Siirry pääsisältöön

Vihapuhetta on muuallakin kuin somessa

 Moni poliitikko on viime vuosina nostanut esille viestit, mitä he ovat saaneet somessa. Viimeksi luin Ilta-lehden juttua Riikka Purrasta ja hänen saamistaan todella loukkaavista viesteistä, jotka useimmiten tulevat toisilta naisilta.


Viha purkautuu entistä helpommin

Ymmärrän sen, että vihapuhe lisääntyy somessa, kun ihmiset luulevat, että anonyyminä voi kirjoittaa ja sanoa mitä tahansa. Kaikki vihapuhe ei pysy netissä, vaan kuulen sitä paljon muuallakin esimerkiksi asiakkaiden kanssa tai suljetussa kokoustilanteessa.

Ei ole ollenkaan tavatonta, että uusi asiakas tuo poliittiset antipatiansa kasvohoidon aikana esille ja sitä tapahtuu eniten, kun on menossa eduskuntavaalit tai kuntavaalit. En muista, että vielä parikymmentävuotta sitten olisi joku asiakas sanonut kansanedustajasta, että se pitäisi ampua. 
Nykyisin se on aika tuttu lause, jos asiakas haluaa puhua politiikasta tai Suomen tilasta yleensä. Joskus tuo  ampuminen kohdistuu johonkin puolueeseen, mutta yleisemmin yksittäiseen henkilöön. Sekin on merkille pantavaa, että naisasiakkaillani viha kohdistuu aina naispolitiikoon. En muista kertaakaan, että joku olisi haukkunut perusteellisesti jonkun miespolitiikon

Yksi politiikko mikä herättää vihaa vielä nytkin on Sanna Marin, vaikka hän on ollut päivänpolitiikasta pitkään pois. Hänen ulkonäköönsä kohdistetaan haukkumisia kaikista eniten ja ihmettelen miten joku voi väittää häntä rumaksi, kun minun mielestäni hän on hyvin kaunis ja tyylikäs nainen. 

Sitäkin ihmettelen miten usein olen kuullut, että hänet pitäisi listiä. Miten joku nainen voi sanoa sellaista pienen lapsen äidistä?

Politiikot ovat tulleet lähemmäksi tavallisia ihmisiä

Varmaan yksi syy siihen, että suusta lasketellaan mitä vaan on juuri some, jossa niin tehdään. Ihmiset ilmeisesti jotenkin sokeutuvat sille mikä on luvallista ja mikä ei. Tietysti minulle on helppo puhua, koska en koskaan ota mitään kantaa puoluepolitiikkaan. Kaikki mitä asiakas puhuu jää aina hoitolaan ja katson itselläni olevan vaitiolovelvollisuuden. 

Kuitenkin sen voin sanoa, että politiikkojen ja muidenkin julkisuuden henkilöiden arvostelu on jyrkentynyt todella paljon. Politiikoista myös puhutaan kuin tutusta kaverista, ja välillä en oikein tiedä kenestä Riikasta tai Tytistä oikein puhutaan. 

Toivottavaa olisi ettei tällainen ilmiö enää pahenisi, koska meillä ei kohta ole ihmisiä jotka haluavat lähteä politiikkaan. Eihän kukaan viisas ihminen lähde ehdoin tahdoin haukuttavaksi ja siitä seuraa, että politiikot on vain entistäkin ärsyttävämpiä. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
28.4-4.5.2026

Viime viikon arvonnan voitti Soile L, joka kommentoi FB puolella, Onnea!

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...