Siirry pääsisältöön

Aprillia

 Aprillipäivä eli 1.4 on meillä ollut aina juhlapäivä, koska se on äitini syntymäpäivä. Vanhemmillani oli ja äidilläni on vieläkin laaja ystäväpiiri ja meillä oli aina paljon vieraita aprillipäivänä. Minua ei huijata aprillipiloilla, koska muistan heti, että tänään on aprillipäivä. 



85-vuotta täynnä

Tänä vuonna äitini täytti 85-vuotta, kun meillähän on kaksikymmentävuotta ikäeroa ja minä täytän heinäkuussa 65v. Vasta jälkikäteen älyän ajatella, miten kiitollinen saan olla, että äitini on vielä niin hyvässä kunnossa.

Huomasin vasta aprillipäivän iltana ajatella, että olisikohan minun pitänyt olla jotenkin apuna synttärijärjestelyissä. Mitään kutsuja ei hänen synttäreilleen lähetetä, vaan kaikki tutut muistaa tulla muutenkin.

Äitini jaksoi hoitaa kaikki synttärivalmistelut itse, vaikka kaikki tarjottava ostettiin valmiina niin hän itse ajeli niitä hakemassa. Onneksi hänellä on hyvä ystävä, joka on nuorempi ja auttaa äitiäni todella paljon. Kuitenkin vähän moitin itseäni, että minä vaan keskityn työhöni, enkä huomaa edes tarjota apuani. Olen niin tottunut siihen, että hän pärjää vielä itsekseen. Tosin luotan myös siihen, että hän osaa pyytää, jos jotain apua tarvitsee. Tietysti olisi fiksumpaa tarjoutua, ennen kuin tarvitsee pyytää:). 
Ehkä minä sitten hänen yhdeksänkymmentävuotissynttäreillä jo pidän vapaapäivän töistä ja ymmärrän jo tarjota apuani ajoissa. 

Sotamuistoja

Äitini syntymäpäivillä minulle ja muillekin kerrotaan aina tarina siitä, miten sota häntä lapsena kosketti. Huhtikuussa 1941, kun äitini syntyi oli vielä välirauhan aika, mutta uusi sota alkoi kesäkuussa. Hänen isänsä eli pappani lähti siis sotaan, kun äitini oli noin kolmekuukauden vanha. 
Kotiin hän palasi marraskuussa 1944, kun äitini oli 3,5 v. Äidilleni oli ihan outo asia, että joku möreä-ääninen mies tulee hänen kotiinsa. Äitini maailmassa ei varmaan montaakaan miestä ollut, kun kaikki oli rintamalla ja kotona oli vain vanhat papat. 

Äitiäni oli vähän pelottanutkin tämä outo ihminen ja lopulta hän rupesi ajamaan isäänsä pois, ettei hänen kotiin saa tulla. Äitini muistaa kuinka hänen äitinsä oli moneen kertaan selittänyt, että tämän miehen kuuluu olla täällä ja tämä on hänenkin kotinsa. 
Kyllä asia sitten ajan kanssa lutviutui, mutta trauma siitä jäi sekä isälle, että tyttärelle. Pappani taas kertoi joka aprillipäivä, kun vielä eli miten kova paikka se hänelle oli, ettei hänen rakas tyttärensä häntä tunnistanut. Onneksi he osasivat muistella sitä tapahtumaa yhdessä ja kumpikin kertoi omia tuntemuksiaan. 

Tämä ei varmaan ole mikään ainutkertainen tarina, vaan niin tapahtui joka perheessä. Yhtäkkiä lähes neljän vuoden päästä kotiin pöllähti ihan outo mies ja varmaan monella tavalla muuttunut mies. Tietysti sotilaat kävivät lomilla muutaman päivän silloin tällöin, mutta tuskin pienet lapset sellaista muisti. 
Nyt kun sotaa käydään niin monessa paikassa ja se tunkee jo Suomeenkin, tarinan opetus tuntuu entistäkin tärkeämmältä. Sellaisia sotatilanteita ei saisi olla missä kaikki ihmiset ja perheet kärsii, mutta niin vaan tulee aina uusi sota. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
31.3.-6.4.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

  1. Anonyymi08:46

    Onnea äidillesi näin jälkikäteen!

    Tuo on aivan totta: lasten mielestä vieras mies tunkeutui kotiin. Isäni perheessä eräs pienistä veljeksistä totesi pelottavasta miehestä, omasta isästä: "Tapetaan se."

    Pääsiäistoivotuksin Leena

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...