Siirry pääsisältöön

Viimeinen taisto

 Olen aivan suivaantunut Suomen nykyisiin taxipalveluihin. Olen talven aikana joutunut käyttämään taxia aika usein ja koskaan asiat ei toimi. Aina saa vängätä ja selittää mihin olen menossa ja mitä kautta pitäisi ajaa.



En halua Iittalaan

Eilen käyttämäni taxi olisi viennyt minut Iittalaan, mutta onneksi olin valppaana ja hihkaisin, että moottoritietä mennään Helsinkiin päin, eikä Tampereelle. Ei minulla mitään Iittalaa vastaan ole, mutta se on täysin vastakaisella suunnalla, kun minun kotini Janakkalassa. 

Nykyisin, kun soitan taxin tarkistan vielä onko varmasti kuultu oikein, että päämäärä on Tapialantie Janakkala. Kuitenkin se saattaa muuttua siihen mennessä, kun istun taxiin. Ulkomaalaisen on tietysti mahdotonta kuulla ero olenko menossa Tapailantielle, Tapiolantielle vai Tapialantielle. Aika usein olen kirjoittanut sen kuskin puhelimeen, että navigaattori näyttäisi oikein. 

Eilen sain neuvon, ettei pidä soittaa taxikeskukseen, vaan tilata taxi sovelluksen kautta, mihin saan itse kirjoittaa osoitteen. Minun siis pitäisi palvella taxeja, eikä heidän minua. On se ihan ihmeellistä, ettei enää saa soittamalla taxia. 

Nykyisin taxiin mennessäni olen koko ajan silmät kovana, että mihin se kuski on menossa ja millä liikennesäännöillä. Yleensä taxit lähtee hoitolan edestä yksisuuntaista katua väärään suuntaan, ellen ehdi heti karjumaan, ettei sinne saa ajaa. Seuraavaksi pitää vahtia mihin suuntaan moottoritietä kuski lähtee, etten joudu sinne Iittalaan. 
Yleensä matkan aikana ulkomaalainen kuski alkaa vänkäämään menenko Turenkiin. No en mene Turenkiin. Yleensä yritän selittää, että aja nyt vaan niin sanon kyllä mihin päin käännytään. Heillä on aina jostain syystä navigaattori sekaisin, eivätkä he tahdo millään uskoa, että osaan kyllä reitin kotiini.

Oi niitä aikoja

Todella kaipaan niitä aikoja, kun meille sai taxin sanomalla talon nimen. Vielä 70-80-luvuilla ei maalaisteillä ollut nimeä ja taxi tilattiin sukunimellä tai talon nimellä ja aina auto tuli niin kuin pitikin. Olen aina joutunut käyttämään taxia paljon, kun meille ei liiku mikään julkinen kulkuneuvo. Ennen navigaattoreita pääsin aina työstä kotiin ihan sujuvasti sanomalla osoitteeni ja usein kuskit oli tuttuja ja tiesivät missä asun. 

Tänä talvena liukkaaseen aikaan kuskina oli pari kertaa niin iäkäs kuski, että epäilin jo hänen ajotaitoaan. Vaikutti siltä, että hän ei enää nähnyt kunnolla ja auto viuhtoi niin lähellä ojan penkkoja ettei yhtään uskaltanut rentoutua. Olen itsekin iäkäs yrittäjä, mutta toivottavasti en enää kasikymppisenä kuvittele tekeväni töitä. 

Tietysti yrittäjä saa tehdä töitä niin kauan kuin haluaa, mutta pitäisi jo itsekin ajatella onko järkevää suhailla lähelle sataa vuotta. Taxikokemukseni ovat siis huonoja riippumatta siitä minkä maalainen kuski on. 

Ei ole puhettakaan, että enää rauhassa rentoutuisi taxin kyydissä työpäivän päälle. Taxin oven avauksesta alkaa työpäivän viimeinen taisto. 

Kosmetologisi Inkeri


Hoitoihin voit varata ajan: 

Tekstiviestillä: 050 586 0310
Sähköpostilla: info@kauneushoitolainkeri.fi

⭐️ Ps. Muista osallistua arvontaan! Seuraa ja kommentoi hoitolan uusimpia julkaisuja blogissa (huom. liitä mukaan sähköpostiosoite), Facebookissa ja/tai Instagramissa. Palkintona on 50 euron etukoodi verkkokauppaan, joka arvotaan viikon välein. Seuraavaan arvontaan voit osallistua 
5.5-11.5.2026

Facebook ja Instagram eivät ole mukana arvonnassa.

Kommentit

  1. Anonyymi04:41

    Onpa kummallista..me ollaan viime aikoina käytetty bolttia..ja se toimii tosi hyvin, oli kuski mistä maasta tahansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauneushoitola15:38

      Yleensä käytämme ulkomailla aina Boltia, koska maksun kanssa ei pidä enää kuskin kanssa rissata. En kuitenkaan ole varma toimiiko se Hämeenlinnassa ja muilla pikkupaikkakunnilla.
      En myöskään tarkoita, että ulkomaalaisten kanssa olisi aina ongelmia. Kyllä suomalaiset taxikuskit osaa olla vielä epäkohteliaampia ja asiakaspalvelutaidottomia.

      Poista
  2. Anonyymi15:02

    Mitä pidempään elän, sitä kauniimmaksi elämä tulee...pulliainenanne@yahoo.com

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...