvi-ja jatkosodassa vastuun kantajat olivat vanhempia. Esimerkiksi Mannerheim jo yli seitsemänkymmentä, mutta ilman hänen auktoriteettiään ei Suomen kansa olisi pystynyt luomaan talvisodan henkeä. 
Suomen sota-aikana kaikki sotilas-ja siviilijohto oli koulutettu omaan työhöönsä tai heillä oli takana jo poliittinen ura ennen sotapolitiikkaan siirtymistä. 

Zelenskyi tuli kaiken tämän ulkopuolelta, mutta siltikin hän on pärjännyt ja saanut kunnioitusta ja arvostusta muista maista. Onhan Zelenskyillä lakimieskoulutus, että varmaan jotain virallisia papereita hän pystyy ymmärtämään. Kaiken muun hän on joutunut opettelemaan työnsä kautta ja mielestäni pärjännyt erittäin hyvin. 

Mieleeni tulee miten usein hän katuu politiikkaan lähtemistä vai katuuko sitä koskaan. Nyt ei voi, kun toivoa, että hänen terveytensä kestää tämän totaalisen paineen.

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
24.2-2.3.2026


Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...