Pitäisiköhän ihan pyydellä asiakkailta anteeksi, kun olen välillä niin tohkeissani jostain harrastukseeni liittyvästä asiasta. Olen yleensäkin helposti innostuva ihminen, ja nykyään olen niin uppoutunut sotahistorian harrastamiseen, että ne asiat on mielessäni jatkuvasti.
Sitä en tarkoita ettenkö keskittyisi työhöni, työni on niin mielenkiintoista, että siihen paneudun aina kunnolla. Välillä jos asiakkaani kertoo jostain matkastaan, tai muista kuulumisista, niin puhe voi kääntyä myös historiaan. Eikä varmasti ole kivaa asiakkaalle, että saa kasvohoidon aikana innokkaan luennon sotahistoriasta. Vähemmästäkin voi pelästyä.
Tässä pari viikkoa sitten, jo hoksasin purra vähän kieleeni ja lopettaa. Asiakas kertoi Pariisin matkastaan, ja siitä kun opas oli kertonut saksalaisten rakastuneen miehitysaikana Pariisiin niin, etteivät haluneet sitä polttaa. Tiukasti olin heti sitä mieltä, ettei se nyt ihan niin ollut. Kun saksalaisten oli pakko hylätä Pariisi, ja jättää Ranska, niin liittoutuneet olivat jo niin lähellä, että kiire oli kova. Heillä ei yksinkertaisesti ollut aikaa tuhota kaupunkia. Saksalaiset hyvät sotilasjohtajat ymmärsivät myös elokuussa 1944, että Saksa häviää sodan. He eivät haluneet itselleen enää syytettä Pariisin polttamisesta.
No, siitä kohtaa tajusin, ettei ole oikea hetki luennoida saksalaisten sotimistavoista. Jos joudutte kanssani kuvailemaani tilanteeseen, muistuttakaa, että tulitte kasvohoitoon, siinä kohtaa viimeistään ymmärrän lopettaa.
Sitä en tarkoita ettenkö keskittyisi työhöni, työni on niin mielenkiintoista, että siihen paneudun aina kunnolla. Välillä jos asiakkaani kertoo jostain matkastaan, tai muista kuulumisista, niin puhe voi kääntyä myös historiaan. Eikä varmasti ole kivaa asiakkaalle, että saa kasvohoidon aikana innokkaan luennon sotahistoriasta. Vähemmästäkin voi pelästyä.
Tässä pari viikkoa sitten, jo hoksasin purra vähän kieleeni ja lopettaa. Asiakas kertoi Pariisin matkastaan, ja siitä kun opas oli kertonut saksalaisten rakastuneen miehitysaikana Pariisiin niin, etteivät haluneet sitä polttaa. Tiukasti olin heti sitä mieltä, ettei se nyt ihan niin ollut. Kun saksalaisten oli pakko hylätä Pariisi, ja jättää Ranska, niin liittoutuneet olivat jo niin lähellä, että kiire oli kova. Heillä ei yksinkertaisesti ollut aikaa tuhota kaupunkia. Saksalaiset hyvät sotilasjohtajat ymmärsivät myös elokuussa 1944, että Saksa häviää sodan. He eivät haluneet itselleen enää syytettä Pariisin polttamisesta.
No, siitä kohtaa tajusin, ettei ole oikea hetki luennoida saksalaisten sotimistavoista. Jos joudutte kanssani kuvailemaani tilanteeseen, muistuttakaa, että tulitte kasvohoitoon, siinä kohtaa viimeistään ymmärrän lopettaa.
Kommentit
Lähetä kommentti