Siirry pääsisältöön

Tieto auringon haittavaikutuksista on paljon muuttunut viime vuosikymmeninä

 Nyt taas välillä muistelen tätä pitkää työuraani ja kerron miten uv-suojaus on muuttunut minun työaikanani vuodesta 1980. Uv-säteilystä varoittaminen on tällä vuosituhannella muuttunut tärkeäksi kosmetologin tekemäksi valistustyöksi. 



Auringon vaarallisuutta ei ymmärretty 1970-80-luvuilla

Silloin kun minä olen käynyt kosmetologikoulun vuosina 1978-80 meille opetti ihotautioppia lääkäri ja siksi opetus oli hyvin perusteellista. Muistan aina, kun meille opetettiin, että auringosta tulee UVA, UVB ja UVC säteitä ja maan pinnalle tulee ainoastaan UVA-säteitä. 

Muun säteilyn torjuu otsonikerros, ja jos maahan tulisi UVB-säteitä ihmiskunta ja luonto kuolisi. Nyt näitä UVB-säteitä on tullut maanpinnalle jo kolmekymmentävuotta, mutta luonto sopeutuu ja ihminen sopeutuu. Kuitenkin se tiedettiin jo 70-luvulla, että UVB-säteet olisi kuoleman vakava asia. 
Ympärivuotinen rusketus oli muotia 1960-90-luvuilla ja melko pian kosmetologiksi valmistumiseni jälkeen Suomeen tuli solariumbuumi. Ihmiset grillasivat itseään surutta solariumissa, eikä kukaan vielä surrut ihosyöpiä. 

Moni kollegani hankki solariumin ja se oli usein samassa työhuoneessa, missä kosmetologi teki kasvohoitoa. Kosmetologi siis istui tuon säteilyvimpaimen vieressä koko työpäivänsä, eikä ymmärretty, että hänkin sai säteilyä. Yleensä se nopeutti kaihin syntymistä, joka on uv-säteilyn aiheuttamaa. 

Olin Suomen Kosmetologien Yhdistyksen varapuheenjohtaja 1990-luvulla ja kosmetologien luentopäivät oli minun vastuullani. Joskus 1990-luvun alkupuolella kuulin, että Turun yliopistossa ihotautilääkärit tekevät tutkimusta uv-säteilyn vaikutuksista ihoon. 

Vasta 1990-luvulla ymmärrettiin uv-säteilyn vaarallisuus

Sain meille luennoimaan tutkimuksen vetäjän ihotautilääkäri Leena Koulun, joka oli uranuurtaja Suomen ihosyöpätutkimuksessa. Vasta hänen luennostaan selvisi, miten vaarallista aurinko on ja tutkijoiden ennusteet ihosyöpäkuolemista oli aivan hurjia. 

Siitä luennosta lähtien olen yrittänyt tiedottaa ja valistaa asiakkaitani ja tämän blogin lukijoita uv-säteilyn vaarallisuudesta. Onneksi asia tiedostettiin laajasti jo tuolloin 1990-luvun alkupuolella ja tiedottamiseen saatiin media mukaan. 

Alkuaikoina suututin varmaan monta asiakasta, kun kerroin heille, että heidän grillattu ihonsa ei olekaan pelkästään kaunis, vaan se vaarantaa terveyden. Vielä nykyäänkin asia saattaa joitakin ärsyttää, mutta asennoidun siihen niin etten nalkuta, vaan kerron totuuden. 
Aluksi luultiin, että uv-säteily aiheutti vain melanoomaa, joka on ihosyövistä pahin ja johtaa usein kuolemaan vielä nykyäänkin. Vasta vuosikymmenten saatossa on löydetty tyvisolu-ja okasolusyövät. Myös aurinkokeratoosi on sana mikä tuli käyttöön vasta tällä vuosituhannella. Nämä kaikki on ihosyövän esiasteita.

Jatkuvalla tiedottamisella on saatu ihosyöpätilastot laskuun ja melanoomaankin on löytynyt hoitokeinoja. Kuitenkin tilastojen mukaan tällä hetkellä kahdeksankymppisistä yli 60% sairastaa aurinkokeratoosia ja basalioomaa. Tuo lukema on varmasti vielä suurempi, kun oma ikäluokkani pääsee kahdeksankymppiseksi. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
7.-13.4.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Kävelevä katastrofi

Loukkaannuin todella syvästi asiakkaani puolesta. Hän oli ollut mukana tapahtumassa missä Raili Hulkkonen neuvoi meikin tekoa. Asiakkaani oli päässyt lavalle meikkimalliksi ja Hulkkonen oli katsonut ihoa nopeasti ja todennut ihon olevan kävelevä katastrofi. Anna positiivista palautetta Kuulostaa aivan kauhealta, että jonkun ihmisen ihoa sanotaan kaiken kansan kuullen käveleväksi katastrofiksi. Syy tähän sanomiseen oli kuullemma se ettei asiakkaallani ollut meikkivoidetta. Hulkkonen haluaisi, että jokainen nainen käyttäisi meikkivoidetta. Tämä on juuri se asia mikä on minua aina häirinnyt ammattikunnassani. Usein kosmetologit ja meikkiammattilaiset nostavat itsensä toisten yläpuolelle ja halveksien moittivat ihmisiä omista korkeuksistaan. Olen kuullut satoja kertomuksia mitä kaikkea on suusta päästetty asiakasta loukaten. Nämä moitteet jää mieleen lopuksi ikää ja tuo vastenmielisyyden koko kosmetologikuntaa kohden. Joillekin syntyy todellinen trauma näin pahoista moitteista ja ne ...

Tali-ihottuma on yleinen ihotauti

 Tali-ihottuma on ihotauti, mitä välillä näen asiakkaiden iholla ja tätä ei välttämättä kaikki kosmetologit tunnista. Tali-ihottumassa iho on yhtä aikaa kuiva sekä rasvainen. Iho hilseilee, kiiltää rasvaisuudesta, punoittaa ja kutisee. Tali-ihottuma vaatii tehokasta kotihoitoa Tali-ihottumasta käytettiin aikaisemmin nimitystä taliköhnä, ja niin minäkin olen sitä oppinut kutsumaan. Tali-ihottuma kuulostaa kuitenkin paremmalta kuin taliköhnä. Tali-ihottuma on suhteellisen yleistä ja sitä sairastaa noin 3-5% suomalaisista.   Vauvoilla ja pikkulapsilla se on yleistä ja sitten murrosiässä ja sen jälkeen se voi röyhähtää uudelleen. Tali-ihottuma on ikävä vaiva, koska se ei välttämättä koskaan parane kokonaan, vaan se voi pulpahdella esiin uudestaan ja uudestaan.  Tali-ihottuma helposti sekoitetaan tavalliseen ihon rasvoittumiseen ja akneen. Tali-ihottuma on näkyvä iho-ongelma, koska se aiheuttaa punoitusta, hilseilyä ja pikkunäppylöitä. Se voi myös kutista ja kirvellä. Tali-iho...