Helmiäisvärit on kehitetty meikkeihin vasta toisen maailmansodanjälkeen. Sotateollisuuteen tarkoitettu pigmenttiteollisuus koitui myös meikkituotteiden hyväksi.
Ensimmäiseksi helmiäispigmenttiä alettiin tekemään jauhetusta kalansuomusta. Voitte tietenkin kuvitella, että allergia mahdollisuus oli aika suuri. Sitten käyttöön tuli erilaiset metallihiput, nekään ei olleet kovin hyvin siedettyjä, mutta parempia kuitenkin. Metallihiput oli suurirakeisia ja erittäin näkyviä. Ne todellakin kimalteli. Suomalaiset naiset ovat aina kuitenkin suosineet helmiäisvärejä, koska ne on kevyempiä, ja vaaleampia, kuin mattavärit.
Kuusi-ja seitsemänkymmentäluvuilla helmiäisvärit olivat erittäin muodikkaita. Silloin alkoi tulla helmiäistä myös luomiväreihin ja poskipuniin. Alkoi myös muodostua käsitys ettei helmiäisvärit sovellu vanhemmalle naiselle, koska ne korostavat ryppyjä. Tämä käsitys on vallalla edelleenkin, vaikka helmiäinen on jo aivan toisenlaista.
Noin kymmenen vuotta on ollut markkinoilla mineraalimeikit, joiden helmiäinenkin on aivan erilaista. Helmiäispigmentti on myös mineraalia ja se onkin ihanan kevyttä, ja hienojakoista. Kysymys ei enää todellakaan ole kimalteista, vaan kauniista hohteesta, tai väriä vaihtavasta opaalihohteesta. Pidän myös aikansa eläneenä väitettä ettei helmiäinen sopisi yli kolmekymppiselle. Nykyinen mineraalihelmiäinen ei takerru ryppyihin, tai imeydy huokosiin. Itse ainakin pidän helmiäisväreistä, ja käytän niitä surutta, vaikka en ihan kolmekymppinen enää olekaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti