Siirry pääsisältöön

Uv-säteily on oikeasti vaarallista!

 Luen lähes jatkuvasti uutisia siitä mitä maailmalla tapahtuu ja nyt on mielenkiinto. Lähi-idässä ja Israelissa. Israelilaiset uskovat vahvasti ilmatorjuntaansa eli rautakupoliin ja kansa elää arkielämää ilman pelkoa.

Dermalogican Prisma Protect sk 30 NYT 39€ (74€)


Aurinko on nuoren iholle hyvin tuhoavaa

Luin jostain lehdestä haastattelua jossa toimittaja haastatteli Tel Avivin rannalla olleita ihmisiä. Yksi heistä oli 17-vuotias tyttö, joka kertoi ettei häntä yhtään pelota. Samalla hän sanoi menevänsä vasta sitten aurinkoon, kun uv-säteily on kovimmillaan säteilytiedotteen mukaan. 

En olisi uskonut, että kaupungissa, jossa aurinko paistaa lähes aina nuoret ovat aivan yhtä ääliöitä, kun Suomessakin. Itsestäni tuo kuulosti todella tyhmältä ja kritisoin sitä ettei lehden olisi pitänyt julkaista tuollaista soopaa. Siinä tulee taas hyvä esimerkki muillekin nuorille toimia yhtä hölmösti.
Uv-säteily on vaarallisinta juuri alle parikymppisille, joiden elimistö on vielä kehitymmässä. Pikkulapsille uv-säteily on moninkertaisesti pahempi asia kuin meille vanhemmille. Uv-säteily on siitä niin harhaan johtavaa, kun ongelmat ei näy heti, vaan vasta kymmenien vuosien päästä.

Eikä tietenkään kaikki saa ihosyöpää, jotka makoilevat auringossa, mutta kaikkien ihoa se vanhentaa ja rypistää. Yleensä kuumissa maissa missä aurinko paistaa jatkuvasti jo kolmekymppisen iho on vanhentunut yhtä paljon kuin meillä 45-50-vuotiaan. 

Muistan, kun minulla kävi usein asiakkaita, jotka asuivat Amerikassa, mutta kävivät välillä sukuloimassa Suomessa. Mieleeni tulee aina eräs noin kuusikymppinen rouva, joka oli asunut Floridassa koko ikänsä. Kasvohoidon tekeminen oli suorastaan järkyttävää, koska ihosta puuttuivat päällimmäiset solukerrokset. Iho oli tavallaan kuollut kuin parkkiintunut nahka, eikä sen aikaisin kasvohoitokonstein saanut siihen paljoakaan apua. 

Silloin en vielä osannut erottaa basalioomaa terveestä ihosta, eikä siitä vielä Suomessa puhuttu, mutta nykyisin ajattelen, että siinä ihossa oli jo paljon ihosyöpäkohtia. Tämän naisen iho oli niin ryppyinen ja ruskean kirjava, ettei Suomessa asuneet 90-vuotiaatkaan olleet niin ryppyisiä. 

Tähtitarjouksena aurinkovoidetta

Olettehan huomanneet, että nyt on tarjouksessa Dermalogican Prisma Protect sk 30 NYT 39€ (74€) eli se on todella edullinen. Prisma Protect sk 30 on kevyt päivävoide, joka sisältää kolmenkympin aurinkosuojan.  Se sopii hyvin joka päiväiseksi voiteeksi silloin, kun ei ole koko päivää ulkona. 
Esimerkiksi työmatkoilla ja alle tunnin ulkoilussa se toimii oikein hyvin. Sen päälle, jos vielä lisää SkinPerfect Primer sk 30 (65€) suojakerroin riittää koko päiväksi. Siitä ei tule sk 60 niin kuin kertoimet yhteenlaskettuina olisi, vaan arvioin suojan olevan lähellä sk 50.

Huomioikaa myös, että kosmetiikassa olevat päiväykset tarkoittavat viimeistä käyttöönottopäivää ja siitä on vielä 12 kk aikaa käyttää voide ja sille taataan luvattu suojakerroin. Jos teillä on viime syksynä avattu viidenkympin suojalla oleva voide ja siinä on päiväys, vaikka 05/27 niin tuo 12 kk lasketaan siitä syksyisestä käyttöön ottopäivästä, eikä tuotteen päiväyksistä.

Suurin osa Prisma Protect sk 30 on päivätty 06/26 ja se tarkoittaa sitä, että jos nyt heti avataan tuubi se on priimaa vielä noin vuoden-27 vappuun asti. Joten ei kannata säästää sitä ensikertaa varten. 
Muistakaa myös, että aurinkosuojallista voidetta käytetään runsaammin kuin muuta kosteusvoidetta. Näin suojakertoimesta tulee kunnollinen. 

Ja muistakaa suojata myös kaula ja decoltee! 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
7.-13.4.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...