Siirry pääsisältöön

Sotahistoriaharrastukseni alkoi 21.8.1968

Olen talven aikana käynyt juttelemassa työnohjauksessa suhdettani työhöni ja vapaa-ajan ja työajan suhdetta. Puheet ovat sivunneet sotahistoria harrastustani, mutta olen ollut aistivinani, ettei terapeutti ole ymmärtänyt, miten vakavasta harrastuksesta on kyse.




Prahan kansannoususta kaikki alkoi

Terapeutti kysyi useampaan kertaan harrastuksestani ja tivasi milloin se on alkanut. Mietin, että kait tähän pitää nyt joku päivämäärä ihan vetäistä, kun mikään epämääräisempi ei tyydyttänyt. Totesin, että aloitin sotahistoria harrastukseni 21.8 1968 ja ehkä noin kello 10-11 aikoihin. 
Selitin peripohjaisesti, että tuolloin Varsovan liiton joukot ajoivat tankit Prahan keskusaukiolle ja katkaisivat kaikki radioyhteydet Prahasta ulos. Näin Neuvostoliitto tukahdutti Prahan kevään vaatimat muutokset ”ihmiskasvoisesta”politiikasta. 

Tämä on yksi kohta, jossa selvästi koin syvän lapsuuden rauman. Olin kotona mummun kanssa ja kuuntelimme radiouutiset, missä hermostunut YLE:n ulkomaan toimittaja Lieko  Zachovalova yritti pitää radiolähetystä auki. Lähetys loppui siihen, kun puhe hukkui etteeriin ja ääni vain vinkui. 

Näin, että mummoni oli hyvin vakava ja odotimme metsuripappaa työstä kotiin. Kun hän puolenpäivän tienoilla tuli me mummun kanssa tiiviisti selitimme mitä oli tapahtunut. Pappa yritti moneen kertaan veivata radiokanavia, mutta ei niin löytynyt, vaan ainoastaan tuo aavemainen vinkuna jatkoi. 

Tapahtuma aiheutti ehkä lapsuuden trauman

Voi olla, että jo nämä parin päivän tapahtumat jättivät muistiini pelottavat mielikuvat siitä, ettei Suomi ollutkaan niin turvassa kaikesta. Tiedän, että pahimman trauman minulle aiheutti mummun ja papan käytös ja se, että he olivat täysin vakuuttuneita, että kun Venäjä lähti liikkeelle, ei ryssää pysäytä mikään. 

Näistä tapahtumista on syytä muistaa, että olin silloin seitsemän vanha ja aloittamassa ekanluokan. Pitkään epäilin oliko muistikuvat voineet olla oikeita, kun miksi olin 21.8 -68 aamupäivän kotona, enkä ekalla luokalla. Sitten vähän ajan päästä selvisi, että kouluthan alkoivat silloin vasta 1.9. 

Näistä päivistä lähtien olen selvästi kiinnostanut Venäjän toiminnasta ja nyt jos koskaan tarvitsemme kylmähermoista toimintaa vastaiskuina Venäjän touhuille Ukrainassa. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 


Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi



⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
10.-16.2.2026


Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.



Joko olet liittynyt postituslistalle? Liity nyt ja saat tietoa tarjouksista ja kauneushoitolan tapahtumista! Tilaa uutiskirje tästä


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...