keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Daily Resurfacer tehotiiviste

Heinäkuun loppuun asti on tarjouksessa Daily Resurfacer tehoaine, nyt 88€,normaalisti 109€. Daily Resurfacer on oma lempituotteeni. Sillä saa ihana puhtaan ja raikkaan tunteen iholle, ja ihonpinnasta tulee sileä ja napakka.

Daily Resurfacer on kolme vaikutteinen tehoaine, se on kuoriva, kosteuttava, kiinteyttävä. Tuote on pakattu niin sanottuihin hoitotassuihin, jotka on pieniä kuitukangasliuskoja. Tällä hoitotassulla aine sivellään ihoon, mitään muuta merkitystä sillä ei ole. Paketissa on 35 kappaletta yksittäispakattuja hoitotassuja. Tuotetta voi käyttää kuurina, esimerkiksi pari, kolme pakkausta vuodessa, ja käyttää kaikki 35 kappaletta peräkkäisinä päivinä. Itselläni tuote on käytössä jatkuvasti, levitän tehoaineen noin joka toinen, tai kolmas aamu.

Levitän Daily Resurfacerin mieluummin aamulla, koska se jättää ihana pinnan meikkiä varten. Tuote toimii siis myös "tuhkimotippana". Lievä kuoriva vaikutus poistaa hilseilyn, ja kasvojen ääriviivat selkeytyy, ja ihosta tulee napakka.

Suosittelen tuotetta kaikille yli kolmekymmentävuotiaille. Perushoitotuotteiden lisäksi meikkipussissa on aina hyvä olla muutama Daily Resurfacer hoitotassu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti