Katsoin TV:stä pätkän dokumenttia, jossa kerrottiin Little Bighornin taistelusta, ja minua alkoi vaivaamaan, että miten Kenraali Custer pystyi olemaan kenraali jo vähän yli kolmekymppisenä. Viimeksi olen intiaanisotiin perehtynyt viitisentoistavuotta sitten, vaikka se on ollut ensimmäinen sota josta olen harrastukseni aloittanut. Muistan ihanat lapsuuden kesät, kun olin jo oppinut lukemaan sujuvasti, ja uppouduin täysin intiaanitarinoihin. Sen ikäisenä ei epäloogisuudet vaivanneet, mutta nyt oli pakko tutkia asiaa.
Little Bighornin taistelusta tuli kesäkuussa kuluneeksi 135 vuotta, se tapahtui 1876. Vastakkain olivat ratsuväki ja intiaanit, ja taistelu oli viimeinen jonka intiaanit voittivat. Kun asiaa selvittelin, niin olin aivan oikeassa, eihän se Custer oikeasti ollutkaan kenraali, vaan everstiluutnantti, Kenraali oli hänen lempinimensä.
Lapsena olin aina intiaanien puolella taisteluissa, ja niin olen edelleenkin. Siinä on taas yksi kansanmurha, mikä on historiassa tehty. Valkoihoiset halusivat vaan heidän maansa, ja siksi alkoivat sotia heitä vastaan. Uskoisin, että toisenlaisella suhtautumisella oltaisiin saatu aikaan rauhanomainen rinnakkaiselo. Tämä Kenraali Custer vaikuttaa erittäin epämiellyttävältä mieheltä. Itsekeskeinen, omahyväinen, ja haki vaan omaa kunniaa ja mainetta.
Siihen hän loppujen lopuksi kuolikin. Little Bighornin taistelu jossa hän kuoli, oli aivan hänen omaa tyhmyyttään. Custer halveksi intiaaneja, ja piti heitä tyhminä, eikä tajunnut, että heilläkin on sotataitoja, ja aseistusta. Istuva Härkä oli Sioux heimon poppamies, ja johti heitä ja Cheyenejä. Hullu Hevonen johti Lakotoja, ja Arapathoja, sotureita oli yhteensä noin 1850. Custerilla oli vain noin 200 sotilasta, ja tarkoitus oli, että hän odottaa noin 1200 miehen vahvistusjoukkoja.
Custer halusi kuitenkin saada mainetta, ja kunniaa yksinään. Hän päätti johtaa miehensä taisteluun, ennen apujoukkojen tuloa. Hän halveksi, ja aliarvioi intiaanien taidot, eikä uskonut, että suuri ylivoima olisi liikaa hänen joukoilleen. Intiaanit piirittivät erittäin taitavasti ratsuväen, ja tuhosivat sen viimeiseen mieheen parissa tunnissa.
Custerin hyvistä puolista on sanottava, että hän rakasti koiria, ja oli aina kuvattuna koirien kanssa. Hän pelasti miehiensä kanssa monia kulkukoiria, ja hänen joukkonsa oli tunnettuja suuresta koiramäärästä. Suhteesta kissoihin ei valitettavasti ole jäänyt tietoa jälkipolville.
Little Bighornin taistelusta tuli kesäkuussa kuluneeksi 135 vuotta, se tapahtui 1876. Vastakkain olivat ratsuväki ja intiaanit, ja taistelu oli viimeinen jonka intiaanit voittivat. Kun asiaa selvittelin, niin olin aivan oikeassa, eihän se Custer oikeasti ollutkaan kenraali, vaan everstiluutnantti, Kenraali oli hänen lempinimensä.
Lapsena olin aina intiaanien puolella taisteluissa, ja niin olen edelleenkin. Siinä on taas yksi kansanmurha, mikä on historiassa tehty. Valkoihoiset halusivat vaan heidän maansa, ja siksi alkoivat sotia heitä vastaan. Uskoisin, että toisenlaisella suhtautumisella oltaisiin saatu aikaan rauhanomainen rinnakkaiselo. Tämä Kenraali Custer vaikuttaa erittäin epämiellyttävältä mieheltä. Itsekeskeinen, omahyväinen, ja haki vaan omaa kunniaa ja mainetta.
Siihen hän loppujen lopuksi kuolikin. Little Bighornin taistelu jossa hän kuoli, oli aivan hänen omaa tyhmyyttään. Custer halveksi intiaaneja, ja piti heitä tyhminä, eikä tajunnut, että heilläkin on sotataitoja, ja aseistusta. Istuva Härkä oli Sioux heimon poppamies, ja johti heitä ja Cheyenejä. Hullu Hevonen johti Lakotoja, ja Arapathoja, sotureita oli yhteensä noin 1850. Custerilla oli vain noin 200 sotilasta, ja tarkoitus oli, että hän odottaa noin 1200 miehen vahvistusjoukkoja.
Custer halusi kuitenkin saada mainetta, ja kunniaa yksinään. Hän päätti johtaa miehensä taisteluun, ennen apujoukkojen tuloa. Hän halveksi, ja aliarvioi intiaanien taidot, eikä uskonut, että suuri ylivoima olisi liikaa hänen joukoilleen. Intiaanit piirittivät erittäin taitavasti ratsuväen, ja tuhosivat sen viimeiseen mieheen parissa tunnissa.
Custerin hyvistä puolista on sanottava, että hän rakasti koiria, ja oli aina kuvattuna koirien kanssa. Hän pelasti miehiensä kanssa monia kulkukoiria, ja hänen joukkonsa oli tunnettuja suuresta koiramäärästä. Suhteesta kissoihin ei valitettavasti ole jäänyt tietoa jälkipolville.
Kommentit
Lähetä kommentti