Siirry pääsisältöön

Kulmakarvat ojennukseen

Tärkeintä tämän hetken meikissä on se, että kulmakarvat on varmasti hyvin muotoillut, ja joka karva kohdallaan, ja ojennuksessa. Vaikka olisi ihan meikkaamaton muuten, niin kulmakarvoissa pitää olla joko kulmakynää, tai kestoväriä.

Myönnän kyllä, että kulmakarvat muuttavat paljon ulkonäköä, ja liian tuuheat kulmat tekee silmät raskaamman näköisiksi. Siihen ei kuitenkaan pidä mennä, että kulmat kavennetaan pieneksi, kapeaksi viivaksi. Sehän oli 60-luvun muoti, ja se on valitettavan monelle sen ajan nuorelle, jäänyt "päälle". Tietysti, kun on oikein kauan nyppinyt kulmiaan kapeaksi ei niihin enään karvoja kasvakaan. Nyt siis kulmakarvojen pitää olla tarkasti huolitellut, ja prikulleen oikean väriset, mutta luonnollisen tuuheat.

Paras tuote kulmakarvojen meikkaukseen on Youngblood Artiste pakkaus (hinta 70 €). Siinä on tukevassa peilirasiassa kaksi puuterimaista värinappia, ja yksi vahamainen aine, jolla pystyy pistämään karvat hyvään järjestykseen. Mukana on myös tukevat pinsetit. Puuterimaisella värillä, ja siihen tarkoitetulla levittimella kulmien väri tulee paljon siistimpi, ja luonnollisempi kuin kynämäisellä värillä.

Maailmassa on tietysti tärkeämpiäkin asioita, kuin kulmakarvojen järjestys, mutta onhan nekin ihan hyvä pitää siistinä. Ei kuitenkaan tehdä siitä ryppyotsaista pakkoa, meikkaaminenhan pitää olla kivaa.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kenraali ja talousnero Rudolf Walden

Syksyn aikana olen lukenut monia kenraalien elämäkertoja ja ihan ihmettelen mikis en ole aikaisemmin kiinnittänyt enempää huomiota Rudolf Waldeniin. Onkohan niin, että hän on ollut niin voimakkaasti mukana kaikissa Suomen sodan vaiheissa, että hän on jo itsestään selvyys. Mielestäni hän on vaikuttanut Suomen sotimiseen ja torjuntavoittoon ihan yhtä paljon, kuin Mannerheim. Rudolf Walden syntyi Helsingissä 1878 suomenruotsalaiseen pikkuporvarisperheeseen. Rudolf oli ongelmaoppilas koulussa ja ei kunnolla selvinnyt luokaltaan. Vanhemmat päättivät lähettää hänet Haminan kadettikouluun. Se oli aivan oikea päätös, koska kadettikoulussa Rudolfin lahjakkuudet pääsi esiin. Hän oli luonnon lahjakkuus matematiikassa ja sotataktiikassa, nuoresta iästä huolimatta hän oli poikkeuksellisen looginen ja hyvä organisoija. Nopea oppisena, ahkera ja älykkäänä poikana hän oli luokkansa parhainmistoa. Kadettikoulun päätyttyä vuonna 1900 Walden halusi Suomen Kaartin palvelukseen, eikä Venäjälle ja niin se...

Vietnamin sodan syyt ja seuraukset

Suurin osa länsimaisista ihmisistä ei tiedä Vietnamista, kuin sodan ja sen tapahtumia ja syitä ei juuri kukaan muista. Tässä lyhet versio Vietnamin sodasta. Vietnam oli 1850-luvulta lähtien Ranskan siirtomaa, niin kuin naapurimaatkin Laos ja Kamputsea. Nämä kolme maata muodosti Ranskan Indokiinan lähes sadanvuoden ajan. Toisessa maailmansodassa Japani miehitti nämä maat ja oli erittäin julma miehittäjä. Toisen maailmansodan loputtua Ranskan tarkoitus oli ottaa siirtomaansa takaisin, mutta Pohjois-Vietnamista lähtöisin oleva Ho Chi Minh oli koonnut taakseen vahvan itsenäisyysliikkeen. Ho Chi Minh oli kommunisti ja kerron myöhemmissä kirjoituksissani hänestä enemmän. Ho Chi Minhin johdolla Vietkong sissit eli vietnamilaiset kommunistit sotivat Ranskaa vastaan. Kansainvälinen yhteisö päätti Geneven sopimuksessa 1954, että Vietnam jaetaan Etelä-ja Pohjois-Vietnamiin. Etelä-Vietnam lupasi järjestää vapaat vaalit, mutta sitä ei tehty. He tiesivät, että kansa olisi suistanut vallasta s...

Rasvaluomien jäädytys eli kryohoito

Nyt olen perehtynyt ja harjoitellut kryohoitoa , jolla voidaan poistaa varsiluomia eli fibroomia ja rasvaluomia (keratosis seborrhoica). Olen erittäin innostunut menetelmästä, koska nyt voin auttaa monia asiakkaitani. Kryohoito on vanha menetelmä Kysymys ei ole mistään uudesta hoitotavasta, vaan lähes kolmekymmentä vuotta käytössä olleesta menetelmästä, mutta minulla se on uusi. Jäädyttämistä on lääketieteessä käytetty jo viisikymmentä vuotta ja kosmetologien käyttöön se tuli 90-luvulla.  Lääketieteessä käytetään -110-200 asteista hiilihappolunta tai nestemäistä typpeä ja kosmetologi käyttää -80 asteista nestemäistä typpeä ja typpioksidia. Ihotautilääkärit hoitavat jäädyttämällä aurinkokeratoosia ja ihosyövän esiasteita. Kosmetologi hoitaa terveen ihosolukon muodostamia varsi- ja rasvaluomia. Olen yli neljäkymmentä vuotta käsitellyt ihmisen ihoa ja katson jokaista hoitoa aloittaessani onko iho terve vai olisiko jossain kohtaa solumuutoksia. Luotan itseeni täysin, että erotan hyvin ...